Käytännöllisenä ratkaisukeinona tälle kysymykselle ehdotti tohtori pientä kävelyä, koska emme vielä sinä aamuna olleetkaan käyneet ulkona talosta.
"Emmeköhän ole täksi päiväksi saaneet kylliksi taloustiedettä?" kysyi hän kun jätimme talon, "vai haluatteko vielä olla läsnä iltapäivän luennolla, josta opettaja puhui?"
Vastasin että halusin siellä olla kaikin mokomin.
"Hyvä", sanoi tohtori; "se tulee epäilemättä olemaan hyvin lyhyt ja mitäs sanotte jos tällä kertaa menemme sinne persoonallisesti saapuville? Meillä on kylliksi aikaa kävelläksemme ja voimme helposti ehtiä kouluun ennen tunnin kulumista ottamalla vaunun mistä paikasta hyvänsä. Tämän olette nähneet ensi kertaa elektroskoopia käyttämällä ja kun teillä ei ole muuta vakuutusta paitsi sen antama todistus, että sellainen koulu ja oppilaat todella ovat olemassa, auttaa se mahdollisesti vahvistamaan teille huomioita joita mahdollisesti olette saaneet käydessänne muissa paikoissa maapalloa."
XXV LUKU.
LAKKOLAISET.
Vähän aikaa sen jälkeen kulkiessamme yli Boston Common torin keskusteluun vaipuneena lankesi tiemme yli varjo ja kun kohotin katseeni, näin vieressämme kohoavan ilmaan suurenkokoisen veistokuvaryhmän.
"Ketä nämät ovat?" huudahdin.
"Teidän pitäisi se tietää paremmin kuin kenenkään muun", sanoi tohtori. "Ne ovat teidän aikalaisianne, jotka teidän päivinänne saivat melkoisia häiriöitä toimeen."
Ja todella paljaasta tahdottomasta hämmästyksestä oli johtunut kysymykseni, keiden kuvia edessäni oli.