Sallikaa minun kertoa teille, kahdennenkymmenennen vuosisadan lukijat, mitä näin ylhäällä jalustalla ja te tunnette tämän maailman kuulun ryhmän. Olka kiinni olassa, ikäänkuin yhtyneinä vastustamaan hyökkäystä, seisoi siinä kolme miestä oman aikani työläisten pukuun puettuina. He olivat paljain päin ja heidän karkeavaatteiset paitansa, hihat kyynärvarsiin käärittyinä ja rinta avoinna päästivät näkyviin jäntereiset käsivarret ja rinnan. Heidän edessään maassa oli pari lapiota ja kuokka. Keskimmäinen henkilö oikea käsi ojennettuna, kämmen ulospäin käännettynä, osotti hylättyjä työkapineita. Molempien toisten käsivarret olivat ristissä rinnoilla. Kasvot olivat karkeat ja kovat piirteiltään ja hoitamattoman parran ympäröimät. Heidän kasvonilmeensä osottivat itsepäistä uhmaa ja heidän katseensa olivat kiinnitetyt sellaisella äreällä tuimuudella heidän edessään olevaan tyhjään paikkaan, että ehdottomasti vilahdin taakseni nähdäkseni, ketä he katsoivat. Ryhmässä oli myöskin kaksi naista, karkeita puvuissaan ja piirteissään. Toinen oli polvillaan oikealla olevan veistokuvan edessä ojentaen hänelle toista kättänsä kuin nälkäinen, puolialaston lapsi samalla kuin hän toisella osotti työkaluja miehen jalkojen juuressa rukoilevalla eleellä. Toinen naisista oli tarttunut vasemmalla seisovan miehen hihaan vetääkseen häntä taaksepäin samalla kuin hän toisella kädellään suojasi silmiään. Miehet eivät kuitenkaan välittäneet ollenkaan naisista taikka edes näyttäneet katkeran vihansa vuoksi huomaavankaan, että he olivat siinä.
"Mitä", huudahdin, "nämäthän ovat lakkolaisia!"
"Niin ovat", sanoi tohtori, "tässä ovat Lakkolaiset, Huntingtonin mestariteos, jota pidetään parhaimpana veistokuvaryhmänä tässä kaupungissa ja yhtenä paraimmista koko maassa."
"Nuohan ihmiset ovat eläviä!" sanoin minä.
"Se on hyvä tunnustus", vastasi tohtori. "Vahinko, että Huntington kuoli liian aikuisin sen kuullakseen. Hän olisi varmaan siitä ollut mielissään."
Minä olin, kuten yleensä minun päivinäni rikas ja sivistynyt luokka, aina halveksinut ja kammonut lakkolaisia sokeina ja vaarallisina juonittelijoina, yhtä vähän omia parhaita etujaan käsittävinä kuin he välittävät muittenkaan eduista sekä muutenkin turmiollisina henkilöinä, joiden mielenosotuksia, niin kauan kuin ne eivät olleet väkivaltaisia, ei onnettomuudeksi voitu kukistaa väkivoimalla, mutta jotka olivat aina tuomittavat ja pikaisesti rautakourin kukistettava heti kun vähääkään voi puolustaa poliisin sekaantumista. Enemmän tai vähemmän voitiin hyvinvoivassa luokassa kärsiä yhteiskunnallisia parannussaarnaajia, jotka kirjoissa tai puheissa ajoivat hyvinkin jyrkkiä taloudellisia muutoksia niin kauan kuin he pysyivät säädyllisinä sanoissaan, mutta lakkolaisilla oli hyvin vähän puolustajia. Luonnollisesti kapitalistit tyhjensivät heidän päällensä vihansa ja halveksumisensa ja vieläpä kansa, joka arveli olevansa samaa mieltä heidän kanssansa pudisti päätänsä lakkoja mainittaessa arvellen niiden pikemmin hidastavan kuin edistävän työväen asiaa. Kasvatettu kun olin tällaisissa ennakkoluuloissa ei näyttäne kummeksuttavalta, joskin tunsin itseni hieman loukkautuneeksi huomatessani tällaisen epäkiitollisen aiheen valituksi kaupungin parhaalle paikalle.
"Vähintäkään ei ole epäilemistä taiteilijan työn erinomaisuudesta", sanoin, "mutta mikä lakkolaisissa on aiheuttanut teidät ottamaan meidän ajaltamme heidät kunnioituksen esineiksi?"
"Me näemme heissä", vastasi tohtori, "esitaistelijat kapinassa yksityiskapitalismia vastaan, joka on synnyttänyt nykyisen kehityskannan. Me kunnioitamme heitä, kuten niitä jotka Winkelriedin tavoin tekivät tietä vapaudelle ja kuolivat. Me näemme heissä kooperatiivisen teollisuuden ja taloudellisen yhdenvertaisuuden esimarttyyrit."
"Mutta voin vakuuttaa teille, tohtori, että näillä miehillä ainakaan minun päivinäni ei ollut vähintäkään käsitystä siitä, että he olisivat olleet kapinassa yksityiskapitalismia vastaan järjestelmänä. He olivat verrattain tietämättömiä ja melkein kykenemättömiä käsittämään niin suurta aatetta. Heillä ei ollut ajatustakaan, että he voisivat tulla toimeen ilman kapitalisteja. Kaikki mitä he kuvailivat mahdollisena tai toivottavana oli hiukan parempaa kohtelua työnantajan puolelta, muutamia senttejä enemmän tunnilta, muutamia minuutteja vähemmän työaikaa päivässä tai ehkä ainoastaan vihatun esimiehen erottamista. Enintäin oli heidän vaatimuksinaan ainoastaan joitain pieniä parannuksia heidän tilassaan, joiden saavuttamiseksi he eivät epäilleet saattaa koko teollisuuskoneistoa epäjärjestykseen."
"Kaiken sen tiedämme me nykyaikalaiset varsin hyvin", vastasi tohtori. "Katsokaa noita kasvoja. Onko kuvanveistäjä asettanut niihin ihanteita? Ovatko nuo kasvot ajattelijain kasvoja? Eivätkö ne vahvista teidän väitettänne, että lakkolaiset, kuten työläiset yleensä, olivat poikkeuksetta tietämätöntä ahdasmielistä väkeä, joilla ei ollut vähintäkään käsitystä suurista kysymyksistä ja jotka olivat kykenemättömiä niin suureen aatteeseen kuin ammoisista ajoista vallinneen taloudellisen järjestelmän kumoamiseen? Täysin totta onkin, että vielä joitakin vuosia sen jälkeen kuin te nukuitte uneen, he eivät käsittäneet, että heidän riitansa oli yksityiskapitalismia eikä yksilölliskapitalismia vastaan. Tässä heräämisen hitaudessa vallankumouksensa täyteen määrään olivat he aivan yhdenarvoisia kaikkien suurten vallankumousten alkutaistelijain kanssa. Varaväki Concordissa ja Lexingtonissa vuonna 1775 ei käsittänyt, että he nostivat aseensa yksinvaltiuden aatetta vastaan. Yhtä vähän ymmärsi kolmas sääty Ranskassa konventsiooniin vuonna 1789 mennessään, että sen tie oli käyvä yli valtaistuimen raunioiden. Yhtä vähän huomasivat Englannin vapauden esitaistelijat kun he alkoivat vastustaa Kaarle I:n tahtoa, että heidän oli pakko ennen päämäärään pääsyään ottaa häneltä pään. Yhdessäkään näistä tapauksista ei kuitenkaan jälkimaailma ole arvellut esitaistelijain rajoitetun ennakkotiedon toimintansa täysistä seurauksista vähentäneen maailman suurta alkuyrittelijäisyyttä, jota ilman täydellistä voittoa ei voi koskaan saavuttaa. Lakon päämääränä oli teollisuuden sopimattoman käytöstavan kukistaminen, jokopa lakkolaiset sen sitten tiesivät tai eivät emmekä me voi iloita tämän kukistamisen seurauksista kunnioittamatta heitä tavalla, joka hyvin luultavasti, kuten te arvelette, tulisi heitä hämmästyttämään, jos he tietäisivät siitä, yhtä paljon kuin se hämmästyttää teitä. Sallikaa minun koettaa selvittää teille nykyistä katsantokantaa siitä osasta, jota nämät alkutyöskentelijät näyttelivät." Me istuuduimme eräälle penkille lähelle patsasta ja tohtori jatkoi: