"Rakas Julian, pyydän sanokaa, kuka se oli, joka ensiksi herätti teidän aikalaismaailmanne käsittämään sitä tosiseikkaa, että löytyi olemassa teollisuuskysymys ja liikuttavilla passiivisen vastarinnan mielenosotuksilla vääryyttä vastaan viidenkymmenen vuoden ajan piti yleistä huomiota kiinnitettynä tähän kysymykseen, kunnes se saatiin ratkaistuksi? Olivatko ne teidän valtiomiehiänne, tai kenties taloustieteilijöitänne, opettajianne tai muita niin kutsumianne viisaita miehiä? Ei. Ne olivat juuri noita halveksittuja, pilkattuja, kirottuja ja ahdistettuja olentoja tuolla jalustalla, jotka alituisten lakkojensa kautta eivät antaneet maailmalle rauhaa, ennen kuin heidän vääryytensä, joka samalla oli koko maailman vääryys oli korjattu. Taasen uuden kerran oli jumala valinnut yksinkertaiset välikappaleet saamaan aikaan viisautta, heikot välineet suuraa aikaan saamaan."
"Käsittääksenne, miten voimakkaasti nämät lakot vaikuttivat paljastamaan kansalle yksityiskapitalismin sietämätöntä pahennusta ja järjettömyyttä, on teidän muistettava, että tapaukset opettavat ihmiskuntaa, että toiminnalla on paljon opettavampi vaikutus kuin millään määrällä opetusta ja etenkin sellaisena aikana kuin teidän aikanne oli, jolloin suurella kansanjoukolla ei ollut mitään sivistystä tai järkiperäisyyttä. Tosin ei puuttunut vallankumouksen aikakautena sivistyneitä miehiä ja naisia, jotka sanoin ja kynin ajoivat työväen asiaa ja osottivat heille oikeata tietä; mutta heidän sanansa olisivat saaneet vähän aikoihin ilman sitä kauheaa voimaa, jolla nämät miehet sitä vahvistivat kuollessaan nälkään sitä todeksi todistaessaan. Nuo karkean näköiset miehet, jotka luultavasti eivät olisi saaneet kokoon yhtä kieliopillista lausetta yhteisin voiminkaan todistivat uuden kehittyneen teollisuusjärjestelmän välttämättömyyden vakuuttavammalla todistustavalla kuin mitä parhainkaan puhujataito voi esiin tuoda. Kun miehet ottavat henkensä käsiinsä vastustaakseen sortoa, kuten nämät miehet tekivät, on toisten ihmisten pakko kiinnittää heihin huomiotaan. Me olemme kaivertaneet tuohon jalustaan jossa näette kirjoitusta, sanat, joihin ylläolevan ryhmän toiminta näyttää sisältyvän:
"Me emme voi kestää kauempaa. Parempi on kuolla nälkään kuin elää teidän myöntämillänne ehdoilla. Henkemme, vaimojemme ja lastemme henget me asetamme teidän voittojanne vastaan. Jos te nostatte jalkanne meidän niskamme päälle, me puremme teitä kantapäähän."
"Tällainen oli heidän huutonsa", jatkoi tohtori, "miesten, jotka sorto teki epätoivoisiksi, joille olemassaolo täynnä kärsimyksiä ei ollut mistään arvosta. Se oli sama huuto, joka eri muodossa, mutta samansisältöisenä oli ollut tunnussanana jokaisessa vallankumouksessa, joka tarkoitti ihmiskunnan edistymistä — antakaa meille vapaus tai kuolema! — ja koskaan ei se kaikunut arvokkaamman asian edestä tai herättänyt maailmaa mahtavampaan tehtävään kuin näiden ensimmäisten yksityiskapitalismin järjettömyyttä ja tyrannivaltaa vastaan kapinoivien suussa."
"Teidän aikakaudellanne, sen tiedän, Julian", jatkoi tohtori suopeammalla äänellä, "oli tapana yhdistää urhoollisuus aseitten kalskeeseen, korskeuteen ja sotatoimiin. Mutta torven ja rummun ääni kuuluu meille ainoastaan heikosti eikä meitä ollenkaan liikuta. Sotilaalla ovat jo hänen päivänsä olleet ja menneet ikuisesti miehuusihanteineen, joita se kuvasi. Mutta tuo ryhmä esittää niin suuressa määrässä itseuhraavaisuutta, että se vaikuttaa meihin ehdottomasti. Nuo miehet uskalsivat henkensä heittäessään käsistään työkapineensa yhtä hyvin kuin sotamies taisteluun mennessään ja antautuivat yhtä epätoivoisen sattuman varaan, eikä yksin itse, vaan myös perheineen, joista mikään kiitollinen maa ei ottanut huolehtiakseen onnettomuuden sattuessa. Sotilaat lähtivät taisteluun musiikin soittaessa kunniamarssia ja maansa innostuksen rohkaisemina, mutta nämät toiset peitettiin häpeällä ja yleisellä halveksimisella ja heidän epäonnistumistaan ja tappiotaan tervehdittiin yleisillä hyväksymishuudoilla. Ja kuitenkaan eivät he etsineet toisten henkiä, vaan ainoastaan että he itse voisivat elää; ja vaikkakin heidän ensi ajatuksenaan oli heidän itsensä ja heidän perheittensä hyvinvointi, niin kuitenkin he taistelivat ihmisyyden ja jälkimaailman taistelua lyömällä ainoalla heille mahdollisella tavalla, kun kukaan muu ei uskaltanut panna ensinkään vastalausettaan taloudellista järjestelmää vastaan, joka kuristi maailmaa kurkusta eikä koskaan heittäisi kuristustaan hyvien sanojen vaikutuksesta tai ilman voimakkaita iskuja. Papisto, taloustieteilijät ja opettajat jätettyään nämät oppimattomat miehet etsimään parhaansa mukaan yhteiskunnallisen kysymyksen ratkaisua itse eläen helposti ja kieltäen mitään kysymystä löytyvänkään olivat hyvin liukaskielisiä moittimaan työmiesten erehdyksiä, ikään kuin olisi mahdollista pyrkiessään ulos yhteiskunnallisesta sekamelskasta tehdä erehdystä, joka olisi niin suuri tai niin rikollinen kuin erehdys olla ollenkaan etsimättä ratkaisua. Epäilemättä, Julian, olen pannut kauniimpia sanoja noiden miesten suuhun, kuin mitä he itse olisivat mahdollisesti ymmärtäneet, mutta vaikkei tämä ajatus ilmennytkään heidän sanoissaan, ilmeni se heidän töissään. Ja juuri sen vuoksi, mitä he tekivät, eikä mitä he sanoivat, me tänään kunnioitamme heitä teollisuustasavallan esimarttyyreina ja tuomme lapsemme suutelemaan kiitollisuudesta noiden karkeatekoisia jalkoja, jotka meille ovat tien raivanneet."
Kokemukseni heräämiseni jälkeen tänä vuonna 2000 voi sanoa olleen yhtämittainen jono vallankumouksellisluontoisia äkillisiä ajatuksenmuutoksia, joissa se mikä ennen minusta oli näyttänyt pahalta, oli nyt muuttunut hyväksi ja mikä minusta oli näyttänyt viisaudelta, oli muuttunut järjettömyydeksi. Jos tämä keskustelu lakkolaisista olisi tapahtunut jossain muualla, olisi koko uusi vaikutelma, jonka olin saanut heidän näyttelemästään osasta suuressa yhteiskunnallisessa vallankumouksessa, josta olin osalliseksi tullut, ollut ainoastaan yksi uusi tällainen ajatuksen muutos ja kokonaan henkinen. Mutta tämän ihmeellisen ryhmän läsnäolo, veistoskuvien elävännäköisyys silmissäni kuunnellessani tohtorin sanoja, vaikuttivat omituisen persoonallisesti — niin sanoakseni — tunteen muutokseeni, jonka nyt sain kokea. Vastustamattomasti liikutettuna nousin seisomaan ja kohottaen hattuani tervehdin karkeapiirteisiä veistokuvia, joiden eläviä alkuaiheita olin aikalaisteni kanssa yhdessä ivannut.
Tohtori hymyili vakavana.
"Tiedättekö, poikani", hän sanoi, "useaan ei tapahdu, että ajan pyörä tuottaa kostonsa yhtä draamallisella tavoin kuin tällä kertaa?"