Tohtori arveli että mahdollisesti haluaisin astua maalle ja tarkastaa hiukan nykyisen farmarin laitoksia, ja mielelläni suostuin siihen. Mutta ensin hän käytti hyväkseen korkeata asemaamme osottaakseen minulle sitä rautatieverkkoa jota myöten koko farmikuletus tapahtui ja joiden avulla elo, kun se oli korjattu, vietiin jos haluttiin lähettää suoraan ilman pitempiä käsittelyjä minne paikalle tahansa maassa. Astuttuamme vaunusta kuljimme pellon poikki lähinnä olevaa auraa kohti, jonka kuljettajana oli tummatukkainen nuori nainen maukkaasti puettuna, jollaista olentoa varmasti ei yksikään yhdeksännentoista vuosisadan farmipelto ikinä ollut nähnyt. Hänen suloisena istuessaan kiiltävän metallihirviön takana joka kulkiessaan penkoi maata peloittavilla sarvillaan, saatoin vain muistella Europaa härkänsä selässä. Jos hänen kuvansa lie ollut yhtä viehättävä kuin tämän nuoren naisen, niin varmasti voidaan Jupiterille antaa anteeksi että hänen kanssaan läksi karkuteille. [Tarkoitetaan kreikkalaista satua, jonka mukaan Jupiter ryösti Foinikian kuninkaan Agenorin tyttären, Eusopian, ja muuttaen itsensä härän muotoon ui kauniin saaliinsa keralla meren poikki Kreetan saarelle. Suom. muist.]
Meidän lähetessämme hän pysäytti auran ja miellyttävästi kääntyi puoleemme tervehtien. Selvää oli että hän tunsi minut ensi näkemällä, kuten arvattavasti kuvani levittämisen vuoksi jokainen näytti tekevän. Se mielenkiinto millä hän minua katseli olisi tuntunut imartelevalta, ellen olisi tiennyt että se kokonaan johtui olemisestani luonnon oikkuna eikä ollenkaan oman persoonani takia.
Kun kysyin häneltä mitä laatua eloa he aikoivat kylvää tähän aikaan, hän vastasi että kyntäminen tapahtui vain samoin kuin monilla muilla paikoin maaperän kunnossa pidon vuoksi.
"Me käytämme tietysti sangen monia lannoituskeinoja", hän sanoi, "mutta arvelemme että maa itse on paras lannoittajansa, jos sitä pidetään liikkeessä."
"Epäilemättä", sanoin, "työ on paras maan lannoittaja. Niin vanha asianymmärtäjä kuin Aisapos opettaa meille niin tarinassaan 'Maahan kätketty aarre', mutta se oli pelottavan kallis lannoituskeino minun aikanani, kun se oli tuotettava ihmisten ja eläinten lihaksien avulla. Yksi kyntö vuodessa oli kaikki mitä farmarimme voivat aikaan saada, ja sekin melkein heidän selkänsä katkasi."
"Niin", hän sanoi, "olen lukenut niistä ihmisparoista. Nyt näette asiain olevan toisin. Niin kauan kuin vuoksi ja luode nousee ja laskee kahdesti päivässä, lukuunottamattakaan tuulia ja vesitulvia, ei ole mitään syytä miksi emme kyntäisi joka päivä jos se on tarpeellista. Luullakseni on arveltu että noin kymmenkerroin se voimasumma käytetään nyt kutakin eekkeriä kohti maan muokkauksessa kuin entisaikoina oli mahdollista aikaan saada."
Käytimme jonkun aikaa farmin tarkastamiseen. Tohtori selitti ojitus- ja pumppujärjestelmän joiden kummankin avulla sateen liijallisuutta tai niukkuutta vastaan voidaan suojautua ja antoi minulle tilaisuuden tutkia yksityiskohtia myöten muutamia niitä ihmeellisiä työkapineita joita hän oli kuvaillut ja jotka todella eivät vaatineet työn tekijältä mitään lihasten käyttöä, vain mieltä käyttämisessä.
Yhteydessä farmin kanssa oli suuri kasviksien istutuslaitos, josta ihmiset saavat tuoreita kasviksia talvella, ja sielläkin me kävimme. Uutteran viljelyksen ihmeet, joita näin siinä suuressa rakennuksessa, eivät tietysti hämmästyttäisi ketään lukijoistani, mutta minulle tuotti alati unohtumattoman vaikutuksen se näky, mitä oli voitu saada kasveista kun kaikki valon, lämmön, kosteuden ja maaperän sekoituksen mahdollisuudet ovat kokonaan käytettävissä. Minusta tuntui kuin olisin varkain pujahtanut itse Luojan laboratorioon ja tavannut hänet näkyvin käsin muodostelemassa maan tomua sekä näkymätöntä ilmaa elämän muotoihin. En ollut koskaan ennen nähnyt kasvien todellisesti kasvavan ja olin pitänyt Intian silmänkääntäjäin temppuja petoksena. Mutta täällä näin niiden nostavan päätänsä, kehittävän silmikoltansa sekä avaavan kukkasiansa hetkessä jota silmä saattoi seurata. Tunnustan että vakavasti kuuntelin kuullakseni niiden kuiskivan.
"Minun aikanani kasviksien viljelystä sinä aikana jolloin ne eivät ulkona kasvaneet toimitettiin vain siinä määrässä että voitiin täyttää suurrikkaitten aivan pienen luokan kysyntää. Ajatus että sellaisia tarpeita varattaisiin kohtuhinnoilla koko yhteiskunnalle, niinkuin nykyään tehdään, ei tietysti ollut uneksittavissakaan."
Lähtiessämme kasvihuoneesta iltapuoli oli kulunut ja päivä laskemassa. Nousimme nopeasti niin korkealle että sen säteet vielä meitä lämmittivät, ja laskimme kotia kohti.