"Kansanvaltaisuuden negatiivisen eli kielteisen jakson aikana sen arveltiin eroavan monarkiasta vain samalla tavalla kuin kaksi konetta toisistansa eroaa, joiden yleinen käyttö ja tarkoitus on sama. Kansanvaltaisuusaatteen kehittyessä toiselle eli positiiviselle jaksolle käsitettiin että korkeimman vallan vaihtuminen kuninkaan ja aateliston käsistä kansalle ei tarkoita ainoastaan hallituksen muotojen vaihdosta, vaan koko hallitsemisaatteen perusteellista kumoamista, sen edellytyksiä, tarkoituksia ja tehtäviä — kumousta jonka tuli kokonaan toisinpäin kääntää koko yhteiskuntajärjestelmän navan ja kääntää niin sanoakseni mukanaan koko kompassitaulun, pohjoisen etelään ja idän länteen. Silloin nähtiin — mikä näyttää meistä niin selvältä että on vaikeata ymmärtää miksi sitä ei aina ole huomattu — että itsevaltaisen kansan ei sopinut rajoittaa toimintaansa niihin tehtäviin joita kuninkaat ja luokat vallassa ollessaan olivat suorittaneet, vaan että päinvastoin oli oletettava, kun kerran kuninkaitten ja luokkien edut olivat aina olleet tykkänään vastakkaisia kansan eduille, että mitä ikinä edelliset hallitukset olivat tehneet, sitä ei kansan itse johtaessaan pitänyt tehdä, ja mitä ikinä edelliset hallitukset olivat tekemättä jättäneet, sen tuli olettaa kansan etujen vaativan tehtäväksi; sekä että kansan hallituksen päätarkoituksena ja tehtävänä oli juuri se johon mikään edellinen hallitus ei ollut milloinkaan huomiota kiinnittänyt, nimittäin yhteiskunnallisen järjestön vallan käyttäminen itsevaltiaan kansan koko ruumiin aineellisen ja siveellisen hyvinvoinnin kohottamiseksi mahdollisimman korkeaan huippuunsa, jossa sama hyvinvoinnin aste voitaisiin varmaksi tehdä kaikille — se on yhdenvertainen tasanne. Toisen eli positiivisen kansanvaltaisuuden jakso sai voiton suuressa vallankumouksessa, ja se on siitä asti ollut ainoa maailmassa tunnettu hallitusmuoto."
"Mikä kokonaisuudessaan tarkoittaa", huomautin, "että kansanvaltaista hallitusta joka sen nimen olisi ansainnut ei ole milloinkaan ennen ollut olemassa kuin kahdennellakymmenennellä vuosisadalla."
"Aivan niin", vakuutti tohtori, "niin sanotut tasavallat ensimmäiseltä jaksolta me luokitamme vale-tasavaltojen eli kielteisen kansanvaltaisuuden joukkoon. Eivätkä ne tietysti millään muotoa olleet ollenkaan todellisia kansan hallituksia, vaan pelkkiä plutokratian naamareita, jolloin rikkaat olivat todellisia vaikka vastuunalaisuudesta vapaita hallitsijoita! Te voitte helposti nähdä etteivät ne voineet olla mitään muuta. Syvät rivit olivat maailman alusta olleet rikkaitten alamaisia ja palvelijoita, mutta kuninkaat olivat olleet rikkaitten yläpuolella ja esteenä näiden vallinnalle. Kuninkaitten karkoittaminen poisti kaikki esteet rikkaitten vallalta joka tuli ylimmäksi. Kansa oli kuitenkin nimellisesti itsevaltias; mutta kun tämä itsevaltias oli yksilöistä koottu ja luokkana oli rikkaitten taloudellinen orja sekä eli heidän armoillaan, niin sanotusta kansan hallituksesta tuli pelkkä kapitalistein keppihevonen.
"Nämä negatiivisen jakson tasavallat, kun niitä katsotaan välttämättöminä askeleina yhteiskunnan kehityksessä puhtaasta monarkiasta puhtaaksi kansanvallaksi, merkitsevät edistysaskeleita; mutta jos katsotaan niitä lopullisina, niin ne olivat paljon vähemmän ihailtavia tyyppejä kokonaisuudessaan kuin siistit monarkiat. Etenkin siihen nähden, että ne olivat herkkiä lahjomisille ja katsomaan läpi sormien rikkaitten lainrikoksia, ne olivat huonointa laatua hallitusta mitä olla saattaa. Yhdeksästoista vuosisata, jonka kuluessa tämä vale-kansanvaltaisuuden laiho kypsyi suuren vallankumouksen sirpin varalle, näyttää nykyiselle katsantokannalle vain määräämättömän, tyhjää toimittavan hallituksen surulliselta hallituksettomuudelta jonka toisella puolella on kahdeksannellatoista vuosisadalla miehekkään monarkian rappeutuminen ja toisella positiivisen kansanvaltaisuuden kohoaminen kahdennellakymmenennellä vuosisadalla. Aikakautta voidaan verrata alaikäisen kuninkaan hallitusaikaan, jolloin kuninkaallista valtaa väärin käyttivät lurjusmaiset valtion hoitajat. Kansa oli julistettu itsevaltiaaksi, mutta se ei ollut vielä ottanut valtikkaa haltuunsa."
"Ja kuitenkin", sanoin, "yhdeksännentoista vuosisadan toisella puoliskolla, jolloin, kuten sanottu, maailma ei ollut vielä nähnyt yksinkertaistakaan näytettä kansan hallituksesta, meidän viisaat miehemme kertoivat meille että kansanvaltainen järjestelmä oli täydellisesti koeteltu ja oli valmis arvosteltavaksi tulostensa mukaan. Muutamat heistä, joita ei ollut kovin harvassa, menivät vielä niin pitkälle että väittivät kansanvaltaisuuskokeen kärsineen tappion, vaikka tosiasialta näyttää että mitään kansanvaltaisuuskoetta sanan varsinaisessa ymmärryksessä ei oltu vielä edes yritettykään toimeenpanna."
Tohtori kohautti hartioitaan.
"Sangen mieluisata tointa", hän sanoi, "on sen selityksen tekeminen, miksi syvät rivit olivat niin hitaita tuntemaan tietä joka olisi johtanut heidät täydellisesti käsittämään kaiken sen mitä kansanvaltaisuusaate heille tarkoitti, mutta yhtä vaikeata ja epäkiitollista on selittää teidän päivienne filosoofien, historioitsijain ja valtiomiesten täydellistä epäonnistumista yrittäessään järkevästi määritellä kansanvaltaisuuden johdonmukaista sisällystä ja ennustaa sen tulosta. Kansanvaltaisuusliikkeen siihen asti saavuttamain käytännöllisten tulosten vähäpätöisyyden, verrattuna sen ehdotelman laajuuteen ynnä sen takana oleviin voimiin, piti heille osottaa että sen kehitys oli vasta ensimäisellä asteellaan. Miten saattoivat järkevät ihmiset pettää itsensä sillä käsityksellä että kaikkien aikojen laajaperäisin ja kumouksellisin aate olisi vaikutuksensa lopettanut ja täyttänyt tehtävänsä vaihdettuaan kansan toimeenpanevan johtomiehen nimen kuninkaasta presidentiksi ja kansallisen lainsäätäjäkunnan parlamentista kongressiksi? Jos teidän kasvattajanne, opistojenne professorit ja presidentit sekä muut jotka olivat vastuussa kasvatuksestanne olisivat olleet oman suolansa arvoiset, ette olisi tavanneet nykyisessä taloudellisen yhdenvertaisuuden järjestelmässä mitään mikä olisi vähintäkään teitä hämmästyttänyt. Te olisitte heti sanoneet että se oli juuri sitä minkä olitte ajatellut tarpeelliseksi kansanvaltaisuusaatteen välttämättömän kehityksen seuraavalla asteella."
Edith viittasi ovelta ja me nousimme istuimeltamme.
"Suuren vallankumouksen kumouksellinen puolue", sanoi tohtori vitkalleen astuessamme taloa kohti, "menetteli kiihoitus- ja levittämistyössään eri nimien varjossa enemmän tai vähemmän merkillisesti ja sopimattomasti kuin valtiollisen puolueen nimelle oli soveliasta, mutta tämä yksi sana, kansanvaltaisuus ynnä sen eri vivahdukset ja johdannaiset selvemmin ja täydellisemmin esittivät, selittivät ja puhdistivat heidän järjestelmänsä, syynsä ja tarkoituksensa kuin kokonainen kirjasto saattoi tehdä. Amerikan kansa kuvitteli perustaneensa kansan hallituksen erotessaan Englannista, mutta he pettivät itsensä. Valloittaessaan ennen kuninkaitten hallussa olleen valtiollisen vallan, oli kansa vasta ottanut tyranniuden linnoituksen ulkovarustukset. Talousjärjestelmä, joka oli linnoitus ja komensi jokaista yhteiskuntarakenteen osaa, jäi edelleen yksityisten ja vastuunalaisuudesta vapaitten johtajain haltuun, ja niin kauvan kuin se sellaisena pysyi ei ulkovarustusten omistaminen merkinnyt kansalle mitään ja ne pysyivät kansan hallussa vain linnoituksen varusväen armosta. Vallankumous syntyi, kun kansa näki että sen joko täytyi valloittaa linnoitus taikka luopua ulkovarustuksista. Sen tuli joko täydentää työnsä kansan hallituksen perustamisessa, jonka sen isät olivat vain alkaneet, tai luopua kaikesta siitäkin jonka sen isät olivat loppuun saattaneet."