"Mitä sinä ajattelet?" sanoin.
"Ajattelin", hän vastasi, "miten olisi asianlaita ollut, jos unesi olisi ollut totta."
"Totta!" huudahdin. "Miten olisi se voinut olla totta?"
"Minä tarkoitan", hän sanoi, "jos kaikki olisi ollut unta, kuten itse otaksuit painajaisen ahdistaessa, etkä sinä koskaan toden teolla olisi nähnyt meidän kultaisten sääntöjen [Kultainen sääntö: Mitä te tahdotte että ihmiset teille tekisivät, se tehkää myös heille. — Suom. muist.] tasavaltaamme etkä minua, vaan olisit vain nukkunut yhden yön ja uneksinut kaiken meistä. Ja otaksutaan että olisit käynyt kaupungilla juuri niinkuin unessa oli laita ja olisit kulkenut sinne tänne kertomassa ihmisille heidän elintiensä pelottavasta, mielettömyydestä ja rikollisuudesta ja kuinka paljon jalompi ja onnellisempi tie oli olemassa. Ajattelehan mitä hyvää olisit voinut tehdä, miten olisit voinut auttaa ihmisiä noina päivinä, jolloin he niin paljon apua kaipasivat. Minusta tuntuu kuin sinun pitäisi olla suruissasi siitä että tulit takaisin luoksemme."
"Sinäpä näytät siltä kuin olisit itse jo suruissa", sanoin, sillä hänen mietiskelevä muotonsa tuntui sopivan tällaiselle olettamukselle.
"Oh, en", hän vastasi hymyillen. "Ainoastaan sinun takiasi. Itseeni nähden on minulla sangen hyviä syitä ollakseni iloinen takaisin tulostasi."
"Niinpä minäkin arvelen. Olethan itse päätellyt että jos minä olisin uneksinut kaiken ei sinulla olisi ollut mitään olentoa pelastettavana, vaan ainoastaan nukkuvan miehen aivokuvittelu viime vuosisadalta."
"Sitä puolta en asiasta ajatellut", hän sanoi hymyillen, mutta yhä puolittain vakavana; "jos minusta olisi ollut enemmän hyötyä inhimillisyydelle kuvitteluna kuin todellisuutena, ei minun olisi pitänyt ajatella — epämukavuutta."
Mutta minä vastasin suuresti pelkääväni ettei mikään tilaisuus, jossa ihmissukua yleensä saattoi auttaa, olisi voinut minua herättää henkiin missään eikä minkäänlaisissa olosuhteissa sen jälkeen kuin hän olisi jäänyt jälelle vain uniolennoksi — häpeämätön itsekkyyden tunnustus jonka hän hyväntahtoisesti sivuutti erityisesti siitä moittimatta, epäilemättä ajatellen minun onnetonta esitystäni.
"Sitäpaitsi", jatkoin tahtoen hiukan enemmän puolustaa itseäni, "se ei olisi voinut vaikuttaa mitään hyvää. Olen juuri kertonut sinulle, miten painajaisen ahdistaessa viime yönä, kun koetin kertoa aikalaisilleni ja myös paraille ystävilleni siitä jalommasta tavasta jota noudattaen ihmiset voisivat yhdessä elää, he minua pilkkasivat hulluna ja mielipuolena. Sen he ehdottomasti olisivat tehneet todellisuudessakin, jos uni olisi ollut totta ja minä olisin kulkenut ympäri saarnaamassa, kuten edellytit."