"Epäilemättä."
"Otaksukaa että joku syyttäisi teitä siitä että olette pitäneet kansaa pakollisessa orjuudessa ja te vastaisitte että te ette laskeneet kättänne heihin, vaan vapaehtoisesti saapuivat luoksenne ja suutelivat teidän kättänne siitä hyvästä että saivat etuoikeuden palvella teitä ja siitä vaihteeksi vettä, ruokaa tai vaatetta, eikö se olisi sangen läpikuultava hätäpuolustus teidän puoleltanne orjain pitämissyytöstä vastaan?"
"Epäilemättä se olisi."
"No niin, ja eikö se täsmälleen ollut se suhde jota kapitalistit eli työn antajat luokkana ylläpitivät toista yhteiskunnan osaa vastaan omaisuuden ja työkoneiston etuoikeusomistuksen nojalla?"
"Minun täytyy myöntää että niin oli laita."
"Teidän aikanne taloustieteilijät puhuivat paljon sopimusvapaudesta", jatkoi tohtori — "työntekijäin vapaaehtoisesta, pakosta vapaasta sopimuksesta työn tekijäin kanssa palkkausehdoista. Saattoiko olla julkeampaa ulkokultaisuutta kuin tämä vaatimus, kun toden teolla jokainen sopimus, mikä tehtiin kapitalistin ja työntekijän välillä — joista edellisellä oli leipää ja voi pitää sen ja jälkimmäisen täytyi se tehdä tai kuolla — olisi julistettu mitättömäksi oikein tuomittaessa teidänkin lakienne mukaan, sellaisena joka oli tehty nälän, kylmän ja alastomuuden tuottamissa kärsimyksissä, kuoleman uhatessa! Jos te omistatte ne tarpeet joita ihmisten täytyy saada, niin te omistatte ne ihmisetkin joiden täytyy niitä saada."
"Mutta puutteen pakko", sanoin, "joka merkitsee nälkää ja kylmää, on luonnon pakkoa. Siinä suhteessa me kaikki olemme luonnon pakollisen palveluksen alaisia."
"Niin kyllä, mutta emme toistemme. Siinä on koko erotus orjuuden ja vapauden välillä. Tätä nykyä ei kukaan ihminen palvele toistaan, vaan kaikki yhteishyvää jonka me tasan jaamme. Teidän järjestelmänne aikana luonnon pakko oli sen kautta että rikkaat olivat anastaneet luonnon vaatimuksia täytettäessä tarvittavat välikappaleet, muuttunut nuijaksi jonka avulla rikkaat pakottivat köyhät maksamaan luonnon työvelat ei ainoastaan omasta puolestansa vaan rikkaittenkin puolesta ja lisäksi vielä järjestelmän hyödyttömässä tuhlauksessa tarvittavat äärettömät ylitoimet."
"Te leimaatte meidän järjestelmämme vain vähän paremmaksi orjuutta. Se on ankara sana."
"Se on sangen ankara sana, ja me haluamme ennen kaikkea olla kohtuullisia. Katsokaamme tätä kysymystä. Orjuutta on olemassa siellä, missä toiset ihmiset väkisin toisia käyttävät käyttäjäin hyödyksi. Olemme luullakseni täydellisesti samaa mieltä siinä että köyhä ihminen teidän aikananne teki työtä rikkaitten puolesta ainoastaan siksi että välttämättömyys hänet siihen pakotti. Se pakko vaihteli voimassa sen puuteasteen mukaan millä työn tekijä kulloinkin oli. Ne joilla oli hiukan taloudellisia tarpeita, tahtoivat tehdä helpompaa laatua palvelusta enemmän tai vähemmän huokeilla ja kunniallisilla ehdoilla, kun taas ne joilla oli vähemmän tarpeita taikka olivat niitä kokonaan vailla, tekivät mitä tahansa ja vaikka miten tuskallisilla ja halventavilla ehdoilla tahansa. Työn tekijäin suurimmassa osassa oli välttämättömyyden pakko mitä terävintä laatua. Henkiorjan oli valittava joko työn teko herransa hyväksi taikka ruoska. Palkkalaisen oli valittava työn teko työn antajan hyväksi taikka nälkäkuolema. Vanhempina, raaempina orjuuden muodon aikoina oli herrojen alituiseen oltava varuillaan estääkseen orjansa karkaamasta ja heidän kiusanansa oli näiden orjain elättäminenkin. Teidän järjestelmänne oli paljon mukavampi, se kun teki luonnosta teille työpäällikön ja antoi sen tehtäväksi palvelijanne töissään pitämisen. Erotus oli olemassa sen suoranaisen pakon käyttämisen, jonka aikana orjat aina olivat kapinajalalla, ja sen epäsuoran pakon välillä joka tuotti saman teollisuustuloksen, mutta jolloin orja, sen sijaan että olisi kapinoinut herransa valtaa vastaan, oli kiitollinen saadessaan tilaisuuden häntä palvella."