"Ja leivän herrat, otettuaan käytettäväkseen tai huvikseen ne miehistä, naisista ja pienokaisista joita soveliaina pitivät, läksivät tiehensä. Mutta markkinaturulle jäi suuret joukot niitä joilla ei leipää ollut."

"Niin", sanoi tohtori katkaisten hiljaisuuden joka seurasi kun Edithin ääni oli tauonnut, "sen häpeällisen kurituksen viimeinen huippu, jonka teidän talousjärjestelmänne laski ihmisluonnon niskoille, oli todellakin se että se pakotti ihmiset itseänsä kaupaksi tarjoamaan. Vapaaehtoista ei kauppa todellisessa merkityksessä tietystikään ollut, sillä puute tai sen pelko ei jättänyt valinnan varaa, sillä heidän oli välttämättä myyminen itsensä jollekulle, mutta kussakin kaupan hieromisessa oli siksi paljon valintaa että se joutui häpeälliseksi. Heidän oli etsittävä ne joille itsensä tarjosivat ja itse päätettävä kauppa omasta itsestään. Tässä suhteessa pestuusta aiheutuva toisten ihmisten alamaisuus toisiin nähden oli vielä alentavampaa kuin suoranaiseen pakkoon perustuva orjuuden aikana. Tällöin orja voitiin pakottaa tottelemaan ruumiillisen kärsimyksen kautta, mutta hän saattoi mielessään vapaasti hautoa kostoa herralleen; mutta pestuun vallitessa ihmiset etsivät herrojansa ja suosion osotukseksi rukoilivat että he heitä käyttäisivät, niin ruumista kuin sieluakin, voitokseen ja huvikseen. Meidän nykyaikaisten mielestä sentakia oli henkiorja arvokkaampi ja jalompi olento kuin teidän päivienne pestuunalainen joka sanoi olevansa vapaa työn tekijä.

"Orjan oli mahdollista kohota sielultaan ympäristöänsä korkeammalle ja tulla orjuuden filosoofiksi, kuten Epictetus [Epictetus oli kreikkalainen joka joutui Roomaan orjaksi ja siellä kehittyi filosoofiksi ja sai vihdoin vapautensa. Hänen selityksensä stoalaisesta filosofiasta pidetään paraimpina mitä on. Hän eli ensimmäisen vuosisadan lopulla. Suom. muistutus.], mutta pestuun alainen ei edes voinut pilkkailla etsimiänsä kahleita. Hänen asemansa halpuus ei ollut vain ruumiillista, vaan henkistäkin. Myydessään itsensä hänen välttämättä oli myyminen ajatuksensa itsenäisyyskin. Teidän koko teollisuusjärjestelmäänne näyttää tässä suhteessa paraiten ja sopivimmin kuvaavan muuan sana jonka te yksipuolisesti kyllä säästitte merkitsemään vain eräänlaista naisten harjoittamaa itsensä myyntitapaa.

"Työ toisten hyväksi rakkaudesta ja ystävyydestä ja työ toisten kanssa yhteisen tarkoitusperän hyväksi jossa kaikilla on keskinäiset etunsa, sekä työ sen tuottaman ilon takia ovat kaikki yhtä kunniallisia, mutta kykyjemme pestaaminen toisten itsekkäästi käytettäväksi, joka muoto työllä yleisesti oli teidän aikananne, on ihmisluonteelle arvotonta. Vallankumous ensi kerran historiassa teki työn todella kunnialliseksi laskemalla sen veljellisen yhteistoiminnan perusteelle, tulokset yhteisesti ja tasaisesti jaettaviksi. Siihen asti se lievimmin sanoen oli vain häpeällinen välttämättömyys."

Lopulta minä sanoin: "Kun olette tyydyttäneet uteliaisuutenne näiden papereitten suhteen voimme luullakseni tehdä niistä kokkovalkean, sillä niillä ei nyt näytä olevan sen suurempaa arvoa kuin pakanallisten epäjumalain kokoelmalla joiden entiset palvelijat ovat kristinuskoon kääntyneet."

"No niin, vaan eikö sellaisella kokoelmalla ole arvoa historiantutkijalle?" sanoi tohtori. "Tietysti nämä asiapaperit tuskin ovat minkään arvoisia siinä merkityksessä kuin ennen, mutta toisessa merkityksessä niillä on suuri arvo. Olen nähnyt niiden joukossa useita muunnoksia jotka ovat sangen harvinaisia historiallisissa kokoelmissa, ja jos olette taipuvainen lahjoittamaan koko kokoelman museoomme, niin olenpa varma että lahjaa pidetään suuriarvoisena Meidän esi-isiemme rakentama suuri kokkovalkea, vaikka olikin aivan luonnollinen ja anteeksi annettava riemun ilmaisu kahleitten katkaisemisen johdosta, on arkeoloogiselta kannalta katsoen mielipahaa herättävä."

"Mitä tarkoitatte suurella kokkovalkealla?" kysyin.

"Se oli jotenkin draamallinen tapaus suuren vallankumouksen päätyttyä. Kun pitkällinen taistelu oli loppunut ja kapitaalin yleisen hallinnon kautta taattu taloudellinen yhdenvertaisuus perustettu, niin kansa kaikilta tahoilta maata keräsi kokoon äärettömät varastot teidän arvotodistuksianne, jotka, vaikka niiden todella piti olla vain aineellisen omaisuuden todistuksia, olivat todella muuttuneet ihmisomaisuuden todistuksiksi ja riistivät, kuten olemme nähneet, koko arvonsa niistä orjista jotka ruumiillisten tarpeiden pakottamina olivat kahlehditut aineeseen. Kansa — vapauden innostuksen kiihkossa kuten ymmärtänette — näitä katsoi hyväksi koota äärettömiin röykkiöihin New Yorkin osakepörssin paikalle, Plutuksen [Plutus, kreikkalaisten rikkauden jumala. — Suom. muist.] suurelle alttarille, missä miljooneja ihmisolentoja oli uhrattu hänelle, ja siellä rakentaa niistä kokkovalkea. Suuri pylväs seisoo paikalla tänään, ja sen latvasta sädehtii alituisesti valtava sähköliekki tulisoihtuna sen tapauksen muistoksi ja ikuisena osotuksena pergamenttiorjuuden loppumisesta joka oli raskaampi kuninkaitten valtikkaa. On arvioitu että ihmisolentojen omistustodistuksia, eli kuten te niitä nimititte omaisuuden arvopapereita, haihtui taivaalle neljänkymmenen biljoonan dollarin arvosta sekä vielä satoja miljooneja paperirahaa siinä suuressa palossa jonka me varmasti uskomme olleen Jumalalle otollisemman kuin yhdenkään niistä lukemattomista polttouhreista jotka hänelle tarjottu on ajan alusta.

"No niin, jos minä olisin ollut siinä, voin helposti kuvitella että olisin nauttinut loimusta yhtä paljon kuin kiihkeinkin sen ympärillä tanssijoista, mutta nyt levollisemmin asiata arvellessa surkuttelen tätä suurta historiallisten aineksien hävittämistä. Näette siis että teidän bondinne, omistuskirjanne, kiinnepaperinne ja osakkeenne ovat todella yhä arvokkaita."

LUKU XV.