"No niin, kapitalisti luonnollisesti mieluummin halusi alentaa tavarainsa hintaa sillä tavalla, jos mahdollista, ettei hänen liikevoittonsa olisi alentunut, ja sitä varten hän tutkiskeli. Tässä tarkoituksessa hän käytti useampia keinoja. Ensimmäinen oli niiden tavarain laadun ja todellisen arvon alentaminen joiden hinta nimellisesti laskettiin. Tämä tapahtui väärentämisen ja petostyön avulla, ja se tapa ulottui yhdeksännellätoista vuosisadalla teollisuuden ja kaupan kaikille haaroille ja käsitti jotenkin kaikki tavarat joita ihmiset kuluttivat. Tapa kehittyi niin pitkälle, kuten historia meille kertoo, ettei kukaan voinut milloinkaan olla varma, oliko ostamansa tavara se mikä se näytti olevan taikka sanottiin olevan. Koko liikeilmasto oli väärennysten myrkyttämä. Teollisuuden tärkeimmillä aloilla toimivain kapitalistien harrastuksena oli laskea markkinoille tavaraa joka varta vasten oli tehty mahdollisimman vähän aikaa kestäväksi, jotta sitä pian tarvitsi uudelleen ostaa. He opettivat koneensakin epärehellisiksi ja lahjoivat teräksen ja vasken. Sen ajan umpisokeatkin ihmiset ymmärsivät näiden hinnan alennusten pintapuolisuuden ja käyttivät lausemuotoa, 'halpaa ja huonoa', joka merkitsi halvennettuja tavaroita. Kaikki tämän laatuiset alennukset, se on selvää, maksoivat kuluttajalle kaksi dollaria kutakin dollaria kohti jonka ne hänelle näyttivät säästävän. Yksinkertaisena esimerkkinä liikevoittojärjestelmän aikaisten hinnan alennusten kokonaan petollisesta luonteesta olkoon mainittu että yhdeksännentoista vuosisadan lopulla Amerikassa, kun melkein taikamaisia keksintöjä oli havaittu jalkineitten valmistuskustannusten alentamiseksi, oli yleisenä sananpartena että vaikka kenkien hinta oli melkoisesti huokeampi kuin viisikymmentä vuotta takaperin, jolloin ne käsin tehtiin, olivat myöhemmin valmistetut kengät niin paljon kehnompia laadultaan että niiden käyttäminen tuli aivan yhtä kalliiksi kuin entistenkin."
"Olivatko väärennys ja petostyö ainoat keinot joiden avulla hintojen valealennuksia toimeen pantiin?"
"Oli kaksi muuta keinoa. Ensimmäistä käytettiin siten että kapitalisti tavarain hintaa alentaessaan pelasti liikevoittonsa ottamalla alennuksen työväestölleen maksamistaan palkoista. Tällä keinolla hinnan alennukset sangen yleisesti toimeen pantiin. Tietysti tämä menettely supisti yhteiskunnan ostokykyä samalla määrällä millä palkkoja oli alennettu. Tällä tavoin erikoinen kapitatalistijoukkue palkkoja alentamalla saattoi myyntiänsä jouduttaa jonkun ajan, kunnes toiset kapitalistit samoin palkkoja alensivat. Perin perältä se ei ketään auttanut, ei kapitalistiakaan. Kolmas tapa näistä hinnan alennusten kolmesta päälaadusta aiheutui kilpailusta — nimittäin, työtä säästävistä koneistoista ja muista keksinnöistä joita käytäntöön ottamalla kapitalisti saattoi erottaa työväkensä. Tavarain hinnan alennus perustui tässä samoin kuin edellisessäkin tapauksessa maksetun palkkasumman vähenemiseen, ja sentakia se merkitsi vähentynyttä ostokykyä yhteiskunnassa, mikä lopullisena vaikutuksena tavallisesti teki mitättömäksi hinnan alennuksen edun ja useasti enemmänkin kuin mitättömäksi."
"Sinä olet osottanut", sanoi opettaja, "että useimmat kilpailun vaikuttamat hinnan alennukset olivat joko alkuperäisten tuottajain tai lopullisten kuluttajain kustannettavia alennuksia, vaan eivät liikevoiton alennuksia. Tarkoitatko että kapitalistien kilpailu liikkeestä ei milloinkaan saanut aikaan liikevoiton alennuksia?"
"Epäilemättä se sai niitäkin aikaan maissa missä liikevoittojärjestelmän pitkäaikainen toiminta oli kasaannuttanut liikakapitaalin jonka täytyi sijoituksesta ankarasti kilpailla; sellaisten olosuhteiden vallitessa hinnan alennukset, vaikka olivatkin liikevoiton uhrausten seurauksia, tulivat tavallisesti liian myöhään voidakseen lisätä kansan kulutusta."
"Miten liian myöhään?"
"Koska kapitalisti luonnollisesti ei tahtonut uhrata liikevoittoansa hinnan alentamiseksi niin kauan kuin hän saattoi alennuksen kustannukset ottaa työväestönsä palkoista taikka ensimmäiseltä tuottajalta. Se on, vasta kun työtä tekevät luokat oli riistetty mahdollisimman lähelle olemassa olon alinta määrää kapitalisti päätti uhrata osan liikevoittoaan. Silloin oli liian myöhäistä kansan saada etua alennuksesta. Kun kansa oli sille kannalle joutunut, ei sitä ollut elähyttämässä minkäänlainen ostokyky. Mikään muu ei voinut sitä auttaa kuin tarpeitten ilmaiseksi antaminen. Sentakia me huomaamme että yhdeksännellätoista vuosisadalla hinnat aina olivat alhaisimmat niissä maissa missä väestö oli toivottomimmin köyhää. Tältä kannalta katsoen oli yhteiskunnan taloussuhteissa huono merkki se, kun kapitalisti piti välttämättömänä todellisesti liikevoittoansa uhrata, sillä se oli selvä todistus siitä että työtä tekevä luokka oli puristettu niin lujalle ettei sitä enää voitu puristaa."
"Siis itse asiassa kilpailu ei liikevoittojärjestelmää lieventänyt?"
"Minä arvelen ilmeisen selväksi käyneen että se oli sille sangen tuhoisa raskautus. Kapitalistien epätoivoinen kilpailu niukkain markkinain osuudesta jonka heidän oma liikevoittonsa ottaminen oli supistanut ajoi heidät käyttämään vilppiä ja petomaisuutta ja pakotti kovasydämmisyyteen, jommoiseen me emme voi uskoa ihmisolentojen syypäiksi joutuvan vähemmän ahdistuksen aikana."
"Mikä oli kilpailun yleinen taloudellinen vaikutus?"