"Se oli käytännössä kaikissa teollisuushaaroissa ja ajan pitkään alituisesti veti alaspäin kaikkia kansan luokkia, niin kapitalisteja kuin ei-kapitalistejakin, yhtä vastustamattomasti ja yleisesti kuin painovoima. Ne sen ensiksi tunsivat joilla ei mitään ollut ja farmariomistajat jotka lähes mitään omistamatta olivat melkein saman puristuksen alaisina etsiessään suoraa menekkiä tuotteilleen kuin palkkalaiset etsiessään työnsä suoranaisia ostajia. Nämä luokat olivat sen kilpailun ensimäisiä uhreja jonka vallitessa liikanaisesti kuormitetuilla markkinoilla myytiin tavaroita ja ihmisiä. Sitten tuli vuoro pikku kapitalisteille, kunnes lopuksi jälellä olivat vain suuret, ja nämä huomasivat olevan itsesäilymiseksi välttämätöntä itseänsä suojelemisen kilpailun kymmenysten ottojärjestelmää vastaan edut yhdistämällä. Vallankumouksen edellisen aikakauden ajan merkkejä oli tämä taipumus suurkapitalisteilla: etsiä suojaa kilpailun hävittävistä vaikutuksista siten että liikeyritykset yhdistettiin suuriksi trusteiksi tai syndikaateiksi."
"Jos otaksumme että vallankumous ei olisi tullut keskeyttämään tätä menettelyä, niin olisiko järjestelmä, jonka aikana kapitaali ja kaiken liikkeen vallinta olisi yhdistetty harvojen käsiin, ollut pahempi yleisille eduille kuin kilpailun vaikutus?"
"Sellainen liittoutunut järjestelmä olisi tietysti ollut sietämätöntä itsevaltiutta, jonka iestä, jos se kerran olisi hyväksytty, ihmissuku tuskin koskaan olisi kyennyt särkemään. Siinä suhteessa yksityiskapitalismi liittoutuneen rahavallan alaisena, mikä vallankumouksen aikaan uhkasi päästä vallitsevaksi, olisi ollut pahempi uhka maailman tulevaisuudelle kuin kilpailujärjestelmä; mutta molempain järjestelmäin välittömään vaikutukseen nähden inhimillisessä hyvinvoinnissa oli yksityiskapitalismilla liittoutuneessa muodossa ehkä muutamia edullisimpia kohtia. Virkavaltaisena ollen olisi se toki hiukan mahdollisuutta luovuttanut hyväntahtoiselle itsevaltiaalle, jotta se olisi voinut olla järjestelmää parempi ja hiukan parantaa kansan tilaa, mutta sitä ei kilpailu suvainnut kapitalistien tehdä."
"Mitä sillä tarkoitat?"
"Tarkoitan, ettei kilpailun aikana kapitalistin paremmille tunteille jäänyt minkäänlaista vapautta vaikka hänellä sellaisia olisi ollutkin. Hän ei voinut olla parempi kuin vallitsevana oleva systeemi. Jos hän yritti sitä, murskasi systeemi hänet. Hänen oli seurattava kilpailijoittensa määräämää polkua tai epäonnistuttava liikeyrityksissään. Millaisia konnankujeita tai julmuuksia hänen kilpailijansa keksivätkään, hänen oli heitä jäljiteltävä tai luovuttava taistelusta. Kavalin, halpamielisin ja konnamaisin kilpailijoista, se, joka sorti työväkensä alimmalle asteelle, väärensi enimmin tavaroitaan ja paraiten osasi valehdella, määräsi tien muille."
"Luonnollisesti sinä, John, jos olisit elänyt vallankumouksellisen agitatsioonin alkupuoliskolla, olisit vähän suosinut sen aikuisten uudistajain mielipiteitä, jotka pelkäsivät, että suuret monopoolit lopettaisivat kilpailun."
"En voi sanoa, olisinko ollut viisaampi kuin muutkaan sen aikuiset siinä tapauksessa", vastasi poika, "mutta otaksun, että kiitollisuudelleni monopolisteja kohtaan siitä, että he hävittävät kilpailun, olisi vetänyt vertoja ainoastaan haluni hävittää monopolistit tehdäkseni sijaa yleiselle omistusoikeudelle."
ROBERT KERTOO IHMISTEN LIIKARUNSAUDESTA.
"Nyt, Robert", sanoi opettaja, "John on kertonut meille, miten voittojärjestelmästä johtunut tuotteiden ylituotanto aiheutti kilpailua kapitalistien kesken tavaroittensa myynnissä ja mitkä seuraukset siitä syntyivät. Kuitenkin löytyi toistakin lajia liiallista runsautta voittojärjestelmästä johtuen. Mitä se oli?"
"Oli olemassa liiaksi ihmisiä", vastasi Robert. "Ostokyvyn puute kansan puolelta johtuen joko työn puutteesta tai alhaisista palkoista, aiheutti tuotteiden menekin vähentymistä ja tämä taasen merkitsi tappiota tuottajille. Täyteensullotut varastohuoneet merkitsivät sulettuja tehtaita ja työtöntä ihmisjoukkoa, joka ei voinut saada työtä — toisin sanoen ylituotanto tavaramarkkinoilla synnytti vastaavaa ylipaljoutta työmiesmarkkinoilla. Ja samalla tapaa kuin ylituotanto synnytti kapitalistien kesken kilpailua myymään tavaroitaan, synnytti myöskin ylipaljous työmarkkinoilla yhtä ankaraa kilpailua työntekijäin kesken myymään työtään. Kapitalistit, jotka eivät voineet löytää ostajia tuotteilleen, menettivät siten rahansa, mutta ne, joilla ei ollut muuta myytävänä kuin voimansa ja taitonsa eivätkä niitä saaneet kaupan, olivat vaarassa nääntyä. Kapitalisti voi, ellei hänen tavaransa ollut pilautuvaa laatua, odottaa parempaa kauppa-aikaa, mutta työmiehen oli löydettävä työlleen heti ostaja tai kuoltava. Ja tähän kyvyttömyyteen nähden odottaa itselleen sopivaa markkina-aikaa oli maanviljelijä, tosin myös muodollisesti kapitalisti, ainoastaan hiukan paremmassa asemassa kuin palkkatyöläinen, kun hänen kapitaalinsa pienuuden vuoksi oli mahdoton säilyttää tuotteitaan kuten palkkalaisenkin oli mahdoton tulla työtään myymättä toimeen. Palkkatyöläisen välttämätön pakko myydä heti työnsä millä ehdoilla tahansa ja pikku kapitalistien myydä tavaransa olivat juuri ne keinot, joiden avulla suurkapitalistit kykenivät alituisesti alentamaan palkkoja ja hintoja tuottajien tavaroille."