"Mene ottamaan punaisten miesten pyssyt", keskeytti Miami niin terävästi, että Brayton totteli sanomatta sanaakaan. Tultuaan maassa makaavien miesten luo otti hän molemmat pyssyt, mutta ei koskenut muihin varusteisiin.
"Toivon, että Silas Sutherlandilla olisi nämä molemmat", ajatteli hän palatessaan Miamin luokse. Mutta ennenkuin hän ehti toistaa kysymyksensä, johon hän niin kiihkeästi toivoi vastausta, huomasi hän, että Kalkkarokäärmeen huomio oli kääntynyt muualle. Intiaanin asento osoitti hänen seuraavan jotakin äärimmäisen tarkkaavaisesti. Hän seisoi paikallaan pää hiukan eteenpäin kurotettuna ja toinen käsi ylhäällä, kämmen Braytoniin päin.
Brayton pysähtyi ystävänsä eteen. Kalkkarokäärme katsahti häneen salamannopeasti ja sanoi:
"Juokse — riennä — kuin leimaus rantaan! Shawnee on heti täällä!"
Mitään kysymättä tahi sekuntiakaan viivyttelemättä lähti nuorukainen kolmea pyssyä kantaen juoksemaan joelle, joka oli lähellä, kuten muistettaneen.
"Pelkäänpä, että Mul-keep-mon sekautuminen asioihini saattaa hänet selkkauksiin oman väkensä kanssa", mietiskeli sankarimme, joka ei ollut ollenkaan hyvillään, että hänen tummasta ystävästään oli joka tapauksessa tullut kansansa luopio, vaikka tämä luopumus olikin tapahtunut juuri nuorukaisen välityksellä.
Nuori Ripley oli tuskin kadonnut näkyvistä, kun Miami lopetettuaan lataushommansa saattoi kohdistaa kaiken tarkkuutensa pensaikosta kuulemaansa lehtien kahinaan. Ääni kuului vasemmalta käsin ja katsoen sinnepäin näki hän Haw-hu-dan lähestyvän, tuon hirmuisen Haw-hu-dan, joka oli shawneitten sotapäällikkö, molempien partiojoukkojen johtaja ja eräs valkoisen rodun katkerimpia vihollisia mitä milloinkaan on elänyt.
Intiaanisoturin julma hymy ennusti taistelun olevan tulossa ja
Kalkkarokäärme varustautui sen varalle.
"Kuinka veljeni Kalkkarokäärme on yksinään", kysyi Shawnee pysähtyen Miamin eteen noin kymmenen jalan päähän. Vasemmassa kädessä oli hänellä luodikko ja oikea käsi nojasi vyöhön pistetyn metsästyspuukon kahvaan. Mustat silmät iskivät tulta, ja vaikka hän oli rauhallisen näköinen, saattoi kuitenkin huomata, että hän vaivoin kykeni hillitsemään kuohuvaa vihaansa.
"Kalkkarokäärme on samasta syystä yksinään metsässä kuin Valveilla
Nukkujakin — sillä se miellyttää häntä."