"Kalkkarokäärme nimittää itseään soturiksi, mutta hän onkin vain poikanen, jonka nuorinkin shawnee heittää milloin hyvänsä nurin. Hän ei osaa tapella; hänen sydämensä on liian valkoinen."
"Haw-hu-dan sydänhän vapisee kuin jonkun ämmän. Mieltään rohkaistakseen täytyy hänen keksiä tuommoisia juttuja. Hän ei tohdi iskeä, koska hän tietää, ettei Miami-soturi pelkää häntä."
"Haw-hu-da ei pelkää sataakaan Kalkkarokäärmeen kaltaista Miami-soturia, sillä hänen tarvitsee vain polkaista jalkaansa tappaakseen heidät!"
Kulkiessaan Ohio-virran rantaa kohti alkoi Brayton Ripley aavistaa pahaa ja hänen pelkonsa lisäytyi joka askeleella. Päästyään törmän alle kätki hän molemmat voittosaalispyssyt varmaan talteen, josta hän saattoi löytää ne milloin hyvänsä. Sitten hän latasi oman pyssynsä.
"Miami teki kunnon työn auttaessaan minua ja pelkäänpä hänen joutuneen sen takia suureen vaaraan. Ilman häntä ei matkastani tänne olisi mitään hyötyä enkä minä voi sietää ajatusta jättää häntä yksinään."
"Mutta mitä olisi nyt paras tehdä?" murahti hän kärsimättömästi. "Täällä ei ole ketään, jota voisin pyytää apuun, enkä yhdelläkään iskulla voi auttaa ystäviäni tuolla. En tiedä, voinko auttaa heitä muualla kuin aukeaman läheisyydessä, jossa jouduin sellaiseen suureen vaaraan, mutta joka tapauksessa: siellä on paikkani ja sinne menen." Kaikista esteistä huolimatta ei hän tahtonut enää olla vain joutilas katselija, vaan hän tahtoi toimia.
Huulet yhteenpuristettuina nousi hän varovasti törmän päälle ja lähti kulkemaan samaan paikkaan, jossa hän oli eronnut Miami-ystävästään.
"Luultavasti hän on poistunut, ja jos menen aukeamalle takaisin, voin joutua jälleen ikävyyksiin. Halloo!"
Nuorukaisen henki salpautui, kun hän näki edessään olevan näyn. Mul-keep-mo makasi selällään maassa ja hänen leppymättömin vihollisensa oli hänen päällänsä veitsi valmiina iskemään. Selityksiä ei kaivattu. Tilanne oli selvä. Hän kuuli noiden kahden pilkkasanat eikä hän tarvinnut tulkkia kääntämään sanoja.
"Näyttää siltä kuin voisin heti korvata Miamin äskeisen hyvän työn", ajatteli sankarimme aivan oikein, ja hän toimi aina ripeästi, kun velvollisuuden täyttäminen oli kysymyksessä.