"Siitä ei ole epäilystäkään", jatkoi Kenton nyökäyttäen päätänsä merkitsevästi. "Kuultuani nuorelta Ripleyltä, että hän oli löytänyt Kalkkarokäärmeen ja hoivannut hänen hervotonta jalkaansa, vapisin ajatellessani, kuinka minun olisi käynyt, jos minun jalkani olisi silloin mennyt poikki. — Tämä nuorukainen teki sinua kohtaan hyvän työn, Miami."
Punaisen miehen kasvot hehkuivat niin, että se näkyi maalauksesta huolimatta, ja hän katsoi punastuvaa nuorukaista sanoen:
"Mul-keep-mo rakastaa veljeään — Mul-keep-mo antaa henkensä hänen puolestaan."
"Tiesin sen — tiesin sen", sanoi Kenton taputtaen häntä sydämellisesti olkapäälle. "Näetkös, Miami, sanon sinulle erään salaisuuden, jota minä en kuitenkaan voi pitää salaisuutena. Brayton Ripley tuossa on iältään ja näöltään vielä nuorukainen, kuten kaikki voimme todistaa; hän ajattelee ja rakastaa Sutherlandin tytärtä yhtä paljoni kuin sinä rakastat tätä nuorukaista, ja jos tahdot tehdä hänelle hyvän työn, niin auta meitä pelastamaan tuo uudistalon suloinen tyttö."
"Minä tiedän sen", sanoi Miami iskien silmää niin hilpeästi hymyillen, että koko joukko nauroi vilpittömästi, ja nuorukainen kääntyi poispäin tulipunaisena kasvoiltaan.
"Ja luonnollisesti tahdot auttaa meitä?" jatkoi Kenton.
"Tahdon."
"Ellei sinulla ole mitään sitä vastaan, niin lyömme! veljen kättä,
Miami."
Kentonin kädenpuristukseen vastattiin lämpimästi.
"Tiesin sen", sanoi Kenton. "Asemasi on sellainen, että voit aikaansaada paljon enemmän kuin meistä kukaan. Emme tahdo taivuttaa sinua hyökkäämään kanssamme punanahkojen kimppuun. Vaikka intiaanin ystävystyminen miellyttääkin, niin minun täytyy myöntää ihmetteleväni, että intiaani taistelee omaa rotuansa vastaan. Luulen, että voit parhaiten hyödyttää meitä, kun menet takaisin shawneitten ja miamien joukkoon ja koetat kaikin tavoin peloittaa heitä."