Nuori Brayton ei ollut kuitenkaan sitä lajia. Hän oli rajaseudulla syntynyt ja kasvanut ja hän oli punaisten miesten leppymättömästä vihasta täysin tietoinen, mutta hän ei tahtonut milloinkaan olla niin petollinen ja julma kuin he. Vaikka hän tiesi, että tuo hänen edessään oleva soturi oli hänen rotunsa vihollinen, joka ei säästäisi miestä, vaimoa eikä lapsia, olkootpa uhrit kuinka avuttomia hyvänsä, niin soturin onneton tilanne herätti hänessä kuitenkin sääliä.
"Ellen erehdy, niin hän on Miami-soturi", sanoi Ripley tuntiessaan intiaanin heimomerkit, "ja hänen tilansa näyttää olevan hyvin huono."
"Mikä on hätänä, ukkoseni?"
Kalkkarokäärmeen sormet tarttuivat lujasti vyössä olevan metsästyspuukon kahvaan, ja hän oli valmis tappelemaan viimeiseen hengenvetoon ja myymään henkensä kalliisti, olkoon ylivoima kuinka suuri hyvänsä. Hän oli kohottamaisillaan veitsen iskeäkseen tuota kaunista nuorukaista, mutta hänen sukkela järkensä käsitti samassa, että valkoihoinen, hänen perivihollisensa, oli nyt ystävä.
Hän hellitti otteensa ja painaen kädellään jalkaansa hän sanoi murteellisella englannin kielellä:
"Käynyt huonosti — Mul-keep-mo kipeä."
"Oletko sinä se Kalkkarokäärme-niminen soturi?" kysyi nuorukainen peräytyen askeleen ja katsoi tutkivasti noita maalattuja kasvoja.
"Minä Kalkkarokäärme", vastasi soturi ja hänen kasvoilleen tuli ylpeä ilme. Hänen nimellään oli kamala maine rajaseudun asukasten keskuudessa, ja hän tunsi tyydytystä, että nuorukainen osoitti pelkoa tuntiessaan hänet.
"Enpä totisesti odottanut näkeväni teitä tuommoisessa tilassa", sanoi Ripley astuen vielä kerran eteenpäin ja kumartuen maassa istuvan miehen puoleen. "Vahvimmallekin käy joskus onnettomasti, ja tapaturma sattuu kenelle hyvänsä."
Jonkun minuutin ajan tuo laupias samarialainen tutki onnettoman Mul-keep-mon vammaa ammattimiehen tarkkuudella. Pian hän huomasi, että vasen jalka oli poikki polven alapuolelta, joten tuo peloittava soturi oli kykenemätön puolustautumaan lapsenkin hyökkäystä vastaan.