Kalkkarokäärme pysähtyi hetkeksi nähdäkseen, minkä vaikutuksen hänen ilmoituksensa teki. Hän näki kuulijoiden kasvojen ilmeestä, etteivät he tienneet asiasta mitään. Huuhkajan katseessa oli kuitenkin jotakin, mistä saattoi päätellä hänen tietävän hiukan enemmän kuin muut.
"Sitten Haw-hu-da, shawneitten suuri sotapäällikkö, ja Kalkkarokäärme lähtivät valkonaaman jälkeen, joka juoksi kuin hirvi. He olisivat saaneet hänet kiinni ja tuoneet hänet takaisin tänne, jotta soturit olisivat voineet sitoa hänet paaluun ja sytyttää tulen ympärille, mutta toiset valkonaamat tulivat ja —"
Miamin ääni värähti ja sortui ja hän painoi päänsä alas kuin suruansa tukahduttaakseen. Oliko milloinkaan nähty hävyttömämpää tekopyhyyttä?
Liike oli vaikuttavampi kuin mitkään sanat. Jokainen soturi tulkitsi sen oikein ja heidän maalatuilla kasvoillaan kuvastui kauhu. Heidän kuuluisa johtajansa, Haw-hu-da, oli kuollut. Vihatut valkonaamat olivat tappaneet hänet.
Vähän aikaa vallitsi syvä hiljaisuus ja sitten kuulosti siltä kuin koko joukko olisi raskaasti huokaissut. Vaikka nuo punaiset miehet olivatkin tuimia ja säälimättömiä, niin he surivat mahtavan päällikkönsä kuolemaa, päällikön, joka oli uljuudellaan ansainnut kauhistavan maineensa vihollistensa keskuudessa.
Miami-soturi seisoi alaspainunein päin pitäen vasenta kättä silmillään ikäänkuin hän olisi odottanut saarnaajaa lukemaan siunausta, mutta hänen silmänsä olivat hiukan raollaan. Hän katseli terävästi eteensä ja molemmille puolille tarkastellen huolellisesti, minkä vaikutuksen hänen tiedonantonsa heidän kuuluisan päällikkönsä kuolemasta oli heihin tehnyt.
Voidaan sanoa, että näky oli yleensä tyydyttävä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta.
Huuhkaja oli pannut pyssynsä pois ja seisoi nyt hajasäärin käsivarret rinnalla ristissä kuin varustautuen odotetun syytöksen varalle. Hänen kasvonsa olivat kauniit, mutta hän ei ollut niin tarmokkaan ja voimakkaan näköinen kuin Mul-keep-mo. Muistettaneen hänen kuuluvan samaan heimoon kuin Mul-keep-mo, jonka harras ja lämmin ystävä hän oli ollut vielä kaksikymmentäneljä tuntia sitten.
Huuhkaja seisoi liikkumatonna kuin pronssipatsas. Hän katseli kiinteästi Mul-keep-mota ja tutkisteli noiden kuparinväristen kasvojen ilmeitä kuin koettaen löytää selityksen johonkin arvoitukseen, joka ei antanut hänelle rauhaa.
Samalla hän oli Kalkkarokäärmeen tarkan tutkimuksen alainen. Seisoessaan pää kumarruksissa saattoi Mul-keep-mo nähdä, Huuhkajan mokkasiinit, säärystimet, mekon ja rinnalle ristityt käsivarret, mutta hän ei tohtinut kohottaa päätänsä ja katsoa heimoveljeänsä suoraan silmiin, vaan hän vilkaisi pari kertaa salavihkaa hänen kasvoihinsa. Siinä olikin tarpeeksi ja Mul-keep-mon levottomuus kiihtyi yhä. Hän oli epäillyt Huuhkajaa aina siitä lähtien kuin Huuhkaja oli ilmestynyt näkyviin metsästä hänen selkänsä takaa.