"Jos veljeni pysyvät rauhallisina, niin heille ei tehdä mitään pahaa; valkonaama on ystävällisempi kuin punainen mies. Otan vain heidän aseensa ja menkööt he rauhassa matkoihinsa."
Ja Kenton astui arvokkaasti kuin Gottfrid, Bouillonin herra, intiaanien luokse ja otti kummaltakin luodikon, sotatapparan ja puukon. Hän ei myöskään unohtanut Alice Sutherlandin pyssyä, joka oli toisen intiaanin hallussa.
Kun molemmat oli tehty vaarattomiksi, ilmoitti Kenton heille, että he olivat vapaat menemään minne mieli teki. Hän sanoi juhlallisin elein jäähyväiset intiaaneille, jotka seisottuaan hetken tyhmistyneinä paikoillaan poistuivat nuotiolta ja häipyivät pian pimeään metsään.
Uudisasukas syleili vaimoaan ja tytärtään, ja Alice ojensi punastuvin poskin Brayton Ripleylle kätensä kiittäen kaikesta, mitä nuorukainen oli uskaltanut hänen puolestaan. Nuori Ripley koetti sanoa jotakin kaunista, kuinka onnellinen hän olisi, jos hänen aina suotaisiin tilaisuuden sattuessa tarjota palveluksiaan, mutta hän onnistui sopertamaan vain muutamia sekavia sanoja. Poika parka hämmentyi aivan pahasti, kuten usein tiedetään tapahtuvan, kun nuoret miehet auttamattomasti ja korviaan myöten rakastuvat.
Mutta venhe odotti virralla eikä ollut mitään syytä viipyä pimeässä metsässä kauemmin. Kenton lähti edellä paluumatkalle jokirantaan, hänen perässään tuli Sutherland käsitysten vaimonsa kanssa ja viimeisenä kulki Alice Brayton Ripleyn suojeluksessa. Pimeys ja tietoisuus alati uhkaavista vaaroista saattoi nuoret tavallista lähemmäksi toisiaan, ja vaikka matka synkän metsän läpi olisi ollut viittä kertaa pitempi, eivät rakastavaiset olisi tunteneet vähintäkään väsymystä.
Kun oli kuljettu muutamia penikulmia Ohio-jokea alaspäin, laskettiin venhe maihin. Koska yleinen intiaanisota oli todellakin puhjennut ja niinmuodoin oli mahdotonta nousta venheellä virtaa ylös, nousi retkikunta maihin ja lähti liikkeelle linnoitusta kohti, joka oli idässä päin noin viidenkymmenen penikulman päässä.
Kentonin ohjatessa ja kiertoteitä kulkien pääsi tuo pieni joukko perille näkemättä intiaaneja vilahdukseltakaan.
Rauha palasi vihdoin rajaseuduille. Taistelua ja uhrauksia oli sen palauttaminen vaatinut eikä kukaan ollut toiminut ansiokkaammin sen turvaamiseksi kuin Brayton Ripley. Hän koetti aina tunnollisesti täyttää velvollisuutensa ja hän niittikin kylvönsä mukaisen sadon. Ohio-valtion arvokkaimpia kansalaisia ovat vielä nytkin Brayton Ripleyn ja hänen vaimonsa, tuon urhoollisen ja suloisen Alice Sutherlandin jälkeläiset.