"Shawnee-soturit väsyneitä — ovat metsästäneet kauan aikaa — tahtovat tulla veljeni majaan lepäämään — menevät sitten tiehensä."
"Onko Shawnee-soturista tullut akka, koska häntä peloittaa nukkua metsässä, kuten hänen isänsä ovat tehneet?"
Tämä letkaus näytti sattuvan noihin punaisiin miehiin, sillä intiaanille ei ole mikään syytös loukkaavampi kuin akaksi sanominen. Mikään ilkiteko ei hänestä ole niin katala kuin käyttäytyminen sillä tavalla, että se oikeuttaa toiset nimittämään häntä pilkkanimellä "akka".
"Shawnee-soturi ei ole akka — tule antamaan kättä veljellesi."
"Haw-hu-dan käsi on punainen valkoisen miehen verestä. En tahdo antaa hänelle kättä."
Tämä vastarinta oli odottamaton. Päällikkö lienee tuntenut, että kuuluisuudella oli niin hyvät kuin huonotkin puolensa, koska se teki tällä kertaa mahdottomaksi näytellä veljen osaa sitä kohtaan, jonka hän aikoi tuhota. Vaikka hän olikin hämmästynyt, niin intiaanin tapaan hän ei ilmaissut sitä. Hän katseli kiinteästi uudisasukasta, joka oli rohjennut evätä hänen pyyntönsä.
Noiden kahden välinen keskustelu oli hyvin harkittu ja siihen kulunut aika hyvin lyhyt, mutta Silas Sutherlandin terävät silmät huomasivat kaikki epäilyttävät merkinannot. Vaikka hän katselikin hievahtamatta tuota Shawnee-päällikköä, niin molemmat toiset olivat myöskin näkyvissä, ja hän saattoi samalla seurata kaikkia heidän liikkeitään ja vieläpä nähdä heidän kasvojensa ilmeetkin niin hyvin kuin sotamaalaukselta kävi päinsä. Kumpikin soturi piti pyssyään oikeassa kädessään juuri lukon etupuolelta niin, että ase oli vaakasuorassa melkein tasapainossa. Hanan jännittäminen ja pyssyn nostaminen poskelle olisi käynyt hyvin äkkiä, mutta valppainkaan pyssymies ei olisi nyt voittanut uudisasukasta valppaudessa.
Taimpana seisova Shawnee-soturi, joka siihen saakka oli pidellyt pyssyänsä lukon etupuolelta kuten toisetkin, muutti nyt hiljaa ja salakähmää sormensa lukon taakse. Sitten hän hitaasti nosti hanan täyteen vireeseen.
Vaikka Sutherland katseli Haw-hu-dan kasvoja, niin hän näki tuon kömpelön, kellertävää piikiven palasta pitelevän hanan hiljalleen nousevan niin heikosti napsahtaen, ettei sitä voinut ollenkaan kuulla puheen aikana. Hana jäi ylös muistuttaen hyökkäävän käärmeen päätä, joka odottaa sopivaa hetkeä iskeäkseen.
Tuo roisto aikoi olla valmiina lyhyen keskustelun tuloksen varalta. Viritettyään luodikkonsa hanan saattoi hän silmänräpäyksessä nostaa sen poskelleen ja laukaista.