Haw-hu-da huomasi heti uudisasukkaan vastauksesta, ettei häntä sotureineen laskettaisi sisälle. Oli turhaa tuhlata sanoja, ja nostaen kätensä päänsä päälle hän sanoi raivosta kähisevällä äänellä:
"Shawneet ovat kaivaneet maasta sotatapparan — valkonaama pian tapettu — muita 'pitkäpuukkoisia' ei lähellä" —
Päällikkö ei nostanut kättään ainoastaan sanojensa vahvikkeeksi, vaan myöskin merkiksi takana olevalle soturille, joka oli niin lähellä, että päällikkö oli kuullut lukon napsahduksen. Hänen ei siis tarvinnut ollenkaan kääntyä saadakseen tietää, oliko intiaani valmis toimimaan nähdessään sovitun merkin.
Haw-hu-dan raivoisa äänensävy oli kuin käsky, ja vasta viimeisiä sanoja lausuessaan hän nosti kätensä ikäänkuin karkoittaakseen hyttysen maalatulta poskeltaan. Samassa heilahti luodikko ylöspäin ja soturi laukaisi suoraan tuon uudisasukkaan rintaa kohti, joka oli rohjennut julkeasti päin naamaa uhmata Shawnee-heimon mahtavaa päällikköä.
Se tapahtui hämmästyttävän nopeasti, mutta Silas Sutherland oli vieläkin nopeampi. Hanan salakähmäinen viritys oli varoittanut häntä, ja samalla hetkellä kuin intiaani nosti kätensä, paiskasi hän oven kiinni.
"Nyt, Polly, salpa paikoilleen", sanoi hän vaimolleen, kun pyssy pamahti ulkopuolella ja kuula tunkeutui syvälle tammiseen oveen. Hänen vaimonsa kädet olivat alkaneet puutua raskaan salvan pitelemisestä, mutta hän ei hellittänyt sitä. Hän laski toisen pään paikalleen oikeanpuoleiseen rautakoukkuun ja hänen miehensä tarttui kiinni toiseen päähän asettaen sen samalla tavalla vasemmanpuoleiseen koukkuun. Ovi oli siten mahdollisimman lujasti teljetty ja shawneitten täytyi jäädä sillä kertaa ulkopuolelle.
Odotettiin intiaanien ryntäävän ovea vastaan, mutta perheen suureksi hämmästykseksi ei sellaista yritettykään. Soturit kaiketi käsittivät sen olevan turhan yrityksen, sillä he kääntyivät viipymättä ympäri ja kulkien avoimen pellon poikki katosivat synkkenevään pimeyteen.
"Tuo tietää taistelua", sanoi isä, "ja meidän on koetettava parastamme.
Ystävämme ovat kaukana ja yksin Jumala voi meitä auttaa."
Puhuessaan hän asetti luodikkonsa loukkoon. Kapean tähystysaukon ääressä seisova Alice katsoi pyssy koholla noiden kolmen soturin jälkeen niin kauan, kunnes he häipyivät näkyvistä, jolloin hän myöskin kääntyi ja asetti luodikkonsa isänsä aseen viereen.
"Olisin osunut tuohon teidän kanssanne keskustelevaan intiaaniin yhtä helposti kuin tämän tuvan seinään kymmenen askeleen päästä", sanoi tyttö kauniiden kasvojensa punastuessa; "ja kuullessani teidän sanovan, että hän oli tuo pelätty Haw-hu-da, niin minua halutti kovin ampua hänet siihen paikkaan."