MIAMI JA SHAWNEE.
On helppoa huomata, kuinka monin verroin etevämpi Miami-soturi oli valkonaama veljeään yrityksessä, johon he olivat ryhtyneet auttaakseen vihollisen saartamaa perhettä.
Ollen itse intiaani ja valkoihoisia kohtaan osoittamastaan vihamielisyydestä kuuluisan heimon jäsen oli hän myös hankkinut valkonaamojen leppymättömän ja mitä julmimman vihollisen maineen. Vaikka hän oli useamman kerran auttanut nuorukaista, joka oli kerran tehnyt hänelle hyvän palveluksen, niin häntä ei ollut milloinkaan. surettanut, mikäli hän itse muisti, uskollisuutensa oman heimonsa tapoja kohtaan.
Jos tulisi tunnetuksi, että hän oli pelastanut Brayton Ripleyn, niin hän saattoi selittää sen olleen vain vastapalveluksen. Nuorukainen oli ollut hänelle ystävällinen ja auttanut häntä ja oli tuon vihatun rodun ainoa jäsen, jota vastaan hän ei nostanut sotatapparaansa.
Hän tiesi oman kansansa keskuudessa olevan päälliköitä, — kumaraharteinen Haw-hu-da oli niistä etevin — jotka eivät uskoneet sellaista naisellista ominaisuutta kuin kiitollisuus löytyvänkään, ainakaan ei ketään valkonaamaa kohtaan. Hän ja monet muut hänen rotunsa edustajat olivat (runolliset ihmiset uskovat päinvastoin) paljon innokkaammat surmaamaan sotakirveellään valkoisen miehen, joka oli ruokkinut heitä, kuin riistämään päänahan metsästäjältä, joka oli polttanut poroksi heidän wigwaminsa ja murhannut heidän vaimonsa ja pienet lapsensa. Siis on käsitettävissä, ettei Kalkkarokäärmeellä ollut mitään hätää, vaikka hänen olisi pitänyt tehdä tili ystävyydestään nuorta Ripleytä kohtaan. Hän saattoi puolustautua kaikkia syytöksiä vastaan, hänen maineensa valkoihoisten leppymättömänä vihollisena joutumatta vähääkään kärsimään. Valkonaamat olivat tungettelijoita, jotka tahtoivat anastaa hänen ja hänen kansansa metsästysmaat, ja heidän täytyi kuolla.
Tässä kertomani tapaus on laatuaan aivan erikoinen, kun Miami-soturi tahtoi ulottaa kiitollisuutensa myös sen nuorukaisen ystäviin, joka oli osoittanut niin suurta ystävällisyyttä häntä kohtaan. Ei kenelläkään intiaanilla hamasta Amerikan mantereen löydöstä meidän päiviimme saakka ole ollut niin hellää sydäntä, että moinen teko olisi ollut mahdollinen. Miami-soturin uskollisinkaan liittolainen ei olisi hyväksynyt sitä, että kiitollisuus Brayton Ripleytä kohtaan ja toivo saada auttaa häntä käsitti myös hänen ystävänsä. Semmoinen joustavuus kehittäisi asiat niin, että valkonaamarodun kaikki jäsenet kuuluisivat ystävyyden piiriin.
Kalkkarokäärme oli kuitenkin nyt päättänyt menetellä juuri niin, ja saamme nähdä hänen joutuvan sentähden moneen uhkaavaan vaaraan, vaikka hänellä oli niin suuria etuja puolellaan, kuten olemme maininneet. Hänen täytyi välttämättä olla ovelampi ja taitavampi kuin milloinkaan ennen, sillä jos hänen toimintansa paljastuisi, niin kansalaisten raivo kohdistuisi häneen. Petturia kohdannut kosto on parhaiten ansaittu ja myös armottomin.
Viimeisten kahdenkymmenen tunnin kuluessa oli Miamin sydämessä herännyt eräs epäluulo, joka ei ollut juuri omiaan lisäämään hänen mielensä rauhaa. Hänen ja tuon pelätyn Shawnee-päällikön, Haw-hu-dan, välillä oli ollut pitemmän aikaa jonkinlaista kilpailua, jonka olemassaolon, vaikka se ei ollut käynyt ilmi teoista eikä mahdollisesti sanoistakaan, molemmat päälliköt ja suuri joukko heitä sotaan seuranneita sotureita tiesivät.
Kuten olen selittänyt, olivat miamit ja shawneet liittoutuneet tehdäkseen sitkeää vastarintaa uudisasukasten asettumiselle länteen, mutta molemmat heimot kadehtivat toisiaan lakkaamatta. Intiaanipäällikköjen keskinäinen vihollisuus vaikutti, etteivät heimot voineet kyllin voimakkaasti vastustaa Amerikan asuttamista. Päälliköt johtivat punaisia sotureitaan taisteluun toisiansa vastaan monin verroin suuremmalla raivolla kuin yhteistä vihollistaan vastaan. Ainoa jonkinlainen liitto punaisten miesten välillä oli irokeesien liitto tahi Viiden Pohjoisen Heimon liitto. Myöhemmin siihen liittyi myös etelässä asuva Tuscarora-heimo, jolloin sitä nimitettiin Kuuden Heimon liitoksi. Tämän voimakkaan liiton historia näyttää, kuinka yhteenliittyminen on voimaa semmoisillakin huonoilla edellytyksillä, ja se opettaa antamaan arvoa intiaanipäälliköiden ponnistuksille liittää yhteen mahdollisimman useita heimoja vastustamaan heidän kaikkien yhteisen vihollisen anastuspyyteitä. Semmoisia yrityksiä tekivät kuningas Philip Toivon vuorelta, ottawalainen Pontiac ja shawnee Tecumseh.
Mul-keep-mon asemassa oleva henkilö saattoi helposti käydä sairaalloisen epäluuloiseksi, mutta aivan varmaa on, että hän uskoi Haw-hu-dan (Valveilla Nukkujan) kuulleen jotakin, joka sai hänet epäilemään Miami-soturin uskollisuutta. Viimemainittu ei saanut kaikella oveluudellaankaan selville, mitä se oli, mutta hän ei epäillytkään, ettei jotakin ollut tekeillä häntä vastaan.