Noustuaan illallispöydästä kurkisti uudisasukas ahtaasta tähystysaukosta oviseinässä ja näki tumman joukon oven edessä. Vihollisilla ei näyttänyt olevan mitään murtoaseita, vaan aikomus näkyi olevan painaa ovi miehissä sisään. He kyllä tiesivät, etteivät he jaksaisi murtaa ovea auki salvan ollessa paikallaan, mutta nähtävästi he olivat toivoneet uudisasukkaan ottaneen sen pois heidän läsnäolostaan tietämättä, joten he, ennenkuin hän ehtisi korjata erehdystään, olisivat päässeet sisään puukkoineen ja sotatapparoineen.
Ojentaen hiljaa kätensä otti Sutherland nurkasta luodikkonsa, ja viritettyään hanan pisti hän pyssynsuun ulos ahtaasta tähystysaukosta, jonka raskas luukku oli vedetty hiukan sivulle. Hän ei voinut nähdä intiaaneja oikein hyvin, mikä ei ollut tarpeellistakaan, ja hän painoi liipasinta tarkemmin tähtäämättä. Päättäen kirkaisusta, joka rikkoi hiljaisuuden, oli laukaus sattunut, ja soturit hajautuivat joka taholle ikäänkuin pommi olisi pudonnut heidän keskellensä. Alice oli kiirehtinyt toiselle tähystysaukolle, ja vedettyään luukun sivulle näki hän muutamia pakoon rientäviä olentoja. Hänen mielestään oli paikallaan vahvistaa ensimmäisen laukauksen vaikutusta ja hän laukaisi pyssynsä lähintä kohti. Hänen tarkoituksensa ei ollut tappaa soturia, vaan ainoastaan saattaa hyökkääjät pakokauhun valtaan, ja pian ei aukeamalla näkynyt enää yhtään vihollista.
"Lataa pyssysi", sanoi isä tyynesti kaataessaan ruutisarvesta ruutia kämmenelleen. "Ensimmäinen työ, kun laukaus on ammuttu, on pyssyn lataaminen uudelleen."
Kumpaankin pyssyyn kuului oma ruutisarvensa ja kuulapussinsa, ja Alice tiesi kyllä, miten hänen piti menetellä. Hän kaatoi vasemmanpuoleiseen valkoiseen käteensä sopivan määrän noita mustia hiekkajyvän kaltaisia hiukkasia, jotka kädestä kaadettiin pyssynpiippuun. Ruudin päälle lyötiin latasimella lujaan vaatetukko ja sitten painettiin kuula pyssynpiippuun. Sytytysreikään kaadettiin ruutia ja työ oli valmis. Saatuaan pyssynsä valmiiksi katsoi Alice isäänsä hymyillen.
"Olen valmis, isä. Mitä käsket?"
"Ammu jokaista intiaania, jonka näet. Ja vaikka meillä on kyllin ampumavaroja, niin älä tuhlaa ruutia ja kuulia; ammu kerralla kuoliaaksi", lopetti uudisasukas painavasti.
"Onpa harmillista, ettei meillä ole enemmän pyssyjä", lisäsi hänen vaimonsa, joka oli yhtä rauhallinen kuin hänen miehensä ja tyttärensäkin; "olisimme näyttäneet Haw-hu-dalle ja hänen roistojoukollensa."
"Tulemme näinkin hyvin toimeen", sanoi isä hilpeästi, "vaikka eihän haittaisi, jos meitä olisi täällä useampia."
"Yö joutuu ja meidän on nyt mietittävä, mitä tehdään", sanoi äiti.
"Siihen miettimiseen ei meidän tarvitse tuhlata aikaa, sillä muuta emme voi tehdä kuin — olla varuillamme ja toimia niin, että tämä hyökkäys käy punanahoille mahdollisimman kalliiksi. Tätä kynttilää emme tarvitse, siis sammutan sen!"