"Hän näki erään valkonaaman meitä lähellä vähän aikaa sitten."
"Jos Miami näki hänet, niin miksi sallit hänen paeta?" jatkoi Shawnee säälimättömästi kuulusteluaan.
"Valkonaama oli nuori ja väkevä; Mul-keep-mo ei ehtinyt siepata puukkoaan, ennenkuin hän oli kadonnut. Mutta hän on aivan lähellä."
"Kalkkarokäärmeen kieli ei ole haarainen eikä vilpistelevä", sanoi päällikkö. "Uudistalon asukkailla on soturijoukossa joku ystävä, mutta hän on soturi. Hänen kasvonsa ovat punaiset, mutta hänen sydämensä on valkoinen. Tuokoon Kalkkarokäärme pyssynsä tänne, että Haw-hu-da voi koettaa, onko se ladattu."
Miami-soturi otti sanaakaan sanomatta lähimmän puun luota erään luodikon, ja astuen nuotion kirkkaaseen valoon ojensi hän aseen vihastuneelle päällikölle. Viimemainittu ei voinut hillitä vahingoniloaan, kun hän kohotti pyssyn ja nosti hanan. Hän oli varma siitä, ettei Miami-soturi voisi mitenkään selviytyä ansasta, johon hän oli joutunut.
Mutta, kas ihmettä, luodikkohan olikin latingissa! Menetellen aavistamattoman rohkeasti ja ovelasti oli kalkkarokäärme ottanut puun luota erään toisen soturin luodikon. Hänen oma pyssynsä ei ollut ladattu (sillä hän ei ollut ehtinyt tehdä sitä kaikessa kiireessä), ja jos hän olisi antanut sen päällikölle, niin mikään ei olisi voinut pelasta häntä omien kansalaistensa kostolta.
Vaihdettu pyssy oli niin samanlainen kuin hänen omansa, ettei kukaan epäillyt petosta, ja Miami pelastui sillä kerralla. Mutta täperällä se kuitenkin oli. Voidaan todellakin sanoa hänen pelastuneen kuin ihmeen kautta, sillä oli aivan hiuskarvan varassa, ettei Shawnee-päällikkö huomannut petosta. Kävisiköhän ensi kerralla yhtä onnellisesti? Saammehan nähdä.
XVII.
NAISEN ROHKEUS.
Astellen yhtä arvokkaasti vei Kalkkarokäärme pyssyn takaisin paikalleen toisten joukkoon puun luo. Mutta kun toiset soturit myöskin tulivat paikalle aseitaan hakemaan, näytti hänkin muuttavan mieltään ja tarttui jälleen pyssyynsä. Nyt hänellä oli kuitenkin kädessään oma pyssynsä, vaihto oli tehty niin taitavasti, ettei kukaan huomannut sitä. Toimenpide oli välttämätön, sillä jos joku soturi olisi huomannut, ettei hänen pyssynsä ollutkaan ladattu, niin hän olisi julistanut huomionsa kaikille, ja seuranneessa kuulustelussa olisi totuuden täytynyt tulla esiin.