Päällikön käskystä sytytetylle nuotiolle oli luultavasti kokoutunut noin kolmisenkymmentä soturia, joiden kasvoja tulen hehku valaisi. Useimmat olivat asettaneet pyssynsä läheisiä puita vasten nojalleen, sillä lukuunottamatta äskeistä järkyttävää tapahtumaa ei mitään hyökkäystä ollut pelättävissä. Kymmenkunta miestä pysytteli luultavasti mökin välittömässä läheisyydessä estääkseen puolustajia mitenkään käyttämästä hyväkseen tätä huomion kääntymistä toisaalle, josta majan asukkaat tuskin tiesivät mitään.
"Urhoollisen veljemme", sanoi Haw-hu-da sotureille kaikkien katsoessa häntä, "on metsästä ammuttu kuula surmannut."
"Valkonaamat ovat majassa", sanoi Miami-päällikkö nimeltä Wath-tre-hi eli Huuhkaja; "kuinka olisi laukaus ammuttu metsästä?"
"Eikö metsässä olekaan valkonaamoja?" kysyi Mul-keep-mo tyynesti tuikealla äänellä.
"Metsässä niitä ei ole, vaan taloissa ja uudisasutusten varustuksissa", vastasi Huuhkaja.
"Valkonaamoja voi verrata lehtiin", lisäsi Kalkkarokäärme; "heitä on kaikkialla; he tunkevat punaisen kansan yhä kauemmaksi lännen suurta vettä kohti, jonka syliin aurinko yöksi vaipuu; kuinka olisi mahdollista, ettei heitä olisi metsässä uudistaloa piirittävien miamien ja shawneitten läheisyydessä?"
Tämän kysymyksen päätarkoitus oli julistaa läsnäolijoille, että
Sutherlandin avuksi oli saapunut hänen omia kansalaisiaan.
"Onko veljeni nähnyt valkonaamoja läheisyydessä?" kysyi Haw-hu-da katsoen läpitunkevasti Miami-soturia.
"Kalkkarokäärmeen ei tarvitse nähdä heitä — hän tietää."
"Mistä hän on sen tiedon saanut?"