On aivan totta, että hänen läsnäolonsa sai tytön levottomaksi hänen turvallisuutensa tähden, sillä vaikka hänellä saattoi olla kumppaneitakin, niin heidän tilansa oli varmaankin hyvin vaarallinen. Mutta tietoisuus, että nuorukainen oli tullut hänen tähtensä, pani hänen sydämensä onnesta sykkimään. Samalla tunsi tyttö syvää kunnioitusta häntä kohtaan ja ihaili hänen ritarillisuuttaan. Olisikohan kenenkään sydän voinut pysyä kylmänä Brayton Ripleyn kaltaiselle miehelle, joka ei ollut ainoastaan valmis, vaan innokaskin uskaltamaan henkensä rakastettunsa ja tämän rakkaiden puolesta?
"Toivon, ettei hänelle tapahdu mitään pahaa", kuiskasi hän katsellen ympärillensä ikäänkuin olisi pelännyt jonkun kuulevan hänen suloisen salaisuutensa, "sillä jos hän kuolisi, niin —"
Hän ei kerennyt lopettaa lausetta, kun isä tuli tikapuita ylös äidin seuraamana. Sammuvaan hiilokseen alhaalla oli lisätty puita, niin että heidät saattoi selvästi nähdä heidän ilmestyessään aukkoon ja pysähtyessään sen läheisyyteen.
Kuten voi otaksuakin, hämmästyivät he kovin, kun Alice vakuutti heille, että metsän reunasta ammuttu laukaus oli surmannut tulta sytyttelevän intiaanin.
"Ja minä tiedän, kuka se on", lisäsi hän painavasti, sillä hän seisoi varjossa, joka kätki hänen punastuksensa.
"Kuka?" kysyivät isä ja äiti yhtä aikaa.
"Brayton Ripley."
"Kuinka voit sen tietää, kun et ole kuullut hänestä sanaakaan?"
"Minä tiedän vain, sillä kukaan muu se ei voi olla", vastasi Alice itsepäisesti.
"Olet mahdollisesti oikeassa, mutta aivan varmoja emme voi olla."