Kulkiessaan eteenpäin vilkaisi hän silloin tällöin olkapäänsä yli. Hän oli päättänyt pienimmänkin tilaisuuden sattuessa yrittää päästä pakoon. Heti kun hänen vanginvartijansa valppaus laimenisi, syöksyisi hän puiden väliin.. Hän oli päättänyt tehdä niin, sillä tilanne huononisi heidän päästyään intiaanien leiriin. Mutta sopivaa tilaisuutta ei tullut, eikä Brayton voinut tehdä muuta kuin rukoilla pelastusta ylhäältä ja odottaa tapausten kehittymistä.
Kuljettuaan noin kahdeksan penikulmaa hänen nukkumapaikaltaan saapuivat nuo kolme miestä matkansa päähän. Vanki oli hämmästyksissään nähdessään leirin paikalla vain kolme henkilöä, kaksi intiaania ja neekeripalvelija Scipion. Hän oli odottanut tapaavansa suuren joukon intiaaneja, joiden hän tiesi saapuneen lukuisasti uudistaloa hävittämään.
Tämä voitiin selittää siten, että tulta tarvittiin vain ruoan valmistukseen, kun oli niin lauhkea vuodenaika. Samalla tulella, jolla Scipio oli paistanut lihaa Vangitsijoilleen, valmistettiin seuraavana aamuna ateria koko retkikunnalle. Vaikka lehmä ei ollutkaan paistettu kaikkien sääntöjen ja maun vaatimusten mukaan, niin onhan yleisesti tunnettua, etteivät intiaanit olleet niissä asioissa turhan tarkkoja. Lehmästä saatiin piirittäjille oivallinen aamiainen, ja syömässä käytiin vuorotellen, kunnes kaikki olivat kylläisiä. Vanki saapui paikalle hiukan myöhemmin ja nuotion ääressä olevat intiaanit oli jätetty sinne vartioimaan Scipiota, ettei hän karkaisi tiehensä. Neekeri oli näyttänyt osaavansa valmistaa ruokaa, joten vangitsijat olivat päättäneet pitää häntä kokkina jonkun aikaa.
Braytonin saattajat toivat luonnollisesti saaliinsa leiritulelle, jonka luokse kaikki metsään ja aukeaman ympärille hajautuneet Miami- ja Shawnee-soturit ennemmin tahi myöhemmin kokoutuisivat. Braytonin saapuessa vartijoineen leiriin istui kaksi intiaania kaatuneella puunrungolla, joka oli aivan samanlainen kuin se, joka oli käynyt Braytonille niin turmiolliseksi. He istuivat selin häneen ja ilmaan nousevat savukiehkurat ilmaisivat heidän polttelevan pitkävartisia piippujaan. Keittotaitonsa takia oli Scipiota alettu kunnioittaa niin, että hänelle oli lahjoitettu samanlainen piippu. Hän istui nyt vartijainsa vieressä, vaikkakin kunnioittavan välimatkan päässä, ja puuskutti kuin höyrykone.
Lehtien kahina herätti noiden kahden soturin huomion; he hyppäsivät ylös ja katselivat ympärilleen. Scipio, huomattuaan tämän, teki samoin, mutta hiukan hitaammin ja harkitsevammin.
"Hyvä ihme, massa Ripleyhän se on!" huudahti hän tuntiessaan lähestyvän nuoren miehen, ja hänen leveät kasvonsa oikein loistivat hämmästyksestä ja mielihyvästä.
"Olen oikein iloinen nähdessäni teidät terveenä, massa Ripley."
"Enpä voi sanoa iloitsevani täällä olostani", vastasi Brayton ojentaen kätensä ja katsellen ympärilleen; "todellakin olisin mieluummin missä hyvänsä muualla maailmassa."
"Miksi sitten tulitte?"
"Samasta syystä kuin otaksun sinunkin tulleen tänne. En voinut auttaa sitä."