"Todellakin hyvin."
"Mitä sanoja tahi lauseita olet oppinut?"
"Olen hiukan jäljessä, massa Ripley", sanoi Scipio juhlallisesti, "mutta näinä päivinä korjaan laiminlyöntini. Eräs seikka minua huolestuttaa."
"Mikä sitten?"
"Kun olen oppinut intiaanein kielen, olen unohtanut amerikan kielen kokonaan ja nuo intiaanit osaavat sitten vain Amerikan kieltä."
"Se on kylläkin hullua. Mutta kun sinne asti pääset, niin voithan maalata itsesi punaiseksi ja nuo maalaavat itsensä mustiksi. Sitten vaihdatte paikkoja. Sinä rupeat intiaaniksi ja nuo rupeavat neekereiksi."
"No turkanen! Tuotahan en ole tullut ajatelleeksikaan. Kättä päälle!"
Ja Scipio ojensi hyvillään leveän kämmenensä ystävällensä, joka oli niin sukkelajärkinen, vaikka kova kohtalo oli' masentanut hänet.
"Minun sopii vallan hyvin ruveta intiaaniksi, vaikka se onkin ristiriidassa periaatteitteni kanssa; voinhan minä tehdä noista minun tapaisiani mustia jalokiviä."
"No niin, ei kannata ollenkaan huolehtia. Jos nuo eivät mielly aatokseen, niin olkoot mieltymättä. Minusta näyttää, että olet aivan tyytyväinen täällä, Scipio?"