"Nyt tiedän. Minulla on tarpeeksi työtä ollessani kokkina. Sanon heille, että tarvitsen jonkun apulaisen puita hakkaamaan. Intiaanit vihaavat työtä yhtä paljon kuin tekin; he panevat teidät hakkaamaan puita minun edestäni, ja siten käy kaikki hyvin."
"Toivon samaa, mutta epäilen kuitenkin."
Brayton Ripleytä alkoi lörpöttely väsyttää. Hän oli elämänsä suurimmassa vaarassa eikä hänen oikein sopinut laskea leikkiä kuolema silmäinsä edessä, kuten saattaa sanoa.
"Jos tahdon pelastaa päänahkani", sanoi hän salavihkaa katsahtaen tummia vartijoitaan, "niin minun täytyy tehdä se mahdollisimman pian. Tahdonpa koettaa."
XX.
ONNISTUMATON YRITYS.
Toinen tulinuoli, jonka uudistaloa piirittävät intiaanit ampuivat, sattui mökin kattoon ja iskeytyi kiinni. Se oli hyvin tähdätty ja sattui juuri harjan alapuolelle, jossa tuo pieni lepattava liekki vähitellen läheni kuivia kattomalkoja.
Vaikka Silas Sutherland olikin tehnyt turmiollisen erehdyksen rakentaessaan talonsa niin, että murhapolttaja saattoi rauhallisesti sytyttää tulen sen nurkan juureen, niin hän ei ollut unohtanut muita varovaisuuskeinoja, jotka nyt olivat hyvät olemassa. Harjan lähellä oli tuossa raskaista maloista tehdyssä katossa luukku, josta hän juuri mahtui ryömimään lävitse tarpeen vaatiessa. Siitä hän saattoi nähdä kokonaan kotiansa suojaavan katon.
"En anna tulen sytyttää kattoa", sanoi hän asettaen tuolin luukun alapuolelle. Noustuaan sen päälle saattoi hän helposti aukaista luukun päänsä yläpuolella. Kohottaen luukkua vain pari tuumaa kurkisti hän ulos ja näki nuolen noin jalan päässä kasvoistaan. Oli hetken työ iskeä se vierimään maahan jyrkkää kattoa myöten.
Mutta valppaat punaiset miehet huomasivat varjomaisen käden, joka näyttäytyi äkkiä ja katosi samassa, sillä luukku oli tuskin laskettu paikoilleen, kun pari kuulaa iski harjasta sälöjä ja lennätti kuoren ympäriinsä.