"Onnistuin pudottamaan sen", sanoi hän seisoen vielä tuolilla ja katsoen vaimoaan ja tytärtään, jotka näkyivät hämärästi alakerran liedessä palavan tulen kajastuksessa, "mutta ne eivät tyydy yhteen yritykseen."
"Kuulkaa!" sanoi Alice, "nyt tuli toinen."
Tuttu jysähdys, joka alkoi käydä tavalliseksi, ilmaisi toisen nuolen sattuneen kattoon. Vaimo meni katsomaan ampuma-aukosta.
"Tuolla tulee toisia, ja tuolla vielä yksi!" huudahti hän.
"Nousevatko ne samasta paikasta?" kysyi hänen miehensä.
"Kyllä."
"Ehkä voimme säikähdyttää niiden päästäjää", sanoi hän astuen vaimonsa viereen ja pisti pyssynsä lähimpään ampuma-aukkoon.
Tähdäten parhaansa mukaan paikkaa kohti, josta tulinuolet sinkosivat ilmaan, laukaisi uudisasukas. Hän ei voinut varmaan tietää, oliko kehenkään sattunut, sillä mitään huutoa ei kuulunut, mutta palavien rohtimien heitto taukosi joksikin aikaa alkaakseen jälleen paikasta, joka oli niin kaukana, että oli aivan turhaa koettaa osua sinne luodikolla.
Sillä aikaa oli muutamia ilman halki kiitäneitä nuolia tarttunut mökin kattoon, jossa ne paloivat törröttivät pystyssä kuin siilin harjakset. Nousten tuolille kohotti Sutherland luukkua juuri sen verran, että hän saattoi katsoa ulos näyttämättä itseään ympärillä oleville ampujille, jotka olivat varuillaan estääkseen häntä sammuttamasta noita heikkoja, lepattavia tulia.
Näky oli yllättävä. Eräs nuoli oli niin lähellä hänen kasvojaan, että hän tunsi liekin lämmittävän, niin heikko kuin se olikin; toinen oli katon harjalla, mutta niin kaukana, ettei siihen voinut kädellä ylettyä, ja kolmas piili räystään lähellä. Nämä kolme olivat iskeytyneet lujaan ja paloivat hyvin.