— Mitä on tehtävä? kysyi mr Altman varovasti.
— Meidän on siirryttävä hiukan lähemmäksi virtaa ja odotettava Kentonia tahi Boonea; jompikumpi heistä tulee kyllä pian.
Ashbrigde kertoi nyt, mitä Jim mutisi. Mutta ennenkuin käärmeenpuremalta ennätettiin kysyä, alkoi tämä itse, vielä enemmän selvinneenä, puhua:
— Luuletteko te, pojat, etten minä tiedä, mitä sanon? En minä ole niin selvä kuin voisin olla, mutta sen verran minä tiedän, että te olette kokonaan erehtyneet. Sen minä heti näytän teille.
11. Valvomista ja odotusta.
— No niin, Jim, sanoi Hastings matalalla äänellä, kun he pimeässä seisoivat selviävän miehen ympärillä; sinä olet jo tolkussasi. Käy edellä, me seuraamme. Mutta muista, ettei nyt ole paljon apua silmistä.
— Luulen olevani selvillä asemasta. Virta juoksee vasemmalla kuinka kaukana?
— Sadanviidenkymmenen askeleen päässä, tahi niille paikoin.
— Voinee olla, ja Kalkkalokäärmelahti on edessämme. Hyvä; suoraan alaspäin tästä on rantarinteellä risu-, oksa- ja kivikasoja. Me kokosimme niitä muutama kuukausi sitten, kun punanahkat meitä piirittivät ja olivat vähällä tehdä lopun meistä kaikista. Jos tahdomme jossakin viipyä, niin siellä on oikea paikka.
— Käy siis edellä sinne; punanahkat huomaavat pian, että olemme pysähtyneet.