Erämies asettui johtoon sellaisen henkilön varmuudella, joka tietää voivansa hallita tapahtumia. Heidän kulkiessaan muuttui maa kaltevaksi rantarinteeksi. Metsä harveni, mutta pensaikko oli niin tiheä, etteivät varsinaiset metsänkävijätkään päässeet siinä aivan kuulumattomasti eteenpäin, joten intiaanit epäilemättä saattoivat seurata heidän kulkuansa.
Onneksi ei heidän aikomalleen paikalle ollut pitkältä. Hastings, joka kulki aivan Jimin kintereillä, huomasi tämän pysähtyneen.
— Nyt ollaan perillä, sanoi ohjaaja. Varokaa kaikki! Täällä voi kaatua ja taittaa jäsenensä.
Uutisasukkaat saatettiin tähän kovin puutteelliseen varustukseen. Kuljettiin sangen varovasti, mutta siitä huolimatta useat kaatuivat, eivätkä silloin voineet olla huudahtamatta.
He olivat nyt samalla paikalla, jossa Hastings tovereineen muutamia kuukausia sitten puolustautui Pantterin johtamain intiaanien hyökkäyksiä vastaan. Silloin olivat metsänkävijät laatineet yksinkertaisia rintamasuojuksia. Eräs salaman murtama suuri puunrunko oli siinä hyvänä apuna, kiviä ja muita kaatuneita puita käytettiin lisänä samaan tarkoitukseen.
Kun nyt hiukan vielä varustusta järjestettiin, saatiin syntymään joten-kuten suojattu pieni alue epäsäännöllisen ympyrän muotoinen. Se oli kuitenkin avoinna virran puolelta, josta kautta voitiin hätätilassa poistua.
Noin neljännestunnin kuluessa perehtyivät kulkueen jäsenet paikkaan. Hastings osoitti kullekin miehelle sijansa ja käski muun väen asettumaan kaatuneen puun rungon läheisyyteen niin liki häntä, että hänen hiljaisestikin lausutut sanansa kuului kaikille.
— Ymmärrätte, ystävät, sanoi hän, että tässä on meillä vain satunnaista suojaa; mutta onni oli, että Jim selvisi tarpeeksi paljun voidakseen ohjata meidät tänne. Täällä täytyy suojella naisia ja lapsia, kunnes voimme poistua.
— Ja milloin luulette sen voivan tapahtua? kysyi Altman.
— En voi sitä sanoa, ennenkuin Kenton saapuu, mutta se kai tapahtuu kohta. — Nyt ei ole paljon apua silmistä, täytyy siis turvautua korviin.