Himmeässä valaistuksessa se näyttikin intiaanin päältä, ja sinä Jetro sitä piti, nosti kiväärinsä, tähtäsi niin hyvin kuin pimeässä saattoi ja laukaisi.
Pienessä huoneessa kuului valtaava pamahdus. Ollen varma tarkasta tähtäyksestä katsoi Jetro savun läpi kuutamon valaisemaan ikkunaan.
— Minä en kuullut ääntä; minä ammun häneltä pää, ennenkuin hän ennättää kirkaista sotahuutoa. Kenton sanoo, että kaikki intiaanit tekevät niin kuollessaan.
Jetro ei uskonut silmiään. Pää, jota hän hyvän tähtäyksen jälkeen oli niin läheltä ampunut, ei ollut kadonnut. Se oli paikallaan ja katsoa tuijotti häneen yhtä itsepäisesti kuin ennenkin.
— Onko nähty mokomaa! Minä tietää osuneeni; minä en ammu harhaan. Hänellä täytyy olla kova kallo!
Suuremmaksi kasvoi Jetron hämmästys, kun pienestä ikkunasta, johon hän katsoi, pistettiin kiväärin putki sisään. Samassa pamahti laukaus ja luoti lensi vinkuen hänen päänsä ohi niin läheltä, että se hipasi korvanlehteä.
Hän hyppäsi kiljaisten syrjään. Koskaan ennen hän ei ollut lähempänä surmaa.
— Tämä ollaan kehnoa, mumisi hän sitten ja meni huoneen toiseen kulmaan lataamaan kivääriään.
Nyt Jetro ymmärsi asian. Se, jota hän luuli intiaanin pääksi, oli vain valheellinen kuva; intiaani kyyrötti kätkössä sen takana odottaen Jetron ampumista. Neekerin pyssyn leimahdus ilmoitti, missä hän oli, ja intiaani ampui sitä kohden ja olikin vähällä osata maaliinsa.
Jetro odotti muutamia hetkiä huomatakseen, mitä hänen vihollisensa nyt yrittäisi. Ei kuitenkaan mitään tapahtunut, ja hän saattoi, niin vaarallista kuin so olikin, aikansa kuluksi silmäillä ulos eri ikkunaluukuista.