Olemme maininneet, että Agnes Altman, joka istui kiveen nojaten leirivarustuspaikalla virran rannalla, oli kaikkein tarkkaavaisimpia Siimon Kentonin tuloa odottavassa valkoisten seurueessa. Sentähden hän myöskin huomasi, että intiaanisoturi kyyhötti saman kiven toisella puolella korkeintaan kolmen askeleen päässä hänestä.
Agnes kuuli, kuinka punanahkan ruumis kihnasi kiveä, ja jos hän pani korvan kiveä vasten, kuuli hän sen vielä paremmin. (Minkätähden?) Hän ei tietänyt, mitä aikeita vihamiehellä oli, mutta luonnollisesti se puuhasi heidän turmioksensa.
Tyttö harkitsi, pitäisikö hänen ilmoittaa havaintonsa Yrjö Ashbrigdelle, joka oli aivan lähellä ja jolle hän oli usein kuiskaillut. Mutta jos hän puhuisi tai liikahtaisi, niin kiven takana oleva intiaani säikähtäisi ja pakenisi. Sitä olisivat useimmat nuoret tytöt hänen asemassaan toivoneetkin; mutta Agnesin mielestä ei tuon pahantekijän pitäisi päästä niin helpolla.
Hän päätti siis pysyä hiljaa paikallaan ja odottaa, mitä siitä tulee. Mutta pian hän osoitti sukupuolensa tavallista luonnetta; hän näet päätti kurkistaa kiven reunan yli nähdäkseen, mitä intiaani teki.
Heikko kuutamo häämöitti puiden oksien välistä. Agnes toivoi, että hän ennättää vilkaista kiven taa vihollisen huomaamatta. Hänen sydämensä sykytti tavallista kiivaammin, kun hän hiljaa kuin aave nosti päätään kiven yläreunan tasalle, johon hän oli käsin tarttunut.
Mutta ennenkuin hän ennätti tarpeeksi korkealle, huomasi hän, että intiaani teki samoin, onneksi hänelle, paria sekunttia aikaisemmin.
Soturin hiustöyhtö korkeine kotkansulkineen näkyi pimeässä epäselvästi, mutta maalatut kasvot luuli tyttö eroittaneensa yhtä hyvin kuin jos aurinko olisi niihin paistanut.
Agnes oli hetkisen kuin kivettyneenä. Hän pelkäsi, että jos hän laskeutuu jälleen paikalleen, huomaa intiaani hänet ja käyttää puukkoaan tahi tomahawkiaan, ja sama selittämätön pelko esti häntä varoittamasta Yrjöä ja muita.
Agnesilla ei ollut aseita käsillä, ja vaikka olisi ollutkin, tuskinpa hän olisi niitä käyttänyt, sillä tämän peljättävän voiman, vihan ja petoksen edustajan rinnalla hän oli vain heikko lapsi. Mutta hän käsitti kuitenkin, että jotakin hänen täytyy tehdä julkean tunkeilijan karkoittamiseksi.
Hän hamusi hiljaa oikealla kädellä maassa saadakseen pivollisen multaa ja soraa, jonka hän aikoi viskata ripeästi intiaanin kasvoja vastaan. Mutta Agnes ei koskaan saanut nähdä, mikä vaikutus tällaisilla aseilla olisi ollut; sillä juuri kun hän aikoi heittää, hävisi intiaanin pää äänettömästi.