Korkea haamu ilmestyi pimeydestä ja lähestyi säikähtyneitä ystäviä.
Nuori Ashbrigde aikoi juuri kohottaa kiväärinsä, mutta silloin sanoi Veber Hastings:
— Varovasti mäkipaikoissa, junkkeri. Enpä tainnut tehdä viisaasti, kun asetin teidät kaksi niin lähettäin.
— Päinvastoin, vastasi nuorukainen, teitte siinä hyvän työn. Tytöllä on tarkempi silmä kuin muilla; hän näki, mitä muut eivät nähneet.
— Mitä?
Yrjö Ashbrigde kertoi tarkoin, mitä hän oli Agnesilta kuullut, ja tyttö kävi kauhuissaan tarkastamassa äitiään ja nuorta Mabelia.
— Nuo syöpäläiset rupeavat kovin tungetteleviksi, sanoi Hastings. Pysykää nyt siinä, missä olette; minä koetan etsiä punanahkaa. Tähystäkää tarkkaan; hän ehkä pyrkii ulos samaa tietä, jota tulikin.
Jim, joka nyt oli täydellisesti selvinnyt päihtymyksestään, oli vartijapaikallaan melkein sen kiven kohdalla, jonka luona Agnes oli tehnyt havaintonsa. Hän oli asettunut pitkälleen eräiden puunrunkojen ja oksien taakse, jotka muutamia viikkoja sitten itse oli järjestänyt siihen. Kun hän siinä loikoi vatsallaan pitäen kiväärin putkea toisessa kädessään, tunsi hän jonkun pehmeästi koskettelevan jalkaansa.
Metsänkävijä ei liikahtanut eikä päästänyt ääntä, mutta tarkalla vaistollaan aavisti, miten asiat olivat, — intiaani oli tunkeutunut leiriin ja kierteli nyt tarkastusretkellä.
Intiaani ei vahingoittaisi ketään, ennenkuin hän saisi tietää sen, mitä varten oli tullut; mutta sen jälkeen hän epäilemättä aikoi jakaa muutamia nopeita peljättäviä puukoniskuja ja paeta ennenkuin kukaan ennättäisi kostaa.