— Pahalta se näyttää, myönsi Hastings painuen miettimään ystävänsä sanoja.
— Jospa Boone olisi täällä, että saisimme yhdessä suunnitella jotakin, onnistuipa se sitten tahi ei.
Siimon Kenton ei tahtonut istua epätoivoisena käsiään väännellen, olipa tilanne kuinka toivoton hyvänsä, mutta hän halusi neuvotella itseänsä pariakymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa, joka oli uskaliaasti vaeltanut Lännen intiaanimetsiin ennenkuin Kenton oli kuullut Ohion ja Kentuckyn nimeä mainittavankaan.
— Yksi seikka minua kuitenkin ilahduttaa, sanoi Kenton hetkisen äänetönnä istuttua, ja se on se, että täältä on vapaa pääsy virralle.
— Jim oli sen niin järjestänyt; muutenhan hänen mielestään ei enää kukaan näkisi päivän valoa. Halloo! Kuka siellä?
Mr Altman uskalsi lähestyä neuvottelijoita pyytäen anteeksi rohkeuttaan. Hän halusi tiedustaa neekeripalvelijaansa Jetroa, joka oli lähtenyt Kentonin mukana.
— Tuhat tulimmaista, minä olen todellakin unhottanut sen veitikan! huudahti Kenton.
— Hän ei saapunut takaisin teidän kanssanne?
— Ei, ja minä epäilen, näettekö häntä milloinkaan; ette ainakaan ensi käänteessä.
Sitten Kenton kertoi, mitä hän tiesi Jetron kohtalosta.