Tämän sanoi hän rouva Ashbrigdelle, joka huolehtien miehestään ja pojastaan ei välittänyt omakohtaisesta varovaisuudesta. Lähetyssaarnaaja sieppasi hänet käsivarsilleen kuin lapsen ja laski proomun pohjalle.
— Kas näin! Rukoilkaa nyt meidän kaikkien puolesta… Ei, se ei käy päinsä, sanoi hän äkkiä, kun Agnes Altman koetti kiivetä ylös; laskeutukaa ja muistakaa, että ainoastaan tämä lautaseinä eroittaa teidät kuolemasta.
— Mutta — mutta, rukoili rauhaton tyttö, sanokaa isälle ja Yrjölle, että olisivat varuillaan.
— Me olemme Jumalan kädessä, lapseni, ja meidän täytyy tehdä velvollisuutemme.
Tärkeintä oli saada proomu pois rannasta. Se saattoi yksinkertaisimmin tapahtua sauvoilla pohjasta työntämällä; mutta sauvat olivat purjemastoina. Soutaa voitiin myöskin, mutta silloin lähtö tapahtui hitaasti ja soutajat joutuivat alttiiksi luodeille.
Siitä huolimatta tarttui Jim etuairoon ja toinen erämies hoiti peräairoa. He soutivat tarmonsa takaa.
Mustia haamuja hyöri rannalla yhä lukuisammin joukoin, vieläpä aivan proomun luonakin. Kivääritulen leimaukset välkähtelivät pimeydessä, ja ilma raikui taistelevain kirkunasta; kuoleman peloittavassa kamppailussa pitivät valkeat yhtä paljon melua kuin punasetkin.
Boone, Kenton, lähetyssaarnaaja ja useimmat muut miehet olivat hypänneet proomuun ja kumartuneet reunan taakse. Molemmat soutajat panivat parastaan, ja venhe loitontui, mutta sanomattoman hitaasti:
— Hiukan lujemmin, Jim! huusi lähetyssaarnaaja. Saanko minä auttaa?
— Ei, sanoi Jim; kyllä minä yksinkin. En minä tarvitse teidän apuanne — kyllä, nyt ehkä…