Hän hävisi pian näkyvistä, ja kuinka tarkoin jälelle jääneet kuuntelivatkaan, ei pieninkään ääni ilmaissut, mihin suuntaan hän oli mennyt.
25. Silmä silmää vastaan.
Wa-on-mon vihasi kaikkia valkoisia leppymättömästi. Hän oli aina ollut kuuro hyvän pastorin kehoituksille ja kielsi jyrkästi häntä lainkaan puhumasta lempeyttä, armahtavaisuutta, sovinnollisuutta ja rakkautta vaativasta Jumalasta.
Ja kuitenkin pastori Finley oli uskonut henkensä hänen käsiinsä ja maannut hänen teltassaan. Ja tavallisissa olosuhteissa hän ei olisi epäillyt tehdä sitä uudestaan milloin hyvänsä.
Mutta kun vihollisuudet puhkesivat ja rajut punaiset miehet maalasivat kasvonsa ja läksivät sotajalalle, silloin lähetyssaarnaajat näkivät parhaaksi vetäytyä heistä kauas, kunnes myrsky oli jälleen asettunut.
Ei ollut epäilemistäkään, että yleinen intiaanisota oli tulossa. Wa-on-mon, Pantteriksi sanottu tiikeriluontoinen päällikkö, oli saanut kestää kovasti halventavaa kohtelua valkoisten puolelta. Hänet oli kaadettu maahan, lyöty, sidottu käsistä ja jaloista ja pidetty vankina useita tunteja. Sellaista ei hänelle ollut koskaan ennen tapahtunut.
Mutta hän oli päässyt pakenemaan punaisen miehen tavallisella apukeinolla, kavalluksella, sekä sitten suunnitellut uutisasukkaiden ja heidän saattajainsa surman erinomaisessa väijytyspaikassa. Tämä suunnitelma ei ollut kuitenkaan onnistunut, ja useita hänen parhaita miehiään oli valkoisten luoti kaatanut. Ainoa taistelusaalis ja suurten ponnistusten palkka oli uutisasukasperheen pieni tyttö. Säälimätön päällikkö oli poiminut tämän aron hennon kukkasen, eikä kukaan häntä paremmin ymmärtänyt, kuinka julmasti hän niin saattoi kostaa tytön vanhemmille.
Niin, tyttö oli hänen vallassaan eikä ollut sellaista voimaa, joka voisi ottaa sen häneltä pois.
Mutta juuri nyt oli sama mies, joka saarnasi nöyryyttä, rakkautta, lempeyttä ja sovinnollisuutta vihollisia kohtaan, tulossa Pantterin leiriin pyytääkseen, että tämä antaisi lapsen takaisin vanhemmilleen.
Lähetyssaarnaaja käsitti täydellisesti yrityksen vaarallisuuden, eikä hän olisi siihen uskaltanutkaan ryhtyä, jollei Boone olisi kuiskannut jotakin aivan erityistä hänen korvaansa.