Boonen neuvo edellytti useita pikku Mabelin parhaaksi vaikuttavia seikkoja; mutta onnistumisen mahdollisuudet olivat kuitenkin niin pienet, ettei lähetyssaarnaaja tahtonut suunnitelmistaan puhumalla herättää vanhempien ja veljen sydämessä toiveita, jotka kenties kuitenkin pettävät.
Lähetyssaarnaaja antautui kaikessa tapauksessa luottamuksella yritystä toteuttamaan vaarinottaen kaikki mahdolliset varokeinot noudattaen periaatetta: auta itseäsi, niin Jumala sinua auttaa.
Hän aikoi nousta maihin Kalkkalokäärmelahden yläpuolella välttääkseen Kentonilta otettua toista kanoottia, jolla hän uskoi intiaanisotureita pian kuljetettavan virran yli. Sillä tavoin hän myöskin toivoi pääsevänsä lyhintä tietä leiriin, jossa hän tiesi tapaavansa Pantterin.
Alinomaa tähystellen ja kuunnellen meloi lähetyssaarnaaja vastavirtaan, kunnes oli tullut niin kauas kuin oli ajatellut. Hän pysyttelihe ensin kaukana rannasta, mutta käänsi sitten keulan kohtisuoraan maata kohden ja voimakkailla tempaisuilla antoi palkoveneelle pääskysen vauhdin, jolla se kiiti rantapuiden riippuvien oksien alle. Samassa tuokiossa hän hyppäsi venheestä, veti sen korkealle ja lähti kivääri kädessä etsimään Pantteria.
Moni hänen asemassaan olisi pitänyt sopivimpana saapua aseetonna vihollisten leiriin — sillä muistuttihan hänen toimensa rauhanneuvottelijaa —, mutta Finley tunsi liian hyvin puna-ihoisten luonteen ottaakseen tällaista menettelyä edes kysymykseenkään. Tunnevaikutukset eivät heihin pysty; ja olihan mahdollista, että hänen täytyisi puolustautua, ja siinä tapauksessa oli kivääri hyvä olemassa hänen varmassa kädessään.
Tällaisessa tapauksessa olisi välittäjän vaarallista hiipiä salaa leiriin, ja lähetyssaarnaaja Finley päättikin astua sinne suoraan ja kursailematta. Hänen oli vaikea raivata tietä sinne nuoren, tiheän metsän läpi, vihdoinkin hän näki leiritulen.
Nähdessään Pantterin ja hänen raivoisan seurueensa pysähtyi hän leirin laitaan puiden varjoon, lankesi polvilleen ja rukoili hartaasti öisen metsän hiljaisessa temppelissä. Läheltä kuuluva metsänkahina ei saanut häntä kiirehtimään; vasta sitten kun hän oli puhunut Jumalalle kaikki huolensa ja toiveensa, kohosi hän ja astui eteenpäin.
Hän tiesi, että jokaista hänen liikettään ja askeltaan vartioitiin, ja juuri hänen peloton rohkea esiintymisensä pelasti hänet. Intiaanien täytyi käsittää, ettei mikään vihollisen vakoilija käyttäydy näin varomattomasti. Vaikka punaiset vartiapatrullit seurasivat häntä, eivät he koskeneet häneen, vaan antoivat hänen rauhassa kulkea leirivalon piiriin.
Useiden metrien päästä lähetyssaarnaaja tunsi päällikön, joka oli kiihkeässä keskustelussa sotilaidensa kanssa. Wa-on-mon seisoi häneen selin; mutta huomasi pian toisten miesten muuttuneet kasvonpiirteet ja hämmästyneet silmäykset. Hän kääntyi ja suureksi ihmeekseen huomasi Jumalan miehen lähestyvän.
Siitä ilmeestä, joka kuvastui Pantterin maalatuille poskille, ei voinut kukaan erehtyä.