On väitetty, että vierasvaraisuus on välttämätön tapa sivistymättömissä maissa, joissa ei ole matkustaville majataloja, ja että ystävällisyys matkustavaa muukalaista kohtaan on viisauden-sääntö, koska henkilö, joka on vieraana tänään, voi olla huomenna kestitsijänsä isäntä. Mutta vaikka vierasvaraisuus perustuisi muihinkin syihin, niin näyttää minusta kuitenkin aivan epäilemättömältä, että sen vaativin käsky ja se arvo, joka sille annetaan, johtuu maagillisista käsityksistä.
Yksinäinen muukalainen ei ole näet niinkään merkityksetön henkilö kuin saattaisi luulla. Kuvitelkaa mielessänne pientä yhteiskuntaa, jossa kaikki tuntevat toisensa, jossa on totuttu näkemään pelkkiä tuttuja kasvoja. Sitten ilmestyy sinne eräänä päivänä olento, jota ei ole nähty koskaan ennen, ehkä omituisissa vaatteissa ja puhuen kieltä, jota ei ymmärretä. Tuntematon muukalainen, kuten kaikki tuntematon ja outo, herättää taikauskoisissa käsityksen jostakin yliluonnollisesta. Indialaisessa, kreikkalaisessa ja roomalaisessa kirjallisuudessa mainitaan vieraat lähinnä jumalia ihmisten kunnioituksen esineinä. Aiskylos puhuu ihmisen "jumalattomasta käytöksestä jumalaa tai vierasta tai omia vanhempiaan kohtaan". Odysseiassa kerrotaan, että jumalat kulkevat kaupungeissa kaukaisista maista vaeltavien muukalaisten hahmossa näkemässä ihmisten väkivallantöitä tai hurskautta. Heprealais-kirjeessä on kirjoitettu: "Elkäät unohtako vieraanvaraisuutta, sillä sen kautta ovat muutamat tietämättään saaneet enkeleitä vieraikseen."
Muukalainen voi vieraana tuoda tullessaan onnea ja siunausta. Oleskellessani ensimäisiä päiviä Demnatissa, Suuren Atlas-vuoriston berberien keskuudessa, väittivät alkuasukkaat, vaikka ovatkin yleensä vihamielisiä europalaisille, että he ovat sangen tyytyväisiä siihen, että tulin sinne, sillä minä toin muka heille matkassani sadetta ja ruokatarpeiden hintain halpenemisen; ja pohjoisen Marokon arabiankieltä puhuvat vuoristolaiset vakuuttivat, että minulla on "onnea tuottavat kehräsluut", koskapa heidän kylässään, sitten kuin minä olin tullut heidän pariinsa, alkoi käydä useasti sheriffejä, profeetan oletettuja sukulaisia, jotka ovat aina arvokkaita vieraita, sillä heidän luullaan olevan varustettuja suuremmassa tai pienemmässä määrin pyhyydellä, baraka. Muukalainen voi tuottaa menestystä joko tahtomattaankin onnen tuojana, tai onnentoivotuksillaan, joita pidetään ylen tehokkaina; ja on täysi syy olettaa, että jos häntä kohdellaan hyvin, niin hän antaa vastalahjaksi siunauksensa. Ei ole siis kumma, että muukalainen on monin paikoin tervetullut vieras. Kun hän astuu kalmukin majaan, sanoo Bergman, ihastuvat kaikki siellä olijat, sillä he pitävät hänen tuloaan onnena, joka kohtaa odottamattomasti perhettä. Hindujen pyhissä kirjoissa luetaan, että brahmini, joka tulee vieraaksi, tuo mukanaan sadetta ja sateen seurauksena ravintoa, ja että isäntä, joka kohtelee hyvin vieraitaan, saa rikkautta, mainetta, pitkän iän ja kaikki taivaan siunaukset.
Mutta vieraaksi tulevaa muukalaista ei pidetä ainoastaan mahdollisena hyväntekijänä, vaan myöskin mahdollisen onnettomuuden aiheuttajana. Yleensä uskotaan, että hän on taitava noita, ja etenkin hänen kirojaan peljätään. Etelä-Afrikan hererot eivät pidä mitään kiroa kovempaa onnea tuottavana kuin kiroa, jonka muukalainen sinkoaa niitä kohtaan, jotka karkoittavat hänet asunnostaan. Kreikkalaisten käsityksen mukaan oli vierailla ja avun-tarvitsevilla, kuten vanhemmilla ja kerjäläisilläkin, omat Erinnys-jumalattarensa, jotka olivat heidän kirojensa olennoita. On hyvin luultavaa, että sekin Platon mainitsema "muukalaisten suojelushenki ja jumala, joka seuraa Zeun askeleita", oli ainoastaan loukatun muukalaisen kirojen konkreettinen ilmaisumuoto; ja samallaisella tavalla voinee selittää roomalaistenkin dii hospitales- eli vieras-ystävyyden jumalten synnyn. Indialaisten pyhissä kirjoissa on luku, jonka tarkoitus on teroittaa mieleen ehdottomana välttämättömyytenä, että vierasta on hoidettava hyvin, koska vieras, jos hän huomaa itseään loukattavan, voi polttaa talon vihansa liekeillä; "vieras", sanotaan, "tulee taloon kuin palava tuli".
Se seikka, että vieraaksi saapuvan muukalaisen kiroja pidetään näin peloittavina, johtuu osaksi siitä käsityksestä, että hän on puoleksi yliluonnollinen olento, mutta osaksi myöskin siitä seikasta, että hän joutuu niin läheisiin kosketuksiin isäntänsä ja hänen omaisuutensa kanssa. Jonkin toivotuksen tai kirouksen vaikutus ei riipu ainoastaan voimasta, mikä sillä alunpitäen on, eräiden lausujansa ominaisuuksien mukaan, vaan myöskin siirtävästä välineestä, — aivan samoin kuin sähköiskun voima riippuu sekä sähkövirran luontaisesta vahvuudesta että johdon laadusta. Parhaat siunausten tai kirousten johdot ovat veri, ruumiillinen kosketus, ruoka taikka juoma. Marokossa, jossa vierasvaraisuus on kansallistapa, ajatellaan, että talon tai teltan isännän on autettava oman etunsa tähden jokaista, joka etsii suojaa hänen luonaan, sillä kun turvanetsijä on hänen kodissaan, on hän joutunut aivan läheiseen kosketukseen isännän kanssa ja voi siten siirtää isäntään kirouksensa. Velvollisuus vierasta kohtaan tulee yhä sitovammaksi sitten, kun isäntä on aterioinut vieraansa seurassa; sillä jos kaksi henkilöä syö yhdessä, syntyy heidän välilleen se johto, jota kirous tarvitsee siirtyäkseen.
Kun kaksi henkilöä tahtoo Marokossa tehdä keskenään sitovan sopimuksen, lähtevät he jonkun pyhimyksen haudalle ja aterioivat siellä yhdessä. Tämän tavan tarkoituksen osoittaa lause: "ruoka kostaa" sille, joka rikkoo sopimuksen. Paikan pyhyys lisää ainoastaan ehdollisen kiron vaikutusvoimaa, mutta kirouksen sisältäjä, oikea rankaisija on syöty ruoka, sillä siinä piilee ehdollinen kirous.
Käsitykset, joihin nämä tavat perustuvat, eivät varmaankaan rajoitu ainoastaan Marokon arabialaisten ja berberien ajatusmaailmaan, vaan niitä voi pitää muidenkin samallaisten tapojen syinä, joita useilla kansoilla nähdään. Fidji-saarten alkuasukkailla vaatii tapa, että isännän on puolustettava henkensä uhallakin muukalaista, joka ehtii hänen kynnyksensä yli, mutta ennenkuin tuo muukalainen on tullut majaan tai sittenkuin hän on poistunut sieltä, on lupa hänet ryöstää tai tappaa, miten vaan haluaa. Jos kenen onnistuu Indian kandhien keskuudessa pujahtaa vihollisensa asuntoon, voi hän olla huoletta, sillä isäntä ei saa koskea vihollisensa hiuskarvaankaan niinkauan kuin vihollinen on hänen luonaan. Arabian beduiinien keskuudessa voi muukalainen asettua jonkun henkilön suojeluksen alaiseksi koskettamalla hänen telttansa köysiä. Nuo beduiinit arvelevat sitäpaitsi, että jos kaksi henkilöä, "syö suolaa" yhdessä, niin heidän välilleen syntyy ystävyyden side; mutta eräiden heimojen parissa täytyy tämä yhteinen ateria uudistaa kerta vuorokaudessa, koska suolaa, kuten he sanovat, ei enää muuten ole vatsassa.
Voimme nyt käsittää, että tavaton kohteliaisuus, jota vieraalle osoitetaan, ja ne etuoikeudet, jotka hänelle myönnetään, eivät johdu ainoastaan siitä, että häneltä toivotaan siunausta, vaan enemmänkin hänen vihansa pelosta. Muitakin varokeinoja noudatetaan vieraaksi tulevaa muukalaista vastaan. Joskus ei isäntä millään ehdolla huoli korvausta hoidosta, koska hän pelkää vieraan lahjoja. Mikä tietää, millaisia pahoja toivotuksia tai maagillisia voimia vieraan lahjassa piilee? Indialaiset kirjat ovat täynnä ohjeita, miten lahjat on vastaan otettava, tai kieltoja ottamasta niitä lainkaan. Kun marokkolainen antaa toiselle lahjan, supisevat sekä saaja että antaja bismillah, "Jumalan nimeen", tehdäkseen lahjan vahingottomaksi. Matkalla Marokon sisämaassa tarjosin kerran eräälle pojalle lantin, kun hän oli pidellyt hevostani, mutta poika kieltäysi jyrkästi huolimasta sitä. Atlas-vuoristossa lähetti muuan päällikkö, jonka vieraana olin pari päivää, saattajakseni naapuripäällikön linnaan berberiläisen, ja kun sitten annoin berberille vähän juomarahaa, otti hän tosin lahjan vastaan, mutta sylkäisi kolikkoon ennenkuin pani sen laukkuun, sillä hän arveli, että se voi, ellei tätä tee, hävittää jo ennestään hänen laukussaan olevat rahat. Eräs ranskalainen retkeilijä kertoo Annamista, että sikäläiset alkuasukkaat eivät uskalla koskaan ottaa lahjoja, koska he pelkäävät, että ne tuottavat onnettomuutta.
Myöskin tervehdysmenoissa löydämme pelon ilmauksia, jota muukalainen herättää, sekä kaikellaisia keinoja, joilla koetetaan tehdä hänet kykenemättömäksi vahinkoa tuottamaan. Eräillä Marokon seuduilla on tapana, että kun muukalainen tulee kylään, niin joku mieshenkilö ojentaa hänelle astiassa vettä. Jos hän ei tahdo vettä juoda, ei hän saa lupaa kuljeskella mielensä mukaan kylässä, vaan hänet majoitetaan kylän moskeaan. Kun kysyin, mistä syystä siellä tuo tapa on, vastattiin minulle, että se on suojeluskeino. Jos näet muukalainen veden juotuaan varastaisi tai käyttäytyisi muulla tavalla huonosti kylässä ollessaan, niin pöhöttäisi vesi ankarasti hänen polvensa, joten hän ei voisi paeta kylästä; juomaan kätkeikse näet ehdollinen kirous, joka sitoo vieraan. Nejdin arabialaisilla on tapana tervehyttää muukalaista siten, että kaatavat hänen päähänsä voisulaa, varmaan koettaen tehdä siten tehottomiksi ne vahingolliset voimat, joita hänessä saattaa piillä. Samallainen tarkoitus on luultavasti sen venäläisenkin tavan pohjana, että vieras otetaan vastaan tarjoamalla hänelle suolaa ja leipää; molemmissa näissä aineissa arvellaan näet olevan maagillisia voimia, joten ne soveltuvat puhdistusneuvoiksi. Myöskin meidän omissa tervehdystavoissamme on vielä jätteitä siltä ajalta, jolloin muukalaista kohdeltiin epäluulolla ja tervehdysmenot olivat varovaisuus-toimenpiteinä. Meidän hatunnostomme perustuu siihen keskiaikaiseen tapaan, että otettiin kypäri pois päästä sen merkiksi, ettei tervehtijä tahtonut olla vihollinen; päänsä paljastamallahan uskaltautui hengenvaaralliselle iskulle alttiiksi. Samoin on tervehtiminen kättä antamallakin luultavasti jäännös ajalta, jolloin siinä oli todellinen sisältö: kun joku ojentaa kätensä toiselle, näyttää hän, ettei hänellä ole asetta.
Matkojeni alkupuolella Marokossa hämmästyin usein, kuinka vastakohtaisen erilaisia siellä tulotervehdys ja hyvästely olivat. Kun muukalainen saapuu taloon, ei tervehdyksistä tahdo tulla loppua, ja ne verhotaan tavattomaan sanojen kukkais-asuun. Mutta kun hän lähtee pois, niin hänelle tuskin annetaan kättä hyvästiksi. On näet erikoisen tärkeää saada muukalainen heti kohta itselleen suosiolliseksi, sillä hän on vaarallisin juuri alussa. Pahansilmän teoriaan sisältyy, että ensimmäinen silmäys on myrkyllisin. Pelko vähenee sikäli kuin tuttavuus lisääntyy. Kuta enemmän muukalaiseen tottuu, sitä vähemmän yliluonnolliselta hän tuntuu, sitä vähemmän peljätään hänen kirojaan ja annetaan arvoa hänen siunauksilleen. Kun lisäksi vielä tulee käsitys, että vieraan on sopimatonta elää isäntänsä kustannuksella kauemmin kuin pakko vaatii, niin ymmärretään hyvin, miksi vierasvaraisuuden velvollisuutta kestää niin lyhyen aikaa. Anglo-sakseilla oli sääntönä: "Kaksi yötä vieras, kolmantena talon jäsen" s.o. orja. Eteläslaavilaiset sanovat, että "vieras ja kala haisevat kolmen päivän päästä". Marokossa riittää "Profeetan kestiystävyyttä" kolme päivää, ja ensimäisenä yönä on muukalainen "Jumalan vieras". Kun Atlas-vuoristossa tulin jonkin berberiläisen päällikön linnaan, tarjottiin minulle ensimäisenä iltana tavallisesti ruuaksi lammas tai useampiakin; seuraavana päivänä ei isäntäni ollut niin antelias; ja kolmantena päivänä oli viisainta lähteä taipaleelle.