Tavallisin käsitys on se, että nainen n.s. luonnonkansojen keskuudessa on miehen orja. Tämä käsitys onkin varmasti oikea, mitä eräihin luonnonkansoihin tulee. Useain sellaisten keskuudessa on aviomiehellä valta ainakin eräillä rajoituksilla ja eräänlaisissa olosuhteissa vaikka riistää vaimoltaan hengen. Mies esitetään usein vaimon omistajaksi jolla on oikeus myödä hänet tai käyttää häntä mielensä mukaan. Ja kuitenkin näkee, etteivät sielläkään, missä sanotaan miehellä olevan vaimoonsa rajattoman vallan, tavat ole jättäneet vaimoa kokonaan inhimillisiä oikeuksia vaille. Esimerkkinä voidaan mainita Australian alkuasukkaat, jotka ovat aina olleet maailman pahimpien naisten-kiduttajain huudossa. Eräiden Australian heimojen keskuudessa joutuu aviomies, joka surmaa vaimonsa, lankonsa verikoston alaiseksi, taikka täytyy hänen luovuttaa joku omista sisaristaan langolle, joka kostaa surmatun sisarensa kuoleman siten, että tappaa tuon tytön, noudattaen oikeusperiaatetta: samalla mitalla, – sinä surmasit minun sisareni, minä surmaan sinun sisaresi. Joskus on aviopuolison hankittava heimolta lupa, jos haluaa rangaista vaimoansa tai hyljätä hänet; ja eräissä tapauksissa on naidulla naisella oikeus esittää heimon vanhimmalle syytös miestä vastaan, joka on ollut uskoton hänelle, jonka jälkeen mies saa rikkomuksestaan kärsiä. Eräiden pohjois-Australian heimojen keskuudessa myöntää tapa naisille oikeuden antaa säännöllisesti pidettävissä juhlissa itse selkään miehille, jotka ovat kohdelleet heitä pahoin. Nämä seikat eivät ole aivan yhtäpitäviä niiden etnografien esittämän väitteen kanssa, jotka sanovat, että miehellä on Australian raakalaisten keskuudessa täydellinen omistusoikeus vaimoonsa.
Monista luonnonkansoista väitetään, että ne panevat kaiken raskaan työn naisen hartioille, että naisen elämä on ainaista kärsimystä ja vaivaa, eikä meillä olekaan syytä epäillä näitä tietoja. Mutta miten tosia ne ovatkin, niin kuitenkaan eivät ne sisällä täyttä totuutta. Alkeellisessa yhteiskunnassa ovat, kuten enimmäkseen meilläkin, kummallakin sukupuolella eri tehtävänsä. Miehen on vastattava perheen elatuksesta ja suojelemisesta. Hänen tehtäviään ovat ne työt, joissa vaaditaan voimaa ja taitoa: sota, metsästys ja kalastus, aseiden ja työkalujen valmistaminen sekä usein asumuksen rakentaminenkin. Naisen huomattavimmat toimet ovat sitävastoin kotoista laatua: hän varustaa talon vedellä ja puilla, valmistaa ruuan, hoitaa lapset. Hän hankkii lisäksi perheelle kasvisravintoa, kerää syötäviä juuria ja poimii marjoja, ja maata viljeleväin luonnonkansojen keskuudessa toimittaa nainen yleisesti peltotyöt. Karjanhoito on yleensä miehen käsissä, koska se on kehittynyt metsästyksestä ja villien eläinten kesyttämisestä. Maanviljelys on taas ollut alunpitäen naisen hallussa, koska se on kehittynyt kasvien ja siementen kokoamisesta. Eri askareet on siten jaettu molempien sukupuolten kesken, määrättyjen sääntöjen mukaan, ja miten paljon vahvemman sukupuolen itsekkäät taipumukset ovatkin vaikuttaneet niiden saantojen muodostumiseen, niin piilevät kuitenkin varsinaiset syyt syvemmällä. Ne ovat yleensä niiden neuvojen mukaisia, joita itse luonto on antanut.
Harvasta syystä ovat luonnonkansojen miehet saaneet enemmän moitetta kuin siitä näennäisesti julmasta tavasta, että he käyttävät naista kuormajuhtana. Oudosta tuntunee sangen merkilliseltä, että naisen on kannettava raskasta taakkaa, kun taas miehellä, joka kulkee hänen edellään, ei ole muuta kannettavaa kuin aseensa. Mutta hetken punnitseminen todistaa, että miehellä on hyvät syynsä pysyä retkellä toimintaan vapaana. Pientä karavaania uhkaavat joka taholta vaarat: vihollinen saattaa ilmestyi millä hetkellä tahansa, pedot ja käärmeet väijyvät metsissä ja viidakoissa. Miehen täytyy sentähden olla aina varuillaan ja valmiina nopeasti käyttämään aseitaan, puolustaakseen itseään ja perhettään.
Meidän on sitäpaitsi muistaminen, että mikä alkuperäinen syy lieneekin pannut sen tai tämän toimen toisen sukupuolen tehtäväksi, niin kansantapa on vähitellen jyrkistänyt tätä työnjakoa, ja samoin kansan taikausko monessa tapauksessa. Eräässä arabialaisessa kylässä keski-Marokossa heimon naiset suorastaan kauhistuivat, kun eräs miehistäni alkoi mennä noutamaan vettä; he sanoivat, etteivät he millään ehdolla salli sellaista, sillä vedenhaku on naisen tehtävä, eikä sovi mitenkään miehelle. Yleisesti tavattava käsitys on sellainen, että jos mies ryhtyy naisen tehtäviin, niin hänestä tulee luonteeltaan naisellinen ja sitäpaitsi sekä miesten että naisten ivan uhri. Kongon neekeri naiset pilkkaavat itse miestä, joka tahtoo auttaa heitä heidän peltotöissään. Joskus pidetään yksinomaan naista kelvollisena hoitamaan maata, siitä syystä, että hänellä arvellaan olevan maagillisen voiman, joka johtuu jollakin tavoin hänen äitiydestään. Eräät Orinokon indiaanit sanoivat jesuiittapappi Gumillalle: – "Kun naiset kylvivät maissia, kantaa joka kasvi kaksi tai kolme tähkää, kun he istuttavat maniokia, antaa joka taimi kaksi tai kolme kopallista juuria, ja samoin kaikki muukin moninkertaistuu. Minkätähden? Sentähden, että naiset osaavat synnyttää lapsia. Siksi on heidän pidettävä huoli maanviljelyksestä. Me miehet emme sellaista ymmärrä." Toisaalta jälleen on karjanhoitoa harjoittavien kansojen keskuudessa tavallista, että yksinomaan miehet lypsävät lehmät. Uskotaan, että eläimet sairastuvat ja kuolevat, jos nainen ryhtyy vaalimaan karjaa. Afrikan neekerikansoilla on tämä taikausko hyvin tavallinen.
On selvää, että tällainen työnjako johtaa muukalaisen retkeilijän helposti harhaan. Hän näkee naiset ahkerassa työssä, kun miehet taas istuvat ääressä laiskotellen, ja hän unohtaa pian, että miehetkin, kun heidän vuoronsa tulee, saavat kyllä ponnistaa voimiansa omalla toiminta-alallaan. Monet seikat, joihin on syynä tottumuksen voima, pannaan heti miehen laiskuuden ja itsekkyyden syyksi, ja matkakuvaajat julistavat, että naitu nainen on miehen vanki, jolla ei ole minkäänlaisia yhteiskunnallisia oikeuksia. Ja kuitenkin on tämä sukupuolten keskinäinen työnjako juuri naisen oikeuksien lähde. Se takaa hänelle oikeuksia ja valtaa niillä aloilla, jotka ovat yksinomaan hänen. Kodissa on hän sangen usein täydellinen itsevaltiatar. Silloinkin, kun hänen asemaansa pidetään muuten orjan kohtalona, saattavat heimon tavat joskus kieltää miestä ottamasta ainoaakaan talousesinettä, ellei hän pyydä vaimolta lupaa. Omistavatpa naiset sivistymättömien kansojen keskuudessa joskus maankin yksinään, eivätkä miehet. Niinkuin jo sanoin, ovat juuri naiset ensin ryhtyneet maata viljelemään, ja siitä on eräissä tapauksissa seurannut, että he ovat yksinään saaneet omistusoikeuden peltoihin.
Sitä rajatonta valtaa, jonka useiden luonnonkansojen miehillä sanotaan olevan vaimoihinsa, rajoittavat siis merkittävässä määrin monet seikat, jotka on jätetty yleensä huomaamatta, kun on esitetty naisen aikaisinta historiaa. Ja meidän täytyy hyljätä ehdottomasti vääränä se yleinen väite, että alemmat kansanrodut, kokonaisuutena käsitettyinä, pitävät naisiaan melkein täydellisessä alamaisuuden tilassa. Monien sellaisten keskessä on naitu nainen, silloinkin, kun hän on miehensä isäntävallan alainen, huomattavassa määrin riippumaton, mies kohtelee häntä kunnioituksella, ja hänellä on merkittävän suuri vaikutus mieheensä. Useissa tapauksissa on vaimo suorastaan miehensä vertainen, joskus hänen käskijänsäkin. Tämän väitteen tueksi saattaisin esittää paljon sellaisten tutkijain antamia tietoja, jotka tuntevat kuvaamansa kansat sangen tarkoin, mikä seikka on takeena siitä, että heidän esityksensä on pääkohdissaan oikea.
Useiden, ehkä useimpien pohjois-Amerikan indiaaniheimojen keskuudessa on nainen kohonnut asemaan, jota tuskin voi alennustilaksi sanoa. Näiden indiaanien elämän erinomainen tuntija, mr Grinnell kirjoittaa: – "Luullaan yleensä, että indiaaninainen on pelkästään orja ja työjuhta, mutta mikäli minä olen huomioita tehnyt, on tämä käsitys aivan väärä. Totta on, että naiset siellä askaroivat peltotöissä, että he suorittivat kaikki vaivaloiset tehtävät… mutta he eivät olleet palvelijoita, vaan päinvastoin kunnioitetussa asemassa. Heidän neuvoaan kysyttiin monessa kohdassa, eikä ainoastaan perhettä koskevissa, vaan myös tärkeämmissä ja yleisissäkin asioissa. Joskus pääsivät he neuvottelukokouksiin, joissa he saivat puhua ja antaa neuvoja… Tavallisesti eivät naiset arkailleetkaan keskeyttää ja oikaista miestensä puheita, jos nämä lausuivat jotain, josta naiset eivät olleet samaa mieltä, ja miehet kuuntelivat kunnioittavasti ja tarkkaavasti naisia. Omahaindiaanien naiset olivat yhteiskunnallisesti miesten vertaisia; mies ja nainen olivat molemmat perheen johtajia, heidän omaisuutensa oli yhteistä, eikä mies saanut luovuttaa ainoaakaan kapinetta saamatta vaimolta lupaa." Amerikalainen Lewis Morgan kirjoittaa seneca-heimosta, jonka jäseneksi hänet oli otettu: – "Talouden naispuoli johti kaikessa ja oli keskenään sangen yksimielinen. Varastot olivat miesten ja naisten yhteisiä; mutta voi sitä aviomiestä tai rakastajaa, joka ei kuljettanut korttansa yhteiseen kekoon! Vaikka hänellä olisi ollut monta lasta ja paljokin omaisuutta, niin hänet voitiin karkoittaa kodista milloin hyvänsä." Nordenskiöld mainitsee, että tshuktshien keskuudessa näyttää naisen valta olevan hyvin suuri. Kauppa-asioissa, silloinkin, kun on kyseessä aseet ja työkalut, tiedustellaan aina hänen neuvoansa, jota sitten seurataan; niin, nainen saa omin päinsä myödä moniakin kapineita tai tehdä niillä mitä haluaa. Indian luonnonkansojen keskuudessa nauttii nainen useissa tapauksissa huomattavia oikeuksia. Esim. kandh-kansan keskuudessa, – vuoristoheimo, joka oli vielä äskettäin surullisen kuuluisa taipumuksestaan käyttää ihmisuhreja, – eivät miehet koskaan ryhdy mihinkään toimiin yksityisissä eivätkä yleisissä asioissa neuvottelematta ensin naisten kanssa, joilla on yleensä suuri vaikutus heimon päätöksiin. Heidän naisillaan on avioliitossakin harvinaiset oikeudet. Naidulta naiselta ei vaadita laisinkaan uskollisuutta miestänsä kohtaan, mutta sensijaan pidetään miehen uskottomuutta tavattoman häpeällisenä ja siitä rangaistaan miestä monesti siten, että häneltä riistetään kaikki yhteiskunnalliset edut. Ja vaimo saa koska haluaa jättää miehensä, kunhan se vaan ei tapahdu ennen vuoden kulumista häistä tai ennen vuotta lapsen syntymisestä. Malajin-saaristosta ja Polynesiasta voidaan samoin löytää esimerkkejä raakalaisista, jotka kohtelevat naisiaan vertaisinaan, myöntävät niille sekä kunnalliset että poliittiset oikeudet, ja taipuvat joskus muutenkin tottelemaan heidän tahtoansa. Palau-saarilla ei suvun vanhin mies, suvun miehinen päällikkö, saa ryhtyä mihinkään yrityksiin neuvottelematta ensin suvun vanhimpien naispuolisten jäsenten kanssa. Line-saarilla, Mikronesiassa, on naisilla valtiollinen äänioikeus, ja väitetään, että he yleensä määräävät päätöksetkin, paitsi silloin, kun on pohdittavana kysymys sodasta jotakuta naapuriheimoa vastaan. Jos vihdoin käännymme Afrikaan, niin löydämme sieltäkin kansoja, joiden keskuudessa naisten ei suinkaan tarvitse kadehtia europalaisten sisartensa asemaa perheessä. Tunnettu löytöretkeilijä Schweinfurth kertoo, että hänen oleskellessaan monbuttu-heimon parissa sisäisessä Afrikassa miehet eivät koskaan tohtineet myödä hänelle mitään kapineita, jos hän halusi niitä ostaa, vaan vastasivat alinomaa: "Kysy vaimoltani, se on hänen." Varsin luotettava kertoja, Theophilus Hahn, joka on oleskellut kauan hottentottien parissa, lausuu, ettei miehellä sielläkään ole lainkaan sananvaltaa taloudessa, niin, hänellä ei ole oikeutta edes juoda siemausta hapanmaitoa talon maitopytystä, ellei ole pyytänyt lupaa vaimoltaan. Ja jos mies on niin julkea, että koettaa anastaa kodissa valtaa, on seuraus, että hänen omat naispuoliset sukulaisensa määräävät hänelle sakon, lehmiä ja lampaita, jotka annetaan vääryyttä kärsineelle vaimolle. Eräiden kafferi-heimojen keskuudessa joutuvat nuorenmiehen kaikki lehmät vaimon omaisuudeksi, kun mies menee ensimäiseen avioliittoon. Ja sekä Afrikassa että muuallakin on jotenkin tavallista, että naidulla naisella on yksinomainen oikeus kaikkeen omaisuuteensa. Lopuksi lisättäköön, että useiden luonnonkansain naisilla on myöskin avioliittoa solmittaessa ja purettaessa oikeuksia, joita sivistyneempien kansain naisilla ei ole. Joskus vaatii tapa, että kosija on nainen, eikä mies; indialainen garo-heimo pitää suurena häpeänä sitä että mies kosii, se on loukkaus, joka voidaan sovittaa ainoastaan kovilla sakoilla ja uhreilla. Melkoisen useasti on naisella oikeus erota miehestään. Eräissä itä-Afrikan seuduissa saa hän vaatia avioeroa, jos mies ei ole ommellut hänelle vaatteita. Birman shan-heimon keskuudessa saattaa vaimo karkoittaa talosta miehen, joka juo tai käyttäikse muuten pahoin, ja silloin on vaimolla oikeus pitää omanaan kaikki, mikä avioliitossa oli puolisoiden yhteistä omaisuutta. Savara-heimon vaimoilla, – etelä-lndiassa asuva vuoristolaiskansa, – on oikeus jättää miehensä milloin he ikinä vaan haluavat.
Ehkä vielä väitetään, että monivaimoisuus on yleinen luonnonkansojen keskuudessa, ja että monivaimoisuuteen sisältyy naisen tunteiden solvaus. Mutta on huomattava ensiksikin, että sangen monet raakalaiskansat ovat ankarasti yksivaimoisia, ja että eräät näistä ovat kaikkein alhaisimmalla asteella nykyään elävistä luonnonkansoista. Pakollista monogamiaa tavataan melkoisen yleisesti esim. lndian raakalaisheimoissa. Ceylonin vedda-kansa, joka on kovin alhaisella kehityskannalla, on tässä suhteessa niin ankara, että sanotaan avio-uskottomuutta heidän keskuudessaan tuntemattomaksi, ja heillä on sananparsi, jossa lausutaan, että ainoastaan kuolema voi eroittaa toisistaan miehen ja vaimon. Luzonin igorrotit sallivat miehelle ainoastaan yhden vaimon, ja jos toinen puoliso rikkoo uskollisuuden-lupauksensa, voidaan vaimo tai mies pakottaa lähtemään ainaiseksi kodistaan. Borneon vuori-dajakit elävät yksiavioisuudessa, ja eräs päällikkö, joka rikkoi kerran tämän tavan, menetti sillä teollaan tyyten vaikutusvaltansa. Edelleen on huomattava, että sielläkin, missä polygamia on sallittu, on se tavallisesti rajoitettu harvalukuisten miesten oikeudeksi. Yksin muhamettilaisillakin, joilla on maine, että he ovat erikoisen taipuvia moniavioisuuteen, on miehillä vain poikkeustapauksessa useampia kuin yksi vaimo. Mutta ennen kaikkea on huomattava, että eräiden kansojen keskuudessa on monivaimoisuus melkein välttämätön itselleen naiselle. Eräissä heimoissa on naisten luku paljon suurempi kuin miesten, syynä ovat sodan hävitykset tai joku muu sellainen seikka, – toisissa maissa syntyy merkittävän paljon runsaammin naisia kuin miehiä, ja alkuperäisissä oloissa olisi naimattomaksi jääneen naisen vaikea suoriutua olemassa-olon taistelussa. Siellä, missä uuttera työ on tarpeen perheen elättämiseksi, siellä missä työn suorittavat suureksi osaksi naiset, ja palvelijoita tai palvelijattaria ei ole saatavissa, siellä keventää moniavioisuus vaimon työtaakkaa. Niinpä suosivat naiset itse usein monivaimoisuutta. Winwood Reade kertoo, että eräiden neekerikansain vaimot koettavat pakottaa miehiään ottamaan toisen vaimon heti kun miehellä vaan on varaa maksaa tarvittava kauppasumma, ja vaimo moittii miestään saituriksi, ellei mies täytä tätä hänen toivomustaan. Livingstone kertoo, että kun makololo-naiset saivat kuulla, että Englannissa saa miehellä olla ainoastaan yksi vaimo, niin useat heistä huudahtivat, etteivät he haluaisi elää sellaisessa maassa, eivätkä voi ymmärtää, miten Englannin naiset suvaitsevat moista järjetöntä tapaa; sillä heidän sopivaisuuskäsitteidensä mukaan pitää jokaisella arvon-miehellä olla rikkautensa merkkinä monta vaimoa. En luonnollisesti kiellä, ettei monogamia olisi avioliiton ihannemuoto ja ettei polygamiaan oikeastaan sisältyisi naisen luonnollisten tunteiden loukkaus, samoin kuin se tekee terveen perhe-elämänkin mahdottomaksi, mutta ihannetta ei voida aina saavuttaa, ja luonnonkansojen elämään liittyy seikkoja, jotka tekevät yksiavioisuus-periaatteen toteuttamisen ankarassa muodossa melkeinpä mahdottomaksi, tuskin toivottavaksikaan.
Toinen väite, joka tehtänee, on se, että miehet alkeellisilla sivistysasteilla ryöstävät vaimonsa monesti väkivallalla vaimon sukulaisilta, ja ettei tämä liioin todista, että miehet kunnioittavat naisen tunteita. Mutta naisenryöstö ei ole lähimainkaan niin tavallista kuin usein on oletettu. Nykyisten luonnonkansain keskuudessa on se päinvastoin harvinainen poikkeus; raakalaisheimot tai saman heimon klaanit (Sukulaisuuteen perustuva, perhettä suurempi yhteiskuntaryhmä.) eivät elä tavallisesti sotakannalla keskenään, ja heidän jäsentensä väliset avioliitot solmitaan yleisimmin täydellisessä sovussa. Käsitys, että vaimonryöstö on ollut aikoinaan yleisesti vallinnut tapa, perustuu suureksi osaksi päätelmiin, jotka on tehty eräistä häämenoista. Sattuu monesti, että sulhanen käyttää todellista tai teeskenneltyä väkivaltaa viedessään kodista morsianta, joka ponnistelee päästäkseen irti tai pakenee äitinsä syliin; mutta meillä ei ole oikeutta pitää tätä tapaa oikeana jäännöksenä muinaisesta vaimonryöstöstä, s.o. riistämisestä kodista vastoin naisen omaa, vieläpä hänen vanhempiensakin suostumusta. Jo Spencer huomautti oikeutetusti, että mainitun juhlamenon lienee synnyttänyt naisen häveliäisyys. Teeskennelty vastustelu on imettäväisiin kuuluvien naaraiden ominaisuus. Koiras kosii, naaras on vastahakoinen ja pakenee, vaikka se sielustaan ja mielestään onkin halukas yhtymykseen. Tämä naaraan omituisuus on oletettavastikin syntynyt siitä, että naaraan vastahakoisuus tulistaa yhäti koiraan intohimoa, siten palvellen lajin säilymistä hyödyttävää tarkoitusta. Tämä koskee myöskin kehittyneintä imettäväistä, ihmistä, jolloin mies on koiraseläimen ja nainen naaraan vaistojen perijä. Nansen kertoo, että Grönlannin itärannikolla on avioliittoon mentäessä välttämättömänä ehtona, että mies menee valittunsa majaan, tarttuu häntä tukkaan ja kiskoo tytön muitta mutkitta mukanaan kotiinsa. Tästä koituu useasti rajuja kohtauksia, sillä hyvä tapa vaatii, että naimattomien naisten on oltava ylen kainoja ja vastustettava naimatarjouksia; mutta naisen sukulaiset katsovat tapahtumaa koko ajan rauhallisesti syrjästä, sillä taistelua pidetään sulhasen ja morsiamen täydellisenä yksityisasiana.
Useimmilla luonnonkansoilla on se tapa, että mies ostaa vaimonsa, – hevosilla, härillä, rahalla, kankailla, neuloilla, ampumatarpeilla, melkeinpä millä hyvänsä. Tätä on väitetty todistukseksi siitä, että nainen on yhtä oikeudeton kuin nuo eläimet, joihin hänet vaihdetaan. Mutta tämä käsitys ei ole oikea. Hinta, joka vaimosta suoritetaan, on korvaus vahingosta, jonka perhe kärsii menettäessään työkykyisen jäsenen, eikä se merkitse, että mies ostaa itsellensä orjan. Voisin mainita kansoja, joiden keskuudessa miesten valta vaimoihinsa on vähäpätöinen, vaikka he ovatkin hankkineet ostamalla vaimonsa. Jopa niinkin, että kun osto-avioliitot ovat juurtuneet kansaan todelliseksi kansantavaksi, pidettäisiin suorastaan naisen häpäisemisenä, jos hänet luovutettaisiin miehelle ilmaiseksi. Kun kerroin marokkolaisille ystävilleni, etteivät kristityt maksa vaimoistaan mitään, vaan saavat päinvastoin monesti niiden myötä rahaa, niin olin huomaavinani heistä, etteivät he pitäneet tätä suinkaan naisen kunnioittamisen todisteena. He näyttivät paremminkin arvelevan, että kun me kerran emme tahdo vaimoistamme mitään maksaa, niin emme pidä kai heitä minkään arvoisinakaan.