Mutta isällä ei ole perhettään kohtaan ainoastaan velvollisuuksia, vaan myöskin oikeuksia, joista äiti on usein osallisena huomattavassa määrin. Monesti näyttää siltakin, kuin isän oikeudet olisivat ristiriidassa hänen velvollisuuksiensa kanssa. Useiden kansain tapa sallii isän tappaa vastasyntyneen lapsensa, ja joskus se suorastaan velvoittaakin isän tekemään niin. Mutta miten hirveältä tämä tapa meistä tuntuneekin, niin on sitä tuomitessa otettava huomioon ne olosuhteet, joissa se on syntynyt. Se ei näet ole tarkoituksettoman julmuuden ilmaisu, vaan se johtuu taikauskosta, tietämättömyydestä tai tukalista taloudellisista oloista. Monella kansalla on tapana aina surmata kaksoset, koska kaksoset ovat muka merkki siitä, että äiti on ollut miehelleen uskoton, — saman miehen ei näet luulla voivan olla molempain lasten isä; tämä käsitys saattoi muinaisgermaanit tappamaan kaksosensa. Eräiden kansain keskuudessa on tapana surmata enimmät tyttölapset, ja se tapa johtuu vaikeista elinsuhteista. Vastasyntynyt lapsi on vanhemmille taakka, josta voi koitua mitä suurinta haittaa näille heidän siirtyessään paikasta toiseen ja koettaessaan elättää itseään ja perheen muita jäseniä. Äskensyntyneen surmaaminen saattaa siis käydä välttämättömäksi, ja sen nojalla se muuttuu vähitellen tavaksi On huomattava, että milloin tapa sallii tai säätää lastenmurhia, silloin surmataan lapsi aina melkein heti, kun se on syntynyt; jos se pelastuu vaikka ainoaksikin päiväksi tai vain muutamaksi tunniksi, niin vanhempain rakkauden ääni pääsee tavallisesti voitolle, ja lapsen henki säästyy. Retkeilijät ovat usein kummastelleet, kuinka hellästi juuri ne kansat kohtelevat lapsiaan, joilla on tapana surmata osa niistä heti syntymän jälkeen. Tässä kuten muissakin kohdin on tutkijan tarkastettava tapoja niiden oikeassa valossa.
Isän oikeudet lapsiin ovat eri kansoilla erilaiset. Kun muutamat luonnonkansat sallivat hänen eräissä oloissa surmata äskensyntyneen sikiönsä, kieltävät toiset häneltä tämän oikeuden. Joskus saattaa hän, jos haluaa, myydä lapsensa, joskus ei. Milloin hän saa naittaa tyttärensä tiedustelematta tämän omia toiveita, milloin on tyttärellä täysi vapaus antaa kätensä kenelle tahtoo. Yleensä on oltu taipuvaisia liioittelemaan lasten riippuvaisuutta vanhemmistaan luonnonkansain keskuudessa, samoinkuin on liioiteltu vaimonkin riippuvaista asemaa.
Kuta yksityiskohtaisemmin luonnonkansojen pedagogikaa tutkii, sitä suurempia yllätyksiä se tarjoaa. Luonnonkansoilla näyttää olevan melkein sääntönä, että vanhemmat rankaisevat lapsiaan harvoin tai ei koskaan. Metoodit, joita europalaiset siirtolaiset käyttävät pakottaakseen lapsiaan tottelemaan, ovat monesti järkyttäneet raakalaisten mieltä. Jätän sanomatta, ovatko heidän omiin, inhimillisempiin periaatteihinsa syynä vanhemman tunteet lapsiaan kohtaan ja heidän kykenemättömyytensä ajattelemaan, minkälaiset heidän leväperäisyytensä seuraukset mahdollisesti voivat olla, vai ovatko raakalaisten lapset niin hyviä, ettei heitä tarvitse oikaista. Usein kirjoitetaan, että ne ovat erikoisen kuuliaisia, vaikkei niitä koskaan rangaista. Eräs tuttavani, englantilainen, joka oleskeli kauan länsi-Afrikan neekerikansain parissa, kasvatti oman poikansa seurassa neekeripoikaa. Hänen mielestään oli tuo poika itse henkilöitynyt hyvyys; jos hänelle jotakin antoi, jakoi hän saamastaan aina ystävilleenkin. Aivan toisellainen oli tuon englantilaisen oma poika: hän piti itse kaikki saamansa lahjat. Isä arveli, että tämä poikien erilaisuus johtuu rotu-erosta. Ehkäpä ovat lopultakin juuri itsekkyys ja voitonhimo, yhdistyneinä tarmoon ja sitkeyteen, tehneet eräät rodut niiksi, joita me kutsumme kultuurikansoiksi. Mutta en voi syventyä tässä tyystimmin tähän pulmalliseen kysymykseen.
Mitä tulee isänvaltaan luonnonkansojen keskuudessa, on vielä mainittava, että sitä kestää yleensä ainoastaan sen aikaa, jolloin poika on alaikäinen ja tytär naimaton. Isä saattaa kyllä myöhemminkin vaatia, että häntä kohdellaan kunnioituksella, mutta häntä ei silloin kunnioiteta niin paljon isyyden kuin hänen ikänsä tähden. Alempien rotujen tapa vaatii yleisesti, että heimon nuorempien jäsenten on pidettävä arvossa niitä, jotka ovat heitä itseään iäkkäämmät. Monia yhteiskuntia hallitsevat yksinomaan vanhat miehet.
Isänvaltaa emme tapaa suurimpana raakalaisten keskuudessa, vaan kansoissa, jotka ovat edistyneet melkoisen pitkälle sivistyksessä. Raakalaistilassa olevien indiaanien perhe-institutsiooni erosi isän vallan puolesta huomattavasti muinaisen Meksikon ja Perun korkeammalla asteella olevien kansain perhe-institutsioonista. Meksikon azteekit kasvattivat lapsensa kunnioittamaan ja pelkäämään vanhempiaan niin suuresti, että ne tuskin tohtivat puhuakaan heidän läsnäollessaan. Nuorimies ei saanut itse valita vaimoansa, vaan hänen täytyi odottaa, kunnes vanhemmat sen tekivät, ja eräässä Meksikon maakunnassa oli vaatimus, että sulhanen oli kannettava häihin, jotta näyttäisi siltä kuin hän menisi vasten tahtoaan naimisiin. Kiinassa on perheenisän valta suorastaan rajaton; nainut poikakin on yhä isänsä holhuun alainen. Kiinalaiseen poikaan istutetaan jo aikaisimmasta lapsuudesta saakka sellainen kunnioitus vanhempiaan kohtaan, että se muuttuu uskonnolliseksi tunteeksi, josta, kun hän tulee vanhemmaksi, kehittyy koko hänen uskontonsa perusta — esi-isäin palvelus. Konfutse'n moraalisysteemissä ei löydy korkeampaa velvollisuutta kuin tottelevaisuus vanhempia, varsinkin isää kohtaan; isää, siinä sanotaan, on palveltava kuin itse taivasta. Miten tärkeinä muinaiset seemiläiset pitivät velvollisuuksia vanhempia kohtaan, ilmenee Iisakin ja Abrahamin väleistä ja myöskin neljännestä käskystä sekä itse käskyn paikasta, se näet seuraa aivan niiden käskyjen perästä, joissa käsitellään ihmisen velvollisuuksia Jumalaa kohtaan. Muhamettilaisuus pitää myöskin tottelemattomuutta vanhempia vastaan ensimäisen luokan syntinä, yhtä kauheana kuin epäjumalanpalvelusta. Omituista oli Marokossa nähdä, miten täys-ikäiset pojat, kaksi-kolmekymmenvuotiaat, pujahtivat hiljaa leiristäni pois, kun kuulivat isänsä tulevan sinne, tai istuivat äänettöminä ja kumarassa jossakin teltan nurkassa isän tultua sisään. Muinaisessa Roomassa oli isällä lapsiinsa jus vitae necisque. Hän sai panna heidät vankeuteen, myödä ja surmata heidät "Kahdentoista taulun lain" nimenomaisen säädöksen nojalla. "Kaikki, mikä kuului talouteen", sanoo Mommsen, "oli laillisia oikeuksia vailla, — vaimo ja lapset ihan samoin kuin härkä ja orja". Myöskin täys-ikäinen poika ja hänen lapsensa olivat perheenisän mielivallan alaisia. Mutta ajan mittaan muuttui, kuten viime esitelmässäni huomautin, olennaisesti tuo roomalainen patria potestas eli isänvalta. Jo pakanallisten keisarien aikana himmeni se pelkäksi varjoksi entisestään. Ja kristinoppi vaikutti yhä lisää sen kukistumiseen; kun se tähdensi jumalallista isyyttä, painui maallinen isyys taustalle. Mutta myöskin muinais-germaanilainen käsitys isän ja pojan suhteista toisiinsa vaikutti huomattavasti Europan kansain tapoihin ja lakeihin. Germaaneilla ei isällä ollut koskaan samaa valtaa täyskasvuisiin poikiinsa kuin roomalaisella perheenisällä. On väitetty syystä, että vielä tänäkin päivänä huomataan monista Europan maista, miten erilainen roomalainen ja germaaninen vaikutus isän valtaan on ollut. Germaanisissa maissa ja Englannissa, jonka asukkaat ovat sekarotua, tunnustavat sekä tapa että laki lapsen riippumattomaksi vanhemmistaan heti kuin se on tullut täysikäiseksi, ja täys-ikäisyys alkaa verrattain aikaisin. Romaanisissa maissa tapaa taas vielä eräitä roomalaisen patria potestas-vallan piirteitä. Ranskassa antaa yleinen mielipide, jopa lainsäädäntökin vanhemmille merkittävän vallan lapsiaan kohtaan. Poika ei saa lähteä isänsä luvatta kodista ennenkuin hän on täyttänyt yksikolmatta vuotta, paitsi siinä tapauksessa, että hän pyrkii armeijaan. Jos lapset rikkovat törkeästi isäänsä vastaan, on isällä ankarat rankaisukeinot käytettävinään. Viittäkolmatta vuotta nuorempi poika ja yhtäkolmatta nuorempi tyttö eivät saa mennä vanhempiensa luvatta naimisiin, ja muodon vuoksi täytyy vielä iäkkäämpienkin lasten pyytää siihen lupa.
Olemme nähneet, mihin seikkoihin isän velvollisuudet perhettään kohtaan perustuvat. On mainittava vielä joku sana sellaisten velvollisuuksien syistä, joita tavat vaativat lapsilta vanhempia kohtaan. Nämä syyt ovat komplisoidumpia. Etupäässä johtuu vanhempien valta lapsiinsa selvästikin vanhempien luonnollisesta etevämmyydestä ja lapsen luonnollisesta avuttomuudesta sen ensimäisinä vuosina. Vanhempien, etenkin isän, etevämmyys herättää lapsissa kunnioituksen tunteen, joka ei perustu ainoastaan isän fyysillisiin, vaan myöskin hänen henkisiin etevämmyyksiinsä, mitkä hänellä säilyvät kauan sittenkin kun hänen ruumiillinen voimansa on jo alkanut vähetä. Varsinkin luonnonkansoissa on lasten kunnioitus vanhempia kohtaan suureksi osaksi nuoren kunnioitusta vanhempaa kohtaan. Vanhat miehet edustavat heimon viisautta. Heidän sanojansa pidetään monesti oraakelilauselmina. "Pitkä ikä ja viisaus", sanoo indiaani, "kuuluvat aina yhteen". Länsi-Afrikassa on vanhoilla kunnianimi, joka merkitsee "monitietoista". He tuntevat heimon ikivanhat tavat, ja kansoilla, joilla ei ole kirjoitettuja lakeja eikä uskonnollisia kirjojakaan, ovat he kansan ainoina tiedonlähteinä esi-isien oikeustajunnan ja uskonnon alalla. Sitäpaitsi heitä peljätään ja pidetään kunniassa sen taikauskon tähden, jota vanhuus synnyttää yhteiskunnan nuoremmissa jäsenissä. Vanhoilla luullaan yleisesti olevan salaisia ja laadultaan yliluonnollisia voimia, eikä ole kaukana sekään hetki, jolloin he siirtyvät kuoleman kautta henkien maailmaan. Eräs tutkimusretkeilijä kertoo, että Niasin malajit kunnioittavat vanhoja pelkästään itsekkyytensä vuoksi: he näet toivovat, että vanhan sielu säilyttää kuoleman jälkeen hellässä muistossa ne henkilöt, jotka kohtelivat häntä hyvin maailmassa. Muuan lähetyssaarnaaja kuuli itä-Afrikassa neekerin sanovan eräästä vanhasta miehestä: "Täyttäkäämme, mitä hän toivoo, sillä hän kuolee piakkoin."
Luulen huomanneeni, että kansat, jotka hartaimmin palvelevat kuolleita esi-isiään, kunnioittavat myöskin vanhuksiaan enimmin jo niiden eläessä.
Nämä seikat ovat epäilemättä antaneet jossain määrin lasten velvollisuuksille vanhempia kohtaan sen uskonnollisen luonteen, joka niille on tullut monien kansain keskuudessa. Mutta tärkeimpänä syynä tähän on kuitenkin luultavasti se tavaton merkitys, minkä vanhempien siunauksilla tai kirouksilla arvellaan olevan. Jos Ugandassa keski-Afrikassa poika kieltäytyy tottelemasta isäänsä, ja isä koskettaa häntä vaipallaan, on poika heti kirottu ja hänen luullaan kuolevan pian sen jälkeen, ellei hän uhraa vuohta ja saa siten anteeksi isältään. Monilla koillis-Afrikan kansoilla on usko, että mitkään yritykset eivät voi luonnistua, elleivät ne ole saaneet vanhusten siunausta. Israeliittain käsitys oli, että vanhemmat, varsinkin isä, saattoivat määrätä siunauksillaan ja kirouksillaan lastensa kohtalon, kuten ilmenee esim. Iisakin ja Jaakobin tarinasta. Meillä on täysi syy olettaa, että se palkinto, — menestys ja pitkä ikä, — jonka neljäs käsky lupaa sille, joka kunnioittaa isäänsä ja äitiään, ajateltiin alkuaan vanhempien siunausten aiheuttamaksi. Tämä ajatus on lausuttu selvästi Syrakin kirjassa, jossa luetaan: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi sanoissa ja töissä, että heidän siunauksensa tulisi sinun ylitsesi. Sillä isän siunaus perustaa lasten huoneet, mutta äidin kirous hävittää perustukset." Myöskin muinaiset hindut ja egyptiläiset ajattelivat, että kuuliaisuus vanhempia kohtaan palkitaan onnella ja pitkällä iällä. Plato esittää eräässä teoksessaan tarkoin, miten tärkeää lasten on kunnioittaa vanhempiansa; vanhempien kirot, sanoo hän, ovat mahtavampia kuin mitkään muut kirot, eivätkä toisaalta taas heidän rukouksensa lasten puolesta ole sen heikompia. Vanhoissa ylimys-perheissä Venäjällä pelkäävät lapset vielä tänäkin päivänä isän kiroja.
Ei ole epäilystäkään, ettei vanhempien kiroissa ja siunauksissa piilevää voimaa käsitetty alunpitäen maagilliseksi voimaksi. Tämä koskee kaikkia muitakin kiroja ja siunauksia. Ne eivät ole alkujaan jollekin jumalalle lausuttuja rukouksia, vaan pelkästään maagillisia keinoja, joilla vaikutus kohdistetaan siihen henkilöön tai seikkaan, jota siunataan tai kirotaan, jotta ne sitten toteutuisivat. Usko, että sellainen siirtämis- ja muuttamisprosessi on mahdollinen, johtuu siitä läheisestä yhteydestä, missä toivotus ja käsitys sen toteutumisesta ovat toisiinsa. Toivotusta pidetään todellisuuden siemenenä, joka kehittyäkseen on ainoastaan maagillisen voiman lisäystä vailla. Mutta seikka on nyt se, että yliluonnollisuuden valtakunnassa ei ole lainkaan tarkkoja rajoja siihen kuuluvien ilmiöiden eri luokkien välillä. Niinpä tapahtuu monesti, että maagillisia voimia henkilöidään ja muutetaan yliluonnollisiksi olennoiksi tai siirretään jonkun jo olemassa olevan yliluonnollisen olennon lisäominaisuudeksi. Kreikkalaiset henkilöivät kirouksia Erinnys-hengetärten, koston jumalatarten, muodossa. Vanhemmilla oli Erinnys-hengettärensä, jotka kostivat ne vääryydet, joita lapset heille tekivät, ja nuo hengettäret olivat epäilemättäkin vanhempien omia henkilöityneitä kirouksia. Mutta sama tehtävä siirretään joskus myöskin itselleen Zeus-jumalalle. Hesiodos sanoo, että jos kuka kohtelee pahoin isäänsä tai äitiänsä, niin Zeus vihastuu ja rankaisee ennemmin tai myöhemmin kunnotonta poikaa tai tytärtä. Roomalaisilla oli divi parentum-jumalat, vanhempainjumalat, jotka samaten on käsitettävä henkilöitetyiksi kiroiksi. Eräässä vanhassa laissa, jota arveltiin Servius Tulliuksen säätämäksi, sanotaan: "Jos poika lyö isäänsä tai äitiään, kohtaa häntä vanhempain-jumalien kosto."
Johdutaan nyt ehdottomasti kysymään, miksi uskotaan, että vanhempien siunauksilla ja kirouksilla on näin poikkeuksellisen suuri voima. Eräänä syynä on epäilemättä tuo uskonnollinen kunnioitus vanhuutta kohtaan, josta olen juuri puhunut. Kuta iäkkäämmäksi isä tulee, sen tehoisammiksi uskotaan hänen siunaustensa tulevan, Israeliittain keskuudessa oli se isän mystillinen etuoikeus, että hän voi määrätä poikansa vastaisen kohtalon, erikoisen suuri juuri silloin, kun isän päivät alkoivat olla luetut; ja etelä-Alrikan hererot pitävät siunausta, jonka isä antaa kuolinvuoteellaan, erittäin tehokkaana. Mutta samalla saavat vanhempain ja etenkin isän toivomukset maagillista voimaa myöskin heidän yhteiskunnallisesta asemastaan, heidän vallastaan lapsiinsa. Miten suuri vaikutus tällä seikalla on lausuttujen toivomusten tuloksiin, ilmenee selvästi siitä kreikkalaisesta käsityksestä, että Erinnys-hengettäret s.o. henkilöityneet kirot, eivät kostaneet ainoastaan rikkomuksia, joita tehtiin vanhempia, vaan myöskin iäkkäämpiä veljiä ja sisaria kohtaan, jotavastoin nuoremmalla veljellä tai sisarella ei ollut lainkaan Erinnystä, joka olisi kostanut hänen puolestaan, mikä viimemainittu seikka johtuu siitä selvästä syystä, ettei nuorten kirouksilla arveltu oikeastaan olevan mitään merkitystä. Marokossa sanotaan, että kirot, jotka mies singauttaa vaimoonsa, ovat yhtä tehokkaat kuin nekin, jotka isä lausuu lapsilleen. Ja Tonga-saarten alkuasukkaiden käsitys on sellainen, ettei kirouksessa ole mitään voimaa silloin, kun se kohdistetaan henkilöön, joka on korkeammassa yhteiskunta-asemassa kuin Itse kirooja.