Aikuisena miehenä on hän itse kertonut tästä elämänsä kehityskohdasta: "Syksyllä vuonna 1818 pääsin oppilaaksi vasta perustettuun Urachin seminaariin, jossa viivyin neljä vuotta. Arvostelen nämä vuodet en ainoastaan elämäni onnellisimmiksi, vaan myös enin siunatuiksi. Seminaarimme ystävällisessä hiljaisuudessa, uskollisessa liitossa useampien ystävien kanssa oli meille pyhä nautinto eikä raskas kuorma tieteen alalla, erittäin ystävällismielisten opettajien johdolla, yhä etemmä tunkeutua. Etenkin yhden sikäläisen opettajan ystävällisessä ja tosi-isällisessä hoidossa kehittyi entisen hyvän tottumuksen uskonnollinen siemen yhä enemmän vapaaksi, itsetietoiseksi rakkaudeksi jumalallista esikuvaamme kohtaan ja yhä selvemmäksi kristillisyydessä olevan Jumalan voiman tuntemiseksi. Tämä tähti on johtanut minua läpi vuotten, etenkin siihen aikaan opiskelevaa nuorisoa ympäröivän kiusauksen."
Urachissa ollessaan liittyi Beck varsinkin kahteen koulukumppaniinsa. Toinen oli Matias Schneckenburger, joka myöhemmin jumaluusopin professorina Bernissä saavutti etevän maineen ja oli lahjakkain seminaarin oppilaista. Myöhemmin edusti hän kyllä toista suuntaa jumaluusopissa kuin Beck, vaan jo tähän aikaan yhdisti heitä etupäässä tieteelliset harrastukset. Sydämmensä tarvetta vastasi enemmän seurustelu toisen nuorukaisen kanssa, jolla uskonnon asiassa oli sama vakavuus kuin hänelläkin. Hänen nimensä oli Kristian Rudolf Flad, jonka Beck usein vei mukanaan lupa-ajaksi Balingeniin ja jonka kanssa hän oli ystävyydenliitossa ystävän aikuiseen, vuonna 1830 tapahtuneeseen kuolemaan asti. Fladin välityksellä tuli Beck tutuksi veljesten Ludvig ja Wilhelm Hofackerin samoin kuin näiden vanhemman ystävän Albert Knappin kanssa. Beckin ja Fladin Urachissa ynnä Wilhelm Hofackerin välillä Stuttgartissa sukeutui ystävällinen kirjevaihto, joka pääasiallisesti koski heidän sisällistä elämäänsä ja opinnoitansa. Ihmetellä täytyy vakavuutta, millä nämä seitsentoistavuotiaat pyrkivät edistymään sisällisesti ja ulkonaisesti sekä kehottivat ja neuvoivat toisiansa.
Otamme tähän otteita Beckin kirjeestä Wilhelm Hofackerille. Hän kirjoittaa:
"Olen päättänyt Reinhardin saarnojen ohella ottaa Luteruksen kirjat jokapäiväiseksi uskonnolliseksi yksityislukemisekseni, johon aina käytän aamuisin ajan 6:sta 7:ään; iltasilla kello 8-10 luen Uutta Testamenttia. Jos sinä joskus tapaat harrastusta ansaitsevaa kirjallisuutta laveammassa merkityksessä samoin kuin uskonnollisessakin, niin pyydän sinua, rakas veli, minullekin sellaisia ilmoittamaan.
"Sinä et näy, viimeisen kirjeesi mukaan, hyväksyvän minun mietteitäni meidän jo nyt muiden ihmisten hyväksi aljettavasta toimestamme; meidän tulee odottaa, kunnes Herra meissä puhdistaa, mikä Hänen edessään ei kelpaa. Milloin tulee se aika, rakas veli, jolloin sinä taidat arvostella itsesi puhtaaksi, siis kykeneväksi laajempaan vaikutukseen sen mukaan kuin tämä on sinulle mahdollista? Mitä varten panna kynttilää vakan alle? Mutta että kullakin meistä on valopuolensa, sen kieltäminen olisi Jumalan pilkkaamista. Voimmeko Jumalaa Jeesuksen mielen mukaan kunnioittaa, ellemme pidä Häntä esikuvanamme? Ja Hän sanoo: 'Minun Isäni vaikuttaa aina tähän asti ja minä vaikutan myöskin. Minun ruokani on se, että minä teen Hänen tahtonsa, joka minut lähetti ja täytän Hänen työnsä. Siinä minun Isäni kunnioitetaan, että te teette paljon hedelmää.' Miten muutoin tulee sitten meidän rakkautemme muihin ilmetä? Rakastakaamme ei sanoilla eikä kielellä, vaan työllä ja totuudella. En voi vakuuttaa itseäni sinun lauseistasi ja uskon, että, jos ihminen ei mistään muusta syystä kuin puhtaasta rakkaudesta Jumalaan ja Vapahtajaansa harrastaa tehdä hyvää kanssa-ihmistensä keskuudessa ja joka päivä rukoilee Jumalalta apua, hän, niin heikko kuin onkin, varmaan ei tule Jumalalta hylätyksi ja kantaa paljon hedelmää."
Tästä näemme, että Beck ei voinut jo nuorukaisena ajatella kristillisyyttä ilman toimivaa rakkautta lähimmäisten palvelemisessa, ei kyllä kuumeentapaisessa levottomuudessa vaikuttaa jotain siellä ja täällä, vaan siten ja siinä, missä elämän luonnolliset olosuhteet niin vaativat. Niinpä näemme hänen jo Urachissa ahkeroivan palvella toisia ja ottaa osaa heidän hätäänsä. Uskollisesti hoitaa hän talvella 1819-20 sairastavaa ystäväänsä Schneckenburgeria ja viettää kaikki lomahetkensä ystävän vuoteen ääressä, valmistaapa omilla varoillaan ystävän synnyinpäiväksi hänen paranemisensa johdosta pidot omenatorttujen tarjoilulla. Talvisin viettivät nämä molemmat ystävykset usein lepohetkensä pyhäpäivinä seminaarin kirjansitomossa ja opettivat vointinsa mukaan tiedonhaluista kirjansitojan sälliä. Toisen kerran käyttää hän tarjoutunutta tilaisuutta useampina sunnuntai-iltoina kahdelle yksinkertaiselle talonpojalle, jotka mielellään halusivat tietää jotakin uskonpuhdistuksen historiasta, kertoella sen täydellisesti. Kahdelle köyhälle pojalle antoi hän myös ilmaiseksi opetusta.
Eräälle köyhälle koulukumppanille hankki hän yhdessä Schneckenburgerin kanssa kaikessa salaisuudessa tarpeelliset kirjoitustarpeet; toisen kerran kokosi hän kumppanien keskuudessa apuvaroja eräälle vesitulvan tähden vahinkoa kärsineelle myllärille Balingenin läheisyydessä, jonka kohtalosta oli isältänsä saanut kuulla. Syntymäpäivänänsä koki hän itselleen iloa valmistaa sillä, että lahjoitti köyhälle koululaiselle vaatteita, jotka itselleen olivat pieniksi käyneet. Näistä pienistä piirteistä näemme, että, niin ahkera kuin opinnoissaan olikin, hän ei elänyt ainoastaan kirjojensa kanssa, vaan että hänellä oli tarvis seurustella ihmisten kanssa, joiden ympäröimänä elää ja että hänellä on avonainen silmä heidän iloilleen ja suruilleen.
Mutta samoin kuin hän mielellään antautui palvelemaan toisia, sai hän Urachissa ollessaan uskollisia ystäviä, jotka isällisesti neuvoen ja kehottaen auttoivat häntä eteenpäin. Nimenomaan kiintyi hän professori Köstliniin, joka myöhemmin tuli seminaarin johtajaksi ja jonka kokeneita neuvoja hän kaikissa tärkeissä kysymyksissä haki ja saikin. Köstlin ymmärsi kristillisessä hengessä innostuttaa tulevia jumaluusoppineita tutkimaan klassillista vanhaa aikaa sekä, tiedon alalla edistämisen ohella, vaikuttaa myös hyväätekevästi oppilaittensa luonteenkehitykseen. Beck, joka tiedonjanossaan harrasti pakollisten lukujen rinnalla paljon muitakin lukuja, pyysi näihinkin nähden Köstliniltä neuvoja ja jätti hänen arvosteltavikseen kirjallisia kyhäilyjänsä. Suurinta kiitollisuutta tätä opettajaa kohtaan on Beck tuntenut aina ja lausuikin Köstlinin haudalla: "Ei ole imartelulla, vaan sydämmen pohjasta lausuttua, kun sanon: ei ketään muuta opettajaa ole minun niin paljosta kiittäminen kuin juuri tätä, jonka luut edessämme lepäävät; — hän oli minulle ei vain opettaja, hän oli minulle alusta alkaen isällinen ystävä. Hänen ulkonainen olemuksensa saattoi nuoruuden elokkaisuudelle kyllä tarjota vähemmän, kuin sen toivo ja tarvis on, mutta sisällinen, kunnollinen ydin tuntui ja näkyi kumminkin jollain tavalla kaikille. Minua ainakin veti lempeä vakavuus ja mielen hiljaisen koossaolemisen ilme, joka koko hänen olennostaan näkyi, sekä tutkivan ja kokeneen hengen tarkka puhetapa sellaisella voimalla puoleensa, että minä täydellisesti luotin häneen ja olin pakotettu minulle mielellään suotuina tuttavallisen seurustelun hetkinä avaamaan kunnioitetulle opettajalle sisimmät ajatukseni sekä jatkamaan tätä myöhemminkin vielä kirjeellisesti. Ne eivät olleet kysymyksiä vain tieteellistä laatua, joille minä etsin ja löysin ratkaisun; ne olivat sisällisen elämän kysymyksiä, jotka nuoren kehittymisaikana häilyvää, kokematonta sydäntä syvimmässä pohjassaan liikuttavat ja joiden ratkaisu, niin taikka toisin, enimmäkseen kaukaiseen tulevaisuuteen vielä vaikuttaa. Niin jäin neuvoa ja ohjausta, josta minulla nyt vielä on siunausta, etenkin ohjausta yhteen tarpeelliseen ja totuuden jumalalliseen lähteeseen, jolla minä innostuin ja vahvistuin voittamaan kunnianhimoisen tiedonjanon ja tuon laajalle levinneen kiusauksen sokaiseman viehätyksen, etsiä ensimmäisin ja korkein tavarani juuri siinä, mitä nuoruuden ja tieteen touhussa niin helposti kohdellaan viimeisimpänä ja vähäisimpänä. Minä pidän tämän jaloimpana kalleutena, mihin ihmishenki voi toista auttaa ja sen tähden armottakoon ja siunatkoon Jumala vainajaa etenkin siitä avusta, mitä hän on minulle suonut."
Tästä kiitollisen oppilaan tunnustuksesta huomaamme ei ainoastaan sen, miten uskollisesti opettaja oli hoitanut tehtäväänsä oppilaisiin nähden, vaan saamme luoda myöskin silmäyksen Beckin sisälliseen elämään tänä hänen Urachissa oloaikanansa ja näemme, mitenkä hän silloin jo tämän opettajan johdossa sai vakavan sisällisen aseman evankeliumiin nähden.
Samaan suuntaan edistävästi vaikutti myöskin seurustelu Mezingenin pastori Dsianderin, Beckin Balingenissa olleen opettajan veljen kanssa. Mezingenissä, noin 8 kilometrin päässä Urachista, kävivät nuoret seminaarilaiset usein sunnuntaisin, olivat Jumalanpalveluksessa ja seurustelivat pastorin kanssa, joka itsellensä ja virkaansa nähden pani suuret vaatimukset. Tämä seurustelu vaikutti siunausta tuottavasti myöhemmälle ajalle.