Useammalta taholta kehotettuna saarnasi Beck ensimmäisen saarnansa Ap. T. 10: 34-41 jo vuonna 1820 Heselwangenissa, eräässä Balingenin syrjäseudussa. Syyskuussa vuonna 1822 päättyi Urachissa oloaika tutkinnolla, joka oikeutti yliopistoon Tybingenissä ja siinä olevaan 'Stiftiin' eli papeiksi aikovia varten perustettuun yhteiskotiin pääsemiseen. Beck suoriutui tutkinnossa kunnialla ja opettajansa Urachissa antoivat hänestä todistuksen: "Beck on luotettava, säännöllinen, uskonnollinen, ei saanut neljään vuoteen pienintäkään rangaistusta, antoi lukujensa ohella tunnollista ja huolellista opetusta."

Talvilukukaudella 1822 alkoivat nyt siis hyvin valmistuneelle nuorelle miehelle yliopistoluvut eli varsinainen valmistautuminen tulemaan toimeensa. Useimmat jumaluusopin ylioppilaat Wyrttembergissä pyrkivät yliopistossa lukuajakseen jo mainittuun jumaluusopilliseen Stiftiin, jolla tarkotetaan runsailla varoilla varustettua laitosta, missä nuoret miehet saavat maksuttomasti huoneen ja koko ylläpidon ja jossa jokaiselle oppilaalle määrätään varma opiskelujärjestys samoin kuin siinä vallitsee tarkka elantojärjestys muutenkin. Ymmärrettävää on, ettei itsenäisille luonteille aina tunnu helpolta, alistua kaikissa laitoksen järjestykseen ja nähdä olevansa vartioitu joka askeleella, vaikka toisaalta on myönnettävä, että juuri tämä kuri ja kasvatus, opiskelujen tarkka järjestys ja säännöllinen elämä monipuolisesti tuottaa hyviä hedelmiä nuoriin ylioppilaisiin nähden. Olisiko sellaiselle luonteelle, kuin Beckin oli, joka kaiken tunnontarkkuuden ohella määrättyyn järjestykseen nähden, kumminkin suuresti halusi vapaata yksilöisyytensä kehitystä ja kasvamista, säännöllinen olo tässä laitoksessa vaikuttanut hyödyllisesti, on ehkä epäiltävää. Mutta asianhaarat satuttivatkin niin, että hän tuli kaikkiaan vain neljä lukukautta asuneeksi laitoksessa ja että hänelle tälläkin ajalla myönnettiin aivan erityistä vapautta syystä, että hän jo kahden lukukauden päästä sairastui maksatautiin, joka teki säännöllisen osanoton luennoihin hänelle mahdottomaksi. Muun opiskeluaikansa, aina syksyyn 1826, opiskeli Beck siis yksinään ja vain lyhyen ajan hän voi käydä professorien luennoilla. Jumala itse otti hänet paljoa kovempaan kurikouluun kuin laitoksessa olisi ollutkaan, otti hänet erilleen, pani murheen ja kovan ruumiillisen vaivan kouluun. Itse hän lausuu siitä seuraavasti:

"Päästyäni yliopistoon Tybingenissä syksyllä 1822 ei tutkimus ja kilvoitus näkymättömän helmen saavuttamiseksi lakannut. Sen vain, mitä nuorukainen välittömästi ja rehellisesti omaan sydämmeensä ja toimintansa ahtaassa piirissä oli omistanut, täytyi nyt laajentuneessa piirissä ja moninaisten sisällisten ja ulkonaisten kokemusten sekä tapausten aikana uudestaan juurtua, lujentua ja kehittyä. Moni asia, mikä aikaisemmin oli voitettu, näytti menetetyltä, mutta korvautui toisaalta jälleen. Tässä kuolevaisessa ruumiissa, maallisessa asuinsijassamme, joka vaivaa sielua (Wiis. k. 9: 15) ja rasittaa hajaantunutta mieltä, ei hengen vakava taistelu koskaan lakkaa; päin vastoin täytyy sen, mitä vanhempien huoli ja opettajain taito varhaisemmalla iällä heikkona sinapinsiemenenä istutti, enentyä ja täydentyä varjokkaaksi puuksi. Ulkonaisestikin sai oloni Tybingenissä vakavan leiman, kun keväällä 1823 tulin vakuutetuksi, että maksaani olin saanut vaarallisen vian. Sydäntäni vihloi nähdessäni täten parhaassa nuoruuteni iässä itseni siirretyksi äkkiä täyden terveyden entisestä voimasta sairastavaksi. Usein olivat ihmiset minut ylönantaneet, mutta Jumala ei. Opin yhä innokkaammin pitäytymään Pyhän Raamattumme ihanaan lauseeseen (2 Kor. 4: 16): 'Waikka meidän ulkonainen ihminen turmellaan, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistetaan.' Niin usein ja niin paljon kuin tuo rasittava vaiva minua opiskeluissani keskeyttikin, avautui kuitenkin siinä minulle koulu, jommoista en yhdenkään oppineen luona olisi saanut ja josta minä Herralle, joka haavoittaa mutta parantaa myöskin, annan vilpittömän kiitoksen; sillä varmaan juuri pilvisellä säällä kylvetään moni siemen, joka ei ehken onnistu päivänpaisteella."

Näin ohjautui Beck ruumiillisen vammansa kautta opiskeluaikanaan syvemmälle Raamattuun sekä panemaan kaiken turvansa Jumalan sanaan ynnä totuudeksi käsittämänsä heti toteuttamaan työssä ja elämässä. Tällä tapaa kehittyivät ja lujittuivat hänessä jo yliopistoaikana hänen jumaluusoppinsa peruspiirteet; ne syntyivät vakavasta totuuden tuntemisen kilvoituksesta rukouksen ohella ja tuskien tulessa. Uskollinen, pitkittyvä Raamatun tutkiminen ja tieteellisten järjestelmien sekä filosofisten ajatussuuntien vakava miettiminen, suuntien, jotka siihen aikaan aivan erityisesti mieltä liikuttivat ja niitä moninpuolisesti toisiaan vastaan nostattivat, kasvattivat osaltaan nuorta miestä. Ja vaikka hän siis tuli enimmän osan yliopistoaikaansa lukeneeksi itsekseen, oli hänellä yhä ahkeran kirjevaihdon kautta isällisenä neuvojana rakastettu opettajansa Köstlin Urachissa. Tämä neuvoi kaikki kokemukset ruumiin heikkoudestakin muuntamaan tutkimisen esineeksi; "sellainen kokemus voi" — hän kirjoitti — "muuttua tutkimiseksi, jota ei muiden tutkimisten raskaalla kullalla voida mitata." Ja koska nämä neuvot epäilemättä ovat olleet Beckin kehittymiseen nähden ratkaisevaa laatua, otamme tähän hiukan useampia otteita niistä. Aina on niissä jatkuvaan yksityiseen Raamatun, etenkin Uuden Testamentin tukemiseen kehotusta. "Että Te sen ohessa selityksiin nähden pitäydytte varsinaisiin sankareihin, kuten Luterukseen, sitä ette tule katumaan. Kumminkin suositan luettavaksenne myös Meyerin Raamatunselitystä ynnä Qwesnelin Uutta Testamenttia. Muutoin johtaa Raamatun tutkimisessa vilpitön pyrkimys, yhdessä sisällisen, välittömän ylentymisen kanssa iankaikkiseen valkeuteen, kutakin löytämään sen tien, joka hänet vie sydämmen rauhaan. Elävään tuntemiseen pyrkimyksenne, jossa ette jätä yksipuolisesti syrjään elämää ettekä tuntemista, saavuttaa varmaan oikean palkkansa." Ja näin luki siis Beck Raamattua siten, kuten hän myöhemmin pani oppilaittensa velvollisuudeksi Raamatun tutkimisen sanoilla: "Lukekaa Te Raamattua ilman monia selityskirjoja, mutta totuutta etsivin sydämmin. Lukekaa eteenpäin, kunnes joudutte kohtaan, joka tunkee sydämmeenne ja omaantuntoonne! Siinä pysähtykää ja antakaa sanan itsehenne vaikuttaa. Lukekaa eteenpäin ja jos tulette kohtaan, mitä ette vielä ymmärrä tai mihin pahenette, niin antakaa sen kohdan toistaiseksi jäädä silleen ja lukekaa eteenpäin. Rukoilkaa vakavasti ja pyrkikää sanan mukaan elämään, niin saatte yhä enemmän selvyyttä. Ottakaa itsellenne usein pitkittyvä yhtämittainen aika pitkittyvään yhtämittaiseen Raamatun viljelemiseen, että Jumala saa Teitä opettaa, s.o. oppikaa ja harjoittakaa itseänne yhä eteenpäin yhdistämään Raamattu Raamattuun, kaikkeen nähden, mitä Raamatussa luette, siitä itsestään käsitteet etsimään, Raamattua Raamatusta ymmärtämään ja siitä kiven kiveen liittäen rakentamaan Herran silmien edessä ja Herraa avuksi huutaen. Vaikka työ alussa sujuukin heikosti, niin se kumminkin sujuu ja edistyy; mutta kavahtakaa hätiköimistä, ettette luuloissa mene yli sen, mitä selvästi käsitätte, ettette jonakin määrättynä aikana tahdo jotakin kohtaa pitää kaikinpuolin selvänä ja varmana, vaan jättäkää hämärälle oma aikansa ja käyttäkää sillä välin uskollisesti, mitä selvästi olette käsittäneet. Oppilaan kuuliaisuus Raamatulle on ensimmäinen iankaikkisen totuuden tuntemisen ehto. Sananl. 15: 33; Joh. 1: 46; 5: 39; 7: 17; 8: 31 seur."

Tällaiseen oppilaan kuuliaisuuteen ei Beck itse ollut ensinkään helposti, vaan ainoastaan kovien taistelujen kautta kehittynyt. Varsinkin tuotti hänelle paljon levottomuutta ristiriita Kantin filosofiian ja raamatullisen kristillisyyden välillä. Kokeet, joita juuri silloin Tybingenissä tehtiin Kantin ja Kristuksen sopusoinnussa olemisen hyväksi, enensivät vain hänen sisäistä tuskaansa. Köstlin neuvoi hiljaiseen ja kärsivälliseen eteenpäin pyrkimiseen. "Tuollaiset kokemukset", hän kirjoitti, "kuuluvat ylevään jumalalliseen murhenäytelmään, jonka korkein kasvatus meidän hengessämme panee toimeen ja jonka onnelliseen edistymiseen on tarpeen vähemmin suru siitä, miten vastaisuudessa käynee, kuin into täyttää rehellisesti itsekukin esiintuleva tehtävä. Luja totuuden rakkaus ja tuo sisällinen toiminta, joka tulee kunnioitetuksi vaikenemisella enemmän kuin puheella, voi tässä kaiketi yksin varmaan auttaa." Beck seurasi tätä neuvoa ja voi myöhemmin eräälle oppilaalleen kirjoittaa: "Voin Teille kokemuksesta sanoa: kestäkää vain totuuden kuritusta, pysykää sanassa, niin pääsette sisällisen sekavuuden tilasta sisälliseen totuuteen niin että huomaatte itsessänne tuntemisen ja vapauden. Älkää siis vain karatko nykyisen ja tulevan vaivan pelosta koulusta pois, jossa jo niin paljon olette saaneet, kuin Teillä jo on; nämäkin sisälliset hengenmyrskyt kuuluvat meissä teologeissa niihin vaivoihin, joiden kautta meidän täytyy Jumalan valtakuntaan kulkea — sisälle käydä, yhä runsaampi pääsy iankaikkiseen valtakuntaan saada — siellä on seppele, semmoista ei yksikään yliopiston opettaja jakele."

Ahkerasti tutki Beck sisäisten taistelujensa ja tuskainsa aikana sen ajan etevimpiä dogmatiikkoja, uskonto-oppeja, ja Köstlin oli näihinkin nähden uskollisena neuvonantajana. Hänen tasapuoliset ja raittiit arvostelunsa sen ajan etevimmistä omat aivan merkillisiä, ollakseen syrjäisen seminaarin opettajan lausumia: "De Wetten teoksissa vaihtelevat selvät, hyvin hyvät yksityiskohdat kevytmielisen lavertelun kanssa. Hänen järjestössään voitte, jos ilman pahenematta sen läpi tutkitte, koetella sen lujuutta, mitä tähän asti olette voittaneet; ainakaan ei Teitä tule se yhtään ahdistamaan, koska tässä rakennuksessa on ilmaa kyllälti asua. Marheinecke on jonkunlainen Augustinus, mutta hänellä on liian vähän kritiikkiä; tätä taas ei puutu Schleiermacherilta; hänen kristillisen uskon esityksessään osottautuu mies, joka ei voi rakentaa ilman samalla särkemättä, joka menettely minun täytyy pitää enimmäkseen liian hätäisenä ja riittämättömänä; en kuitenkaan millään tapaa häntä kokonaan hylkäisi, kun hän juuri kristologiiassa hämmästyttävällä tavalla lähentelee sitä, mitä minä pidän kristillisen uskon ja elämän polttopisteenä." Kumminkin sai Beck kaikista näistä oppikirjoista yhä vähemmän tyydytystä. Hän alkoi sen tähden itsetakeisesti yhdistää Raamatun omia lauseita yksityisistä opinkappaleista ja täten tuli hän vähitellen sen järjestön perille, joka on itsessään Raamatussa, omisti Raamatun ajatukset ja näkökannan yhä enemmän itselleen ja itseensä, niin että myöhemmin Nitzsh arvosteli: nykyajan teologein joukossa ei ulotu Raamatuntuntemisessa yksikään Beckin tasalle ja Hagenbach seurustellessaan Beckin kanssa sai vakaumuksen, minkä on lausunut seuraavin kaunein sanoin: Luteruksen jälkeen ei ole kyennyt enää kukaan sellaisella, Bachin urkuinsoittoa muistuttavalla voimalla tarttumaan Jumalan sanan soittimiin kuin Beck.

Myöntää tulee, että Beck on saanut puhdas-raamatullisen oppijärjestönsä muodostamiseen vaikuttimia vanhemmalta Tybingenin koulukunnalta. Siinä merkityksessä on hän "vanhempien Tybingeniläisten" oppilas, joista on oikein sanottu, että he rauhattomana aikana pitivät Kristuksen jumaluuden ja kristillisyyden jumalallisuuden milt'ei hyljättyä lippua korkealla sekä puolustivat ja pelastivat isien perinnön paremmalle aikakaudelle. Syvä kunnioitus, joka noilla miehillä oli pyhää Raamattua kohtaan, tuotti siunausta. Kun he täydellä todella pitivät Raamattua totuuden kalliona, oli heidän opetuksissaan yhä jatkuvaa kehotusta kalliin aarteen esille kaivamiseen.

Muutoin saivat jo ylioppilasaikana Beckin kumppanit hänestä sen vaikutuksen, että hän oli täydellisesti itsenäinen luonne. Miten tarkkanäköinen ja syvälle ulottuva kritiikki vallitseviin hengellisiin virtauksiin nähden hänessä jo nuorempana oli tunnettavissa, osottaa selvästi hänen ystävänsä Wilh. Hofackerin kirjeestä vuodelta 1827 seuraava kohta: "Sinun lauseesi ja valituksesi vanhasta syntivimmasta, joka on kietoutunut kirkkoon ja valtioon, saarnatuoleille ja kateedereille, olivat aivan kuin minun sielustani vuotaneet. Mutta kuka on Augiaan tallin puhdistava? Luulen Herkuleen voimankin siihen liian heikoksi. Itsensä Jumalan täytyy antaa esille syöksyä mahtavan virran, joka siitä puhdistaa, mitä vanhuuden nojalla on valtaa pitämässä. Yleensä huudetaan: rauha! rauha! Niin rauha, joka siittää iankaikkisen kuoleman! Huudetaan: valistusta! Niin — valistusta, joka Jumalan silmien ja Hänen viisautensa loisteen edessä kätkeytyy yöhön! Ja siinä, missä isien vanha usko esiintyy, huudetaan: mystillisyyttä! Mitä meille jää enää jäljelle, veli kulta? Kansan keskuudessa on yhä vielä jotakin liikettä, ajan paino on saanut monen tuntoihinsa. Meidän tehtävämme on koota jyväsiä akanoiden seasta ja valmistaa Herralle kiitosuhri, piirittäköön meitä vaikka kuinka ylhäisempien paino ja alhaisempien kylmyys, Herra ei anna meidän vajota. Jo aikaa olen minä siitä mielipiteestä luopunut, että kristillisyys hallitsisi eikä hallittaisi. Nyt ollaan miltei samalla asteella, kuin kristillisyyden laita oli pakanallisessa Rooman valtiossa. Sallittua tai tuskin siedettyä — se on sanottava keskimääräksi. Mutta tämän takia ei se kuitenkaan ole jumalallista voimaansa menettänyt. Kouluviisautta varten emme kumpikaan ole syntyneet ja siitä ei olekaan maailma vielä koskaan mitään innostavaa käännettä saanut."

Pessimismi, synkkä näkökanta inhimillisiin puuhiin nähden ja optimismi, valoisa näkökanta luottamuksessa Jumalan voimaan oli jo aitaisin Beckin elämänkatsomuksena. Se ei ole kumminkaan estänyt häntä Raamatun ohella tutkimasta myöskin teologisen kirjallisuuden aarteita. Niinpä tutki hän Origenesta, Baco Berulamilaista, Melanchtonia, Grotiusta ja Bengelin Gnomonia, arapian kieltä ja kuten päiväkirjaansa on merkinnyt: "mieluimmin etsin virvoitusta itselleni Luteruksen seurasta". Kunnollisilla tiedoilla varustettuna ja sisällisesti verrattain kypsyneenä ja vakaantuneena voi hän täten vuonna 1826, suoritettuansa papintutkinnon, jättää yliopiston.

2. Papillinen toiminta.