"Mikä sinua nyt vaivaa Antti — oletko kovin sairas?"
Antti katsoi Katria tuikean pistävästi ja haalakasti silmiin ja sitte pitkin seiniä ja kattoa. Kasvoilla leimusi tulipunainen, pelottava hohde; rinta nousi ja laski aallon tapaisesti ja hengitys kävi taajaan ja raskaasti. Tuskin kuuluvasti haipuilivat hänen huulensa sanoja:
"Näette-kö — noit-a, noita pien-iä herroja — — uuh-uuh — ne irvis-televät — nauravat — ja pit-k-ää nenää näyt-tävät — uuh-huuh — pois!"
Sitte hän raukesi, vaikka huulet vielä kuulumattomasti liikkuivat. Samassa tuokiossa alkoivat hänen leukansa suonenvedon tapaisesti lotista ja ruumis hytkähdellä; ja heti alkoi hirveä puistutus senjälkeen. Koko vuode vapisi kuin ukkosen käsissä siitä puistutuksesta, joka sairaan valtasi. Wille ja Elli heittäysivät poikkipuolin vuoteelle sairaan päälle ja täysin voimin koettivat hillitä puistutusta. Viiden minuutin ajan se kesti ja sitte Antti rauhoittui. Mutta nähtävästi seurasi puistutusta ankara kuume, sillä huuliaan puhallellen sanoi sairas vaisulla äänellä:
"Hyh-hyh — polttaa — polt-taa —!"
Sitte rauhoittui ja alkoi kuorsata.
"Voi voi kuitenkin — nyt se on sen menoa, se kuolee nyt ihan tuohon paikkaan —" Katri vaikeroiden päivitteli ja hervottomuudesta ja hämmästyksestä vapisevin polvin istui tuolille vuoteen pääpuolella.
Elli työntyi tupaan, meni sieltä omaan kamariinsa, heittäysi suulleen vuoteellensa ja nuuskuttaen huokasi: "Hyvä Jumala, elä salli isän vielä kuolla."
Wille meni tupaan, haki piippunsa, istui penkille ja pannen tupakkaa mietti että: "Jos kuolee, niin vuorostaanhan on päässyt. Ja ehkä tuo sitte häntäkin Ellin kanssa paremmin onnistaisi, kun Anttia ei enään olisi olemassa. Pääsisi pian koko tämän rikkaan torpan isännäksi."
Samassa kuului rykimistä ja kopinaa ulkoa. Jo alkoi hiljalleen koputella tuvan ovea. Wille meni avaamaan ovea ja nähtyään Tervajukan mustankirjavan naamaan ovesta pistäyvän sisään, sanoi: