Vyötäisilleen nostetut hameensa helmat päästi hän alas sekä pyyhkieli kenkiään edessä olevaan nurmikkoon. Sitte nousi hän ylös hienoilla matoilla päällystettyjä rappusia. Monta monituista kertaa ennenkin oli hän tepastellut ylös näitä rappuja, joten ei hänen vähääkään tarvinnut epäillä mistä ovesta sisään astuisi.
Mutta tuskin oli hän ehtinyt auvaista eteisen ja kuistin välisen monivärisillä laseilla varustetun oven, sekä astua sisään, kun jo näki salin ovessa häikäisevän kirkkaaksi kiilloitettua avainta väännettävän sisäpuolelta. Samassa se rynnähti auvetakin ja pulleanaamainen pönäkkärakenteinen tuomari pisti päänsä ulos oven raosta venyttäen lyhyttä kaulaansa niin pitkäksi kuin vaan mahtoi. Vaimo niiasi syvään.
"Mitä asiaa?" hän kysäsi puolittain äreästi vaimolta, joka jo oli ehtinyt hyvin lähelle salin ovea.
"Ettekö antaisi anteeksi sitä tuomioa — kunnioitettava herrassöötinki — se on niin katkeraa lähteä siitä kodista, jossa on syntynyt ja kasvanut — ja mihinkä sitä menisikään, kun ei ole mitään tiedossa. Jumala teitä siunatkoon kunnioitettava herrassöötinki — jos vaan —".
Viimeistä lausetta sanoessaan herahti kyyneleitä vaimon silmistä.
"Ei auta enään — sinulla on niin huono mies ett'ei se kykene torpan kunnolliseen hoitoon — ja kuka ne vahingot sitte maksaa? Mutta olkoon menneeksi, saatte siinä asua määrättävää veroa vastaan, vaan kaikki pellot ja niityt otan teiltä pois —. Niin voit sanoa sillä tavalla miehellesi, joka tulkoon sitte tänne ilmoittamaan asian päätöstä".
"Vaan Herra Jumala — —!"
"Ei mitään Jumalia enään, nyt saat mennä!"
Sen sanottuaan vetäisi tuomari oven kiukkuisesti kiinni, jättäen Komulaisen Katrin siihen seisoa töllöttämään, joka ei vähiin aikoihin ollut selvillä mitä tehdä, sillä sydäntä kovin musersi tuo herran ynseä kohtelu, sekä se ett'ei se sallinut hänen asiaansa tehdä oikein selväksi.
"Kuka tuo eukko oli?" kapteini tuomarilta kysyi kuin tämä jälleen oli mennyt sisään, sillä hän tuomarin huomaamatta oli hiipinyt hänen selkänsä taakse ja kuullut keskustelun.