Vaikka tulevaisuus näyttikin hämärältä, melkeinpä toivottomalta, ei Katri kuitenkaan voinut toivoansa heittää; sillä jo syntyessänsä oli hänellekin osansa määrätty tässä maailmassa. Ei suinkaan Luojansa häneltä tätä osaa vieläkään pois ottanut. Sillä vaikka herrassöötinki oli tyly ja armoton, voi niitä löytyä vielä hyviäkin ihmisiä, jotka eivät hänelle selkäänsä käännä. Ehkä Järventausten Heikki — ja jos ei sekään, niin tottahan joku muu.
Mieleensä kuvastui hyvä torppa, jonka emännäksi hän vielä joskus pääsisi, jossa koottaisiin rikkautta ja sitte ostettaisiin talo — tuommoinen hyvän puoleinen talo, jossa hän sitte emäntänä kaikki sisällisen talouden toimet järjestäisi oikein hyvälle kannalle. Hänen käskettävällään olisi useita piikoja ja Antilla useita renkejä. Elli kasvaisi suureksi ihailtavaksi tytöksi, jolla kävisi paljon rikkaita ja kilpailevia kosijoita. Hän joutuisi upeaan ja hyvin elelevään taloon emännäksi, ja sitten - - ja sitten —
Näissä hyvissä mietteissään hän oikein iloitsi ja hyräili muuatta rakkaudenlaulua, jota kuusi vuotta takasin, jolloin vielä tyttönä leluili huoletonna kuin taivaan lintu, aina viserteli.
Mutta tultuaan Ranta-ahon töyräälle, näkyi tuolla petäjikön partaalla koti, hänen rakkahin syntymäkotinsa, jonka pian saisi jättää, tietämättä kuitenkaan minne menisi. Silloin apeutui mieli ja kukistuivat tuulentuvat, joita vasta rakenteli. Muistui mieleen Karhulan herrassöötinki tylyine kohteluineen, muistui mieleen Antti, Elli-tyttö ja — kaikki.
Ja silloin taas oli kyynel putoamaisillaan.
3.
Antti Komulainen oli ihan kuin päiviltään viety. Mikään työ ei maittanut. Väliin hän kyllä otti kirveen olallensa ja läksi katselemaan niittynsä aitoja, latoinsa ovia ja halkopinojansa, mutta ei tehnyt mieli lainkaan niihin koskea, sillä miksikä hän tekisi työtä muiden hyväksi, jotka kuitenkaan eivät anna hänelle sen parempaa kiitosta kuin että hän on huono — kykenemätön mies.
Ja miksi hänen piti saada herrassöötinkiltä "huonon" miehen nimi, koska kaikki mielestänsä oli tehnyt niinkuin tehdä voi. Olihan hän tämän kuuden vuoden kuluessa, jonka torpassa oli ollut rakentanut uuden riihi- ja navettarakennuksen, oli salvanut joka kevät pari uutta heinälatoa, joka syksy kääntänyt useita kapanaloja uutta peltomaata, pannut uutta aitaa tuhatkunta seiväsparia vuosittain, kiskonut pensaita ja vääntänyt kantoja sekä kiviä pelloilta ja niityiltä, oli vielä ojittanut ja lannoittanut erään suuremman nevamaan. Hän oli täsmälleen ja määrälleen suorittanut kaikki päiväveronsa ja muut ulostekonsa. Ja sentään sai hän "huonon" nimen — kykenemättömän nimen.
Hän tunsi katkeraa vihaa sydämmessänsä herrassöötinkiä kohtaan, eikä hän voinut ajatella hyvää muistakaan herroista, joista aina oli kuullut sanottavan että ne halveksivat ja rasittivat alamaisiansa.
Pari kertaa viikossa läksi hän aina kiertomatkoilleen muihin kyläkuntiin, joskuspa toisiin pitäjiinkin, mutta palasi aina samana hyvänä, löytämättä mitään mieleistänsä kotipaikkaa, sellaista, johon täydellä uskalluksella olisi voinut heittäytyä tulevaisuuttaan odottelemaan.