Vaan kun Antti tuli sisään ja arveli että "tulleekohan nuo meille?" hän heti jätti ompelunsa ja meni katsomaan.
Tuntui oikein iloiselta ajatellessa että jos ne vaan tulisivat, Kyllähän niitä aina muita luonakävijöitä löytyy, mutta harvoin tuollaisia parempia ihmisiä, Ei hän sentään Antille ilmaissut ajatustaan, kun tiesi että tämä oli aivan toista mieltä.
Mutta siinä ne jo olivatkin ihan oven edessä, sisään pyrkimässä, Lakson herrasväeksi Katri heidät tunsi. Siinä oli sukkeluuksia lasketteleva Hjalmari-herra ja kartanon suora ja totisen näköinen pehtoori, sekä Selma ja Agnes neidit, Hjalmarin sisaruksia, joiden sanottiin ylioppilaaksi olevan hankkeissa.
Katri meni jo heitä vastaan työntämään ovea auki, jolloin metsästäjät koirineen ja pyssyineen astuivat sisään. Katri niiasi jokaiselle erikseen oikein polviaan notkistaen ja pyysi heitä istumaan.
Pikku Elli meni uunin loukkoon ja pistettyään molempain kättensä etusormet suuhunsa, sieltä tulleita katsoa kurkisteli.
Antti sitävastoin istui mököttävän näköisenä perällä pöydän ääressä tuskin ainoatakaan katsetta tulleihin luomatta.
Vieraat valittelivat ensin janoansa sekä kyselivät leikkiä lasketellen että olisiko emännällä ehkä oikein hapanta kirnupiimää, joka olisi erittäin hyvää janoa vastaan.
Katrilla kyllä oli sellaista mielijuomaa varastossa ja pian hän sitä noutikin puhtaaksi pestyllä puuhaarikalla. Vieraat asettuivat vastakkain kahden puolin perhepöytää nauttien kahvikuppeihin kaatamaansa kirnupiimää. Piti olla näet kupitkin, kun ei kelvannut vuoroitella haarikasta.
"Jos Komulaista haluttaisi, saisi meiltä uudistorpan maat, kun itse vaan rakentaisi. Vaikka kuulutaan meiltä annettavan rakennusapuakin jos itseltä ei riittäisi", otti vakavakatseinen pehtoori puheeksi, samalla hörppien kirnupiimää.
"Ja itse saatte valita paikan mistä haluatte, kun vaan sieltä Lehtiviidakon tienoilta!" Hjalmari herra lisäsi katsoen Anttia, joka yhä tuijotteli pitkin nenävarttansa pöydän alle istuen ihan sanattomana.