"Oikeinpa on ihmisen nimi", Katri ihmetteli.
"Mikäs nimi tällä on?" Antti vielä kysyi silitellen Hjalmari-herran jalkain juuressa loikovaa matalajalkaista mustia.
"Nikki Mustonen", hän vastasi veitikkamaisesti hymyillen.
Metsästäjäseurue alkoi lähteä. Nyrpistelivät vielä neniään puhuen ruotsiksi että huoneessa oli raskas ja ummehtunut ilma.
Selma neiti tahtoi kuitenkin vielä ihailla Elliä, joka yhä seisoi uunin loukossa sormet suussa ja kasvot uunia päin. Hän otti sen syliinsä ja alkoi kysellä nimeä, mutta kun ei saanut vastausta minkäänlaista, niin laski jälleen lattiaan ihmetellen että "on se tuo lapsi suloinen olento."
"Ei niitä noin kauniita usein näe", Agnes neiti vakuutti.
"Voi jos olisitte poikamiehiä niin pian rakastuisitte", Hjalmari herra sanoi sukkelasti hymyillen.
Vakava katseinen pehtoorikin nauraa homotti suunsa täydeltä.
Siinä sitte kateltiin jokainen vuorollansa Katria ja Anttia sekä poistuessa lasketeltiin sulavinta leikkiä.
"Näetkös nyt minkälaisen onnen Jumala meille lähetti. Nyt saamme sieltä torpan paikan ja —" Katri puheli Antille seurueen mentyä, ollen niin iloinen että milt'ei hypähdellyt siinä hänen edessään.