"Hm, — niin no — meneehän sitä hädissään jonnekin, mutta toista olisi ollut Järventaustassa", Antti vastasi näyttäytyen vähän huolettomammalta sekä yrittäen puuhaamaan saapastensa paikkailemisen kanssa.
"Kuinka kummallinen sentään voit olla Antti. Sinä hymähtelet vaan vaikka miten kävisi. Mitä sinulla nyt sitte on näitä vastaan, jotka antautuvat niin alhaisiksi että tulevat tämmöiseen pahanpäiväiseen pirttirämään, istuvat tuommoisen pöytäletuskan ääreen ja juovat kirnupiimää niinkuin me itsekin —"
"Mutta eipäs kelvannut haarikasta vuorotella, kun piti olla oikein kupit."
"Porsaat ne yhdestä kaukalosta imevätkin eivätkä ihmiset. Ja sitte keskustelevat ja livertelevät meidän, tämmöisten alhaisten ihmisten kanssa niinkuin olisimme heidän vertaisiansa."
"Ja niinkuin olemmekin heidän vertaisiansa. — Mutta sinä saat nyt voiton, Katri, sillä minä en tahdo riidellä kanssasi, koska emme ole ennenkään riidelleet. Ja sitäpaitsi sinä olet minulle ollut aina hyvä vaimo — että."
Antti heitti jo leikiksikin niin että otti Katria vyötäisiltä ja nosti korkealle kohoksi. Ellikin sitä temppua, kun ei ennen ollut nähnyt, niin oudoksui, jotta parkaisi surkean itkun, luullen äidille pahaa tehtävän.
Sitte vasta herkesi kun äiti lohdutteli, ettei isä tee pahaa ja isäkin sitte otti hänet syliinsä samaa lohdutellen ja pyytäen suutelolta.
4.
Se oli tuossa kissaviikkojen tienoissa, jolloin päivän pituus ei ole suuresti kukonaskelta edemmä, eli jolloin on yhdessä kaksi pimeää, siinä välissä vaan pieni valon viipale.
Luntakin jo oli tullut, tuommoista nuorteata eli vähän niinkuin rasvattua, että siinä reki luisti paraiten kuin se milloinkaan luistaa voi.