"Ei siinä kyllä että yksinkertainen kansa luulee isonjaon tarkoittavan sitä, että jokaiselle annettaisiin ilmaiseksi oma maapalsta, vaan ovat jotkut maamittareistamme tätä heidän hullua luuloansa vielä vahvistaneet vakuuttamalla asian niin olevan. Ikävintä siinä on se että miehet, joiden olisi luullut olevan siksi valistuneita että olisivat neuvoneet kansaa heittämään pois tuollaisen naurettavan luulonsa, ovat sitä päin vastoin vahvistaneet. Tässä ei yksin riittäisi ankarat moitteet tuollaisesta häpeällisestä menettelystä, vaan ansaitsisivat vielä lisäksi laillisen rankaistuksenkin tuommoisesta häpeällisestä narripelistään."
"Siinäpä se nyt oli, ihan tuolla tavalla se asia minun mielessäni poti", Tervajukka sanoi pusertaen naurua ja heittäen päätään vasemmalle, kun kuuli Komulaisen lukevan.
"Kyllä sitä minäkin epäilin, mutta kun sitä niin oppinut mies kuin maamittari, vakuutti, niin enpä sitä voinut olla ihan uskomatoinkaan."
"Ei ole koiraa karvoihin katsomista", hymähti Jukka ja imeskeli huuliaan.
Hänestä kun aina elämä oli tuntunut niin valmiilta, ettei se enempää valmistamista kaipaa, ja oli sentähden mielensä hyvä että entiselleen jäätiin.
Kun tuli kuulluksi että Lehtiviidassa tiedettiin isonjaon asia ratkaista, niin sielläkös vieraita kävi kuin kirkossa. Yhtenään sai kahvipannu liedellä porista, ja - aina se siellä porisikin, poristen ja sohisten kuin saunan kiuvas eikä Katri tuskin joutanut muuta kuin kalistella kahvikuppeja ja lennättää tarjottimella niitä vierasten nenäin eteen. Ja sanomalehti kourassa sai istua Antti kuin pappi messussa ja saarnata jokaiselle tuota "Moitittavaa seikkaa."
Ja noissa vierailuseuroissa lisättiin vieläkin yksi pilkku herrain kuvataululle.
"Tyhmempää kansaa sitä aina vaan nenästä vedetään kuin hevosia suitsista", Antti lisäsi kun oli tuon pätkän lukenut.
"Silloin kauppias rahaa saapi kuin moukka puotiin tulee", sanoi Mäkelän Taavetti. "Mutta mitä hyötyvänsä ne herrat luulevat, kun alhaista kansaa noin narraavat. Häpeä siitä vaan omiin housuihin lankeaa", vieraista muuan tuumasi.
"Häpeä kyllä, ja sen ne ansaitsevatkin", toinen lisäsi.