"Kiitoksia — hehehe — en pidä tapanani juuri paljon tupakoita, mutta ainahan sitä sentään vähän kun on tullut tottuneeksi. — Tuota noin — mitä tästä vielä on matkaa Lehtiviitaan?" vieras puhua palpatti..
Antti heti huomasi liukkaasta puhetavasta, että sen miehen kieli ei olekaan vellissä käpristynyt. Hän mietti hieman tuijottaen Willen lapion kärkeen, jolla se lakasemalla pyyhkieli pieniä kivikarpaloita ojaan.
"Taitaisi vieraalla olla sinne asioita?" hän kysyi.
"En pidä tapanani kulkea missään asioitta. Onko tästä miten pitkältä Lehtiviitaan?" vieras vastasi arvokkaasti kohottaen leukaansa.
Antin ja Willen katseet tapasivat kysyvästi toisensa.
"Eikä ole pitkältä — mitä sitte olisi sinne asioita?" Antti tiedusti.
"Sanotaan että se Lehtiviidan isäntä on paraita miehiä koko pitäjän torpparijoukosta. Tahtoisin antaa hänelle muutamia neuvoja, kuinka voisi päästä puuhainsa perille", vieras selvitteli tirkistellen päin taivasta ja puhallellen hienoja savun kiemuroita ilmoja kohti.
Antti Komulainen ei voinut itseänsä enempi pidättää, sillä olihan neuvoja luvassa ja hän kun oli niiden tarpeessa, ankarassakin tarpeessa, niin hulluuttahan olisi ellei niitä vastaanottaisi. Saihan sitä sitte joko hyväksyä eli hyljätä annetut neuvot. Huono oli hänen mielestänsä tuo vieras neuvojaksi, mutta mikä sen tietää koska karvaisenkin takin alla saattoi löytyä sileätäkin vaatetta.
Hän läksi opastamaan vierasta kotiin, joka jälessä astua kolppaisten kertoili matkoistansa tuolla mahtavan suuressa Wenäjässä, jolla ei kehunut ääriäkään löytyvän, ja jossa kaikilla oli oma maatila, yksin kehnoimmilla piikaletuskoillakin. Siellä kuljeksivan kerskailujen mukaan elettiin oikeen herraselämää, jommoisesta Suomessa ei oltu edes uneksittukaan.
Antin kerrottua tuon ikivanhan mielipiteensä, että täällä Suomessa torpparit ja muu loisväki sotkettaisiin suohon samalla lyönnillä, jolloin herrat ja muut maatilusten omistajat olivat kuin salaa purevia koiria, lohdutteli vieras sillä neuvolla että siitä vaivasta pian pääsee, kun vaan vähänkään piirtelee mustaa valkealle.