8.
Lehtiviitaan oli saapunut vieras, jota siellä jokainen katseli erilaisilla mielipiteillä.
Antti ajatteli paljasta hyvää tuosta "niinkuin Luojan lähettämästä vieraastaan", kuten hän Katrille sanoi, kun tämä otti moittiakseen "että sitä siinä laiskana ruokitaan ja juotetaan kuin muutakin syöttilästä, eikä ole tuumaakaan hyötyä koko miehestä."
Katri olisi jo heti ensi päivänä sanonut että: "saat lähteä paremmille elomaille", mutta pelkäsi että jos Antti sen panee pahakseen, eikä hän tahtonut miehensä mieltä pahoittaa. Pani vaan ruokia tämän eteen, kuin käskettiin, keitti kahvit, kuin käskettiin ja tarjosi vieraalle, kun käskettiin.
Tuossa se loikerteli päiväkaudet kuin käärme, kädet housujen taskuissa ja nuo "puolahuulet", vihellystä vikisemässä. Oli jo lähes kaksi viikkoa siinä ojennellut syöden ja juoden mitä parasta oli, eikä kelvanneet nuo "nurkantakusetkaan" piipputupakaksi, joita Antti itse poltteli, piti mokomalle hankkia kartuusit kauppamiehestä. Vaatipa viheljäinen vielä joka toinen päivä saunan lämmitä ja sitte Ellin piti käydä häntä siellä hieroskelemassa ja pesemässä. Ei kelvannut Sanna, vaikka se jo tarjousikin. Ellin piti tulla vaan vaikka tämä ei luvannutkaan, ja mikäs siinä muukaan auttoi, kun isä vakavasti sanoi että: "nyt pitää totella!"
Eikä antanut Ellin ottaa muitakaan toverikseen. Willekin olisi aina tuon vieraan kera mennyt löylylle, mutta kun ei sallinut, koska ei muka muiden kanssa milloinkaan ollut saunoitellut, ja kun Anttikin tuumasi että: "mitä sinne tuppaatte!" niin silloin täytyi pysyä poissa.
"Voit pitää vaarilla vähän, että jos se jotain pahuutta", Elli Willelle kuiskasi kun läksi vieraalle kylpyä antamaan.
Enempiä viittauksia ei Wille odottanut. Painoi lakin päähänsä ja meni suoraan saunan akkunan taa, jossa painoi korvansa vasten höyryvää akkunaa kuunnellen tarkasti sisässä tapahtuvia liikkeitä ja sieltä ehkä kuuluvia ääniä. Ja jos sieltä jotain erityistä huomasi, paiskasi hän suuren kiven saunan seinään, jotta jyrähti, jolloin vieraan suu istui kuin komennetun.
Sellaista kuninkaallista vierasta ei kukaan luullut maailmassa olevankaan, eikä Katrin mielestä kukaan sellaista mokomaa kärsisikään. Mutta Antti — ei tiennyt, millä olisi voinut hänet luovuttaa tuosta heittiöstä — maailman kulkijasta.
Ja mitähän niillä oikeastaan oli tekemistä toistensa kanssa?